keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Hyvää joululoman jatkoa koululaisille!



Näin rattoisasti alkoi joululoma aatonaattona Kirjasto Omenassa!

Tervetuloa kirjastoon lukemaan ja  lainaamaan! Suzanne Collinsin Nälkäpeliä kysytään paljon, joten saatat joutua tekemään siitä varauksen! Tarkista tilanne HelMetistä:

http://www.helmet.fi/

Huom. Starttiksella on pidennetyt aukioloajat eli se avataan jo klo 10.00, joten pelaamaankin pääsee!

(Kiitos tytöt, saatte loput hauskat kuvat tammikuun puolenvälin jälkeen.)

Adalmiina 

torstai 22. joulukuuta 2011

Hyvää joululomaa!

 Hyvää joululomaa koululaisille!


Yllä oleva kirja oli se joulusatutunnin neljäs kirja, jonka nimen lupasin kertoa.


 
EDIT Sorry, Neropatin päiväkirjasta oli tietenkin tarkoitus laittaa tämä kolmas ja uusin osa tänne eli Viimeinen oljenkorsi. Nyt on korjattu.

 
Ensimmäisen osan (punainen kansi) alaotsake Greg Heffleyn julkaisu ja toisen osan (sininen kansi) Isoveli isottelee. Kaikissa osissa suomentajana Sakari Hyrkkö. Kustantaja WSOY. Jos et vielä ole tutustunut Neropatin eli koulupoika Greg Heffleyn edesottamuksiin, nyt luettavanasi on kolme kirjaa saman tien. Kirjat ovat humoristisia, helppolukuisia ja kuvitettuja. Niissä käsitellään koulupojan arjen ajatuksia, sattumuksia ja kommelluksia hänen omasta näkökulmastaan. Mukana on koko ajan myös perhe: äiti, isä, pikkuveli Manny ja isoveli Rodrick sekä koulu oppilaineeen ja opettajineen.

Jos pidit tai pidät Kapteeni Kalsareista, Lasseista ja Berteistä, Klaus Hagerupin Markus-kirjoista, Jean-Jaques Sempen Pikku Nikeistä tai vaikkapa Simpsoneista, saatat pitää Neropateistakin!

Kat Fallsin Vastavirta on jatkoa Veden alla -kirjalle, josta oli puhetta aiemmin toukokuussa tässä blogissa.
Voi varata tästä


Artemis Fowl: atlantiskompleksi on seitsemäs Artemis-kirja, kiistelty kirja, koska siinä päähenkilö muuttuu kiltiksi. Muodosta oma mielipiteesi!

Joululomalukemisia voi hakea myös kirjastosta!



Hyvää joulua myös perheiden lemmikeille!

Adalmiina

torstai 15. joulukuuta 2011

Kohta on joulu


      

Paljon uusia kirjoja tullut taas HelMet -kirjastoihin. Kaikkia kivoja kirjoja ei tarvitse ostaa! Tai niinkin voi tehdä, että tutustuu ensin kirjaston avulla kirjoihin, etenkin nyt joulun alla, ja ostaa lahjaksi tai itselle todella hienoiksi havaitut.


Tänään oli taas jouluaskartelutuokio Kirjasto Omenassa. Tässä pari kuvaa askartelupöydästä ja muutamista valmiista korteista.











Kiitos Leena ja kiitos Saala! Kiitos myös Tanjalle ja Sebastianille Metsätähden joulukoristeista!

Tänään oli tämän vuoden viimeinen satutunti. Luimme ihania, lumisia joulutarinoita (mm. Jouluaatto isoisän luona, Saturaitsikka ja Mimmi Lehmän ja Variksen joulu). Eniten lapsia nauratti se, että Varis teki lahjoja vain itselleen eikä ymmärtänyt koko lahjaideaa. Sekä isoisä että Mimmi ja kanat olivat koristelleet ihanat joulukuuset ulos. Ja kaikissa kirjoissa oli paljon lunta! Metsätähden ikkunasta näimme, että Kirjasto Omenan ikkunat olivat täynnä vesipisaroita ja naulakkoon oli riisuttu sadevaatteita. Ei se mitään. Hyvä mieli tulee kun sille antaa tilaa, oli lunta tai ei - tai vaikka lunta olisi liikaakin, kuten yhdessä luetussa  joulupukkikirjassa, jonka nimeä Adalmiina ei nyt muista mutta kertoo myöhemmin.

   

Adalmiina

torstai 8. joulukuuta 2011

Ihania joulunaluskirjoja ja askarteluja


 

Alcottin Pikku naisiakin on ihana joulunaluskirja, mutta oikeastaan tässä on tarkoitus kertoa uudesta kirjasta, jonka eräältä aukeamalta kuva on eli:


Oi ihana joulukuu on Otavan kustantama ja sen ovat tehneet Outi Loimaranta ja Marjo Koivumäki yhteistyössä monien tahojen kanssa, jotka he luettelevat kirjan lopussa.


Meillä on joulu on myös Otavan kustantama ja sen ovat tehneet Taina Vuohelainen, Marja Samuli ja Arto Vuohelainen.


Lahjoja keittiöstä: 100 vastustamatonta lahjaa kaikkiin tilaisuuksiin on Tammen kustantama, tekijä Annie Rigg, suom. Riitta Bergroth.

Kirjasto Omenaan voit tulla paitsi lukemaan ja  lainaamaan herkullisia kirjoja, myös askartelemaan joulujuttuja, seuraavan kerran ensi torstaina klo 15-17. Alla pari kuvaa tämän päivän askartelupajasta:




Terveisin Adalmiina

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Finlandia Junior 2011


   Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa, valoa, valoa voitti tämän vuoden Finlandia Juniorin. Voittajan valitsi muusikko Paula Vesala.

Valoa, valoa, valoa -kirjassa on samaa uhmakkaan räväkkää ja tavanomaisuutta karttavaa ilmaisua kuin Vesalan omissa sanoituksissa ja esiintymisissä PMMP:ssä ja samankaltaista vakavien ja tärkeiden asioiden suorasukaista pohdintaa. (Myös Pekka Kuusiston kanssa tehdyssä Kiestingissä ym. yhteyksissä.)

Onnea voittajalle ja ajatuksia herättävää lukukokemusta kirjan lukijoille!

Adalmiina 

torstai 10. marraskuuta 2011

Rakastunut ja vähän eksyksissä

     
   
  Otsake ei liity varsinaisesti mihinkään tiettyyn Finlandia Junior -ehdokkaana olevaan kirjaan, mutta toisaalta se sopii niihin kaikkiin hieman. Kuvissa neljä kuudesta ehdokkaasta. Tästä puuttuu vielä Sisko Latvuksen Kaukana omalta maalta ja Hannele Huovin ja Kristiina Louhen Jättityttö ja Pirhonen.

Kaikki ehdokkaina olevat kirjat leikittelevät kielellä, venyttävät mielikuvituksen ja kekseliäisyyden rajoja, onnistuvat vangitsemaan jotakin merkityksellistä ihmisenä olemisesta. Kyllä, Krokotiilikin, hänpä juuri, runoilija. Julia Vuori runoilee kuvilla.

Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa, valoa, valoa on luonnosmainen, itsestään tietoista kertojaa käyttävä, käsikirjoitusta ja raporttia tyylillisesti sekoittava, paikoin runolliseksi kääntyvä kertomus neljätoistavuotiaasta Mariiasta, joka tapaa rannalla Mimin, jonka surun täyttämä katse, ensikatse, vie Mariian mennessään. Ensin uteliaisuudesta ystävyyden tapaiseen, sitten rakkauteen. Tyttöjen välinen suhde on kuvattu uskottavasti; Mimin hahmo on hyvä ja joku nuori lukija saattaa oppia jotakin kirjoittamisesta ja tarinankerronnastakin, mutta Tsernobyl-aihetta ei ole saatu kaunokirjallisessa mielessä uskottavaksi osaksi teosta. Tärkeää silti kirjoittaa Tsernobylistä.  Kerrontatekniikalla kikkaillaan paikoin lapsellisesti. Kertojan sepittäminen 14-vuotiaaksi ei auta, pikemminkin päinvastoin.  Isojen esikuvien tasolle ei ylletä mutta kelpo tarina silti. 80-luku jää ohueksi, mutta tytöt persoonina eläviksi, vaikka toinen tyttö eksyykin lopullisesti.

Valoa, valoa, valoa kertoo oikeastaan enemmän valon puutteesta kuin valosta, mutta rakastunut tyttö näkee paljon valoa, häikäistyy. Tarinan lopussa valo nimetään elämänhaluksi. Sitä pitää olla jotta jaksaa elää. Kirjan nimi osoittautuu hienosti kaksimerkityksilliseksi. Joskus pienikin tarina, kritiikkiä ansaitsevakin, jää elämään mieleen. Kirjan pohjalta voisi tehdä kauniin elokuvankin. Suruun ja pimeään ei tarvitse kompastua lukiessakaan.

Lappalaisen ja Leinosen Routasisaruksissa on paljon pidätettyjä tunteita, rakastumista, ikäänkuinrakkautta, syntymästä alkaen eksyneisyyttä ja etsintää. Ihmisten maailma on routainen maa. Tiinettäriä...uh! Ei tekisi mieli elää tuollaisessa ajassa. Dystopia, joka jatkuu seuraavissa osissa. Ajankohtainen lisääntymis- ja perheteeman osalta. (Ks. aiemmin Kirjapuutarhassa)

Hannu Hirvosen Rakastunut krokotiili on ihana! Jos kahdessa ensin mainitussa kirjassa on murhetta, surua ja synkkyyttäkin, tässä on kepeämpää leikillisyyttä. Rakkautta, rakkautta toki. Sekä etäällä että lähellä. Rakastuminen on palvontaakin ihmeellisempää.

Marjatta Levannon ja Julia Vuoren Taivaallinen suurperhe on mainio kirjan nimi ja tässä seurassa ...jatkuu


Adalmiina

torstai 27. lokakuuta 2011

Kirjamessuilla 2011



Paljon tuttuja espoolaisia koululaisia kävi tänään HelMet-kirjaston Vinkkikioskilla! Oli tosi hauskaa tavata ja saada jakaa vinkkilistoja ja vinkkejä teille naapurikaupungin puolella.



Eli teille myös ja monille, monille muillekin, kuten seuraavasta kuvasta näkyy. Vaaleanvihreissä rullissa oli kirjavinkkejä 3.-4. luokkalaisille.

Koululaisia oli tullut Helsingin ja Vantaan lisäksi paljon kauempaakin messuille! Peruskoululaisia oli alakoulusta ja yläkoulusta; myös ammattikoulusta oli kokonaisia luokkia - hyvä! Alakoululaisista jäi mieleen 6. luokkalainen poika, joka oli lukenut Tarkoitetun. Vau! Oli hurjaa huomata, että moni, moni tämän vuoden hienoista kirjoista oli vielä lukematta, mutta hienoa se, että vinkit kiinnostivat juuri siksi!

Tiesitkö?


Kaikki tuntevat nykyään Tatun ja Patun mutta aluksi he esiintyivät Veeran kanssa.


Hauskoja Kirjamessuja kaikille! Ne alkoivat tänään mutta jatkuvat koko viikonlopun. Helmet-kirjasto,  Haave-kirjastoauto ja Vinkkikioski löytyvät messuhallista osoitteesta 7s23.

Adalmiina

tiistai 25. lokakuuta 2011

Tiistaina kirjastossa



Kiitos tytöt ja hauskoja lukuhetkiä myöhemminkin!

Seuraavasta linkistä voi tutkia lasten- ja nuortenlehtiä. Muistathan, että uusinta lehteä lukuunottamatta lehtiä voi myös lainata!




Terveisin Adalmiina


lauantai 22. lokakuuta 2011

Lauren Oliver, Delirium - rakkaus on harhaa



Odotukset Lauren Oliverin Delirium - rakkaus on harhaa -kirjaa kohtaan olivat suuret, koska Kuin viimeistä päivää onnistui olemaan omaperäinen ja koskettava. Alkuteos Delirium, 2011. Suom. Marja Helanen-Ahtola. Wsoy 2011.

Delirium lähtee tarinana hitaammin nousuun, koska Oliver ei ole onnistunut luomaan kertojan ääntä, joka olisi erityisesti tarinan alkuosassa uskottava. Deliriumin päähenkilö ja minä-kertoja on 17-vuotias Lena, joten häntä voi kertojana verrata hyvin Ally Condien 17-vuotiaaseen Cassiaan ja Suzanne Collinsin 16-vuotiaaseen Katnikseen; erot kirjailijoiden luomusten välillä näkyvät.

Collins on rakentanut Katniss -kertojastaan eheän paketin. Katniss kertoo menneistä ja ajankohtaisista tapahtumista luontevasti, oman rohkean persoonansa valossa todentuntuisesti. Hän kertoo tunteistaan, toiveistaan, peloistaan, epäröinnistään samalla uskottavuudella kuin  yhteiskunnasta, jossa hän elää. Cassia puolestaan on uskottava Condien valitseman kerronnan runollisen  tyylilajin vuoksi ja siksi, että Condie menee tarpeeksi nopeasti itse asiaan, kahden pojan dilemmaan ja sitä kautta uskottavaan epäilyyn. Isoisän kuolema ja hänen lahjaksi jättämänsä runot  - Dylan Thomasin  ja Alfred Tennysonin - edellisen säkeet "Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla.- - -he eivät kulje siihen hyvään yöhön sovinnolla" antaa Cassian epäilylle ja kapinalle tukea ja voimme uskoa sisäiseen muutokseen.

Mikä Deliriumin Lenan kertomuksessa häiritsee lukunautintoa? Aivan nuorta lukijaa tuskin mikään, koska median naiskuva ja pinnalliset "styylataan ja petetään" -tarinat, julkkisten romanssit ja erot, uusperhedraamat yms. ovat hänelle tuttuja lapsesta asti ja siten Oliverin tulevaisuusvision kapea-alaisuus,  rakkauden diagnosointi mielenhäiriöksi ja mielisairaudeksi, on vain ilmaus monen iskelmänkin ajatuksista. Koska rakkaus ja seksuaalisuus ovat laajoja, koko ihmisen persoonallisuuteen ja biologiaan liittyviä ilmiöitä, Oliver olisi voinut erottua paremmin hömppätaustasta ottamalla Collinsin ja Condien tapaan dystopiaansa mukaan enemmän muitakin totalitarismin ilmenemismuotoja kuin rakkauselämään puuttumisen. Ongelmaa ei oikeastaan olisikaan jos Oliver ei kuorruttaisi tarinaa lukujen alussa olevilla lainauksilla. Tai - jos lainaukset olisivat todellisista kirjoista - aineistoa olisi suunnattomasti - lopputulos voisi olla hieno. Nyt anti jää lapselliseksi. Emmehän kuitenkaan ole Tylypahkassa.

Well, well, Oliverinkin tarina alkaa onneksi tiivistyä kirjan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ja latautuu odotuksilla. Mikä Deliriumissa muuttaa tapahtumien suunnan? Rakastuminen tietysti. Lena kohtaa Alexin, joka on säästynyt aivoleikkaukselta ja omaa siten normaalit tunteet, vaistot ja vietit - kuten Lenakin. Mikään ei voi estää rakkautta. Rakkaus on henkilökohtainen vallankumous; Oliverin tarinassa myös hengenvaarallista yhteiskunnallista kapinaa. Herääminen rakkauteen, ensimmäinen suhde, kielletyksi koettu rakkaus jne. askarruttavat "vapaissakin" maissa eläviä nuoria, joten Delirium saa kyllä lukijoita, vaikka kaikki ei olisikaan ihan tyylipuhdasta kirjallisessa mielessä!

Seuraavissa osissa saamme seurata Lenan ja Alexin uusia huimia seikkailuja!? No tietenkin Alex selviytyy, vaikka trilogian ensimmäinen osa päättyy kutkuttavasti epävarmuuteen. Ensimmäisen osan tapahtumajana on noin kolmen kuukauden pituinen. Tarinan alussa Lenalla on 95 päivää aivoleikkaukseen, mutta sitä päätetään hieman aikaistaa!

EDIT Kritiikistä huolimatta suosittelen kirjan lukemista! Se on puutteistaan huolimatta kiehtova, jännittävä ja liikuttava kirja!

http://www.laurenoliverbooks.com/


Lähiaikoina muutama sana mahtavasta Stephanie Meyerin Houkutus - kuvitettu opas vampyyrisaagaan -kirjasta


sekä Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisaruksista. Jälkimmäinen on taas dystopia; tällä kertaa kehitys on mennyt "taaksepäin" eli eletään osin muinaisuutta muistuttavissa oloissa, joskin tiettyjä nykyajan ilmiöitä on mukana vahvasti, esim. tällä hetkellä kohdunvuokraus-nimellä kulkeva ilmiö laajennettuna yms. Lisääntyminen on säädeltyä ja kontrolloitua, perhesuhteet uudelleen järjestetyt ja omista biologisista vanhemmistaan tai edes synnyttäjästään ei saa tietoja ehkä koskaan. Eli taas mennään tulevaan seksuaalisuus edellä, kuinkas muutenkaan. Routasisarukset saattaa maistua paremmin menneisiin aikoihin sepitettyjen fantasia-tarinoiden lukijoille kuin scifin ystäville, mutta lukemallahan se selviää, pureeko tarina. Tältä tekijäparilta on useita muitakin nuortenkirjoja, aina hieman kokeellisia. Esim. Saga (tosi-tv-aihe jo 2003), Devoted souls - peliromaani (2007) ja Peilikuvarakkaus (2005), joka oli punottu kahdesta eri aikaan (1965 ja 2005) sijoitetusta, toisiinsa kietoutuvasta tyttöjen ystävyys ja ensirakkaus -tarinasta.


Adalmiina

tiistai 11. lokakuuta 2011

Condie, Ally: Tarkoitettu



Ally Condie: Tarkoitettu
Tammi, 2011; suom. Kaisa Kattelus. Alkuteos Matched ilmestyi Yhdysvalloissa 2010.

Trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa, Crossed, ilmestyy 1.11.2011 ja kolmas 1.11.2012. Suomenkieliset varmaankin aika nopeasti myös.

Tulevaisuuteen sijoittuva, nuorten scifi, dystopia.

Päähenkilö on 17-vuotias tyttö, Cassia Maria Reyes, jolla on äiti, isä ja 10-vuotias veli, Bram. Lisäksi Cassialla on tarinan alussa isoisä. Mutta ei ole kauaa, sillä tulevaisuuden Yhteiskunnassa, ajassa, jossa Cassia ja hänen perheensä elää, yli 80-vuotiaita ei haluta.

Cassialla on myös hyvä ystävä, lapsuudesta asti tuttu  poika, Xander Thomas Carrow. Täydelliseen kontrolliin pyrkivässä, totalitaristisesti hallitussa ja yksilön vapautta tunnustamattomassa yhteiskunnassa nuorella on oikeus jäädä naimattomaksi, mutta mikäli hän haluaa parisuhteeseen ja avioliittoon, parinvalinta tapahtuu tietokoneohjelman avulla. Melkein aina kumppaniksi osoittautuu joku tuntematon jostakin kaukaa, toisesta kaupungista jne. mutta Cassian pariksi ilmoitetaan Xander. Tosin - ja se muuttaa tapahtumien suunnan - tutkiessaan kotona mikrokortilta parinsa tietoja, Cassia kokee uuden yllätyksen: Xanderin kasvojen tilalla onkin toisen pojan kasvot. Nekin hän tuntee. Ne ovat Ky Markhamin kasvot.

Tiettävästi Ally Condie, samoin kuin Twilightin kirjoittaja Stephanie Meyer, ovat mormoonitaustaisia. On kiinnostavaa, että heidän rakkauuteen paneutuvat tarinansa, niin erilaisia kuin ne monissa kohdin ovatkin, onnistuvat koukuttamaan kalseahkot luterilaiset ja uskonnottomatkin. Vai onko se niin ihmeellistä? Pidätetty intohimo, niin vampyyripidättyvyys (Meyer) kuin kielletty, salattu rakkauskin (Condie),  kiehtoo nykyisessä rajattomuutta oireilevassa ajassamme? On surullista jos se tarkoittaa askelia taaksepäin tulkintoihin tyttöjen ja naisten vapaudesta ja yhteiskuntakelpoisuudesta.

Jos taas siirtää näkökulman pois seksuaalisuudesta ts. manipuloidusta seksuaalisuudesta ja miettii, mikä muu kenties koukuttaa, havaitsee, että ainakin päähenkilöiden vilpitön pyrkimys toimia oikein. Ei oikein ympäristön vaatimassa tai odottamassa mielessä vaan oikein itseä, omaa sisintä tai sitä kohtaan, johon uskoo. Se ei ole uskonnollista pohdintaa, mutta se on kylläkin eettistä kamppailua. Sisäistä oikean tien, oikean kumppanin, oikean elämäntavan, oman itsen, oman äänen tavoittelua. Sellaisena se on ketä tahansa nuorta puhuttelevaa. Mutta kenties juuri tämän ajan nuorta, jolla ei välttämättä ole omakohtaista kokemusta todella piinaavista ristiriita- ja valintatilanteista, tai, todennäköisemmin, ei ole kykyä tunnistaa ja nimetä niitä. Kirjailijat antavat nimeämättömille tunteille muodon, hahmon ja nimet.

Tarkoitettu kannattaa lukea. Ensimmäisen osan lakoninen, runollisen niukka ja toteava tyyli sopii ilmaisemaan pakahduttavan ja klaustrofonisen maailman tuntoja. Vaikka tarinan maailma on tulevaisuudessa, tarina heijastelee nykyisiä ja menneitäkin aikoja ja yhteiskuntia. Kavahduttavaa on henkinen ahtaus, kiehtovaa selviytymistrilleri ja - rakkaus. Cassia rakastaa molempia poikia - samantapainen tilanne kuin Bellalla ja Kattniksella siis!

Penguin Teen on antanut tälle lokakuulle nimeksi "Re-Read Matched Month".

Katso linkki:
http://www.allysoncondie.com/

Adalmiina

lauantai 24. syyskuuta 2011

Collins, Suzanne: Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi


Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia on tämän hetken kuumin nuorten scifi-tarina. Päähenkilö on minäkertoja, tyttö. Kerronnan aikamuoto on preesens ja sitä tukevat taitavasti sijoitetut takaumat. Henkilöhahmot ovat unohtumattomiksi kirjoitettuja, tarinan aiheet ajankohtaisia ja scifiys puolestaan fantasia-, vampyyri- ja paranormaalitarinoiden keskellä raikasta ja piristävää.

Trilogian ensimmäinen osa The Hunger Games ilmestyi vuonna 2008 ja se käännettiin heti suomeksi - Nälkäpeli (ks. Kirjapuutarhassa Sarin vinkki 26.1.2009). Toinen osa, Catching Fire, ilmestyi vuonna 2009, sen suomennos Vihan liekit vuonna 2010; trilogian päätösosa, Mockingjay ja sen käännös Matkijanärhi ilmestyivät viime vuonna.

Nälkäpeli-trilogia on tarina elämästä ja kuolemasta, totalitarismista, perhesiteistä ja ystävyydestä, uskollisuudesta ja rakkaudesta. Rakkaustarinana Romeo ja Julia -, Humiseva harju -, Twilight – yms. tasoa. Jännittävä, kiinnostava ja omaperäinen. Suomennoksen kieli on kaunista ja tasaisen tyylikästä. Suomentaja on Helene Butzow. Kustantaja WSOY.

Suosittelen kirjaa myös aikuisille, mutta en alakoululaisille. Dystopia ei ole lasten laji. Lapsilla on oikeus tarinoihin, joiden avulla kerätään voimia ja toiveikkuutta, jotta myöhemmin olisi kanttia kohdata ja käsitellä pettymyksiä, surua, pelkoa ja vihaa - niin itsessä kuin yhteiskunnassakin.

Toisaalta, nyt kun kirjaan perustuvaa elokuvaa kuvataan parhaillaan ja 23.3.2012 kaavailtu ensi-ilta lähestyy megajulkisuuksineen, on realismia ottaa huomioon, että lapset joutuvat joka tapauksessa tarinan imuun. On syytä miettiä valmiiksi muutamia hyviä selityksiä, miksi ainakin kirjan tarinaa voi sanoa hyväksi tai jopa erinomaiseksi, vaikka se kuvaa tappamispeliä. (Elokuvakin näyttää muutaman nähdyn kohtauksen perusteella mahtavalta…mutta siinähän juostiin vasta metsässä ja vain tytön hiukset olivat kauniisti sotkussa…)*

Pottereiden, Twilightin ja Percy Jacksonin kaltaisten saagojen jälkeen kirjailijat joutuvat sepittämään yhä hurjempia tarinoita tyydyttääkseen lukijoiden kyltymättömän vaativuuden.

Collins on onnistunut luomaan kauheuksia tihkuvan, lumoavan tarinan, joka koukuttaa paitsi kerronnan hienoudella, myös sillä, että se on kiihottavan mahdollinen, toteutumiskelpoinen. Emme voi jättäytyä aivan kylmiksi. Emme voi sulkea kirjaa ja todeta, että olipas kertomus. Jokainen trilogian osa vie meitä syvemmälle niihin peruskysymyksiin, joihin meidän pitäisi osata jotenkin uskottavasti vastata jo nyt.

Nälkäpeli-trilogia on hyvin rakennettu paketti monenlaisista toimiviksi tiedetyistä aineksista. Collinsin taitoa osoittaa se, että jopa nuoriin vetoavat, tv:stä, mainoksista ja ylipäänsä mediasta tutut vaate-, muoti-, ravinto- yms. kiinnostuksen kohteet on saatu punottua saumattomasti äärimmäisen vakavaan yhteiskunnalliseen aiheeseen. Collins yhdistelee rohkeasti ajankohtaisia ja ajattomia aihelmia. Tosi-tv, julkkiskultti, mediakeskeisyys, mediajulkisuus, median viihteellistyminen; diktatuuri ja totalitarismi; pelien raaistuminen, yhteiskunnan väkivaltaistuminen; väkivallalle ja pelolle altistumisen seurauksena tulevat painajaiset; luonto, metsä, ekokatastrofi; puhdas ravinto, nälkä; muoti; feminismi; perhesiteet, ystävyys, rakkaus…

Jos koulusurmaaja totesi Doomista tulleen totta, voisi sanoa, että Nälkäpelissä Kärpästen herrasta on tullut totta. Vuosikymmeniä on keskusteltu siitä, mitä kaikkea Goldingin tarina kertoo meille maailmastamme, ihmisistä ja, todellakin, myös lapsista. Kun Kärpästen herrassa lapset joutuivat autiolle saarelle puoli vahingossa aikuisten käymän sodan aikana, aikuisten poissaolo toimii enemmän julmuuden mahdollistajana kuin heidän aktiivinen toimintansa. Nälkäpelissä nimenomaan aikuiset (vallanpitäjät) ovat keksineet Nälkäpelin, jossa lapset tappavat toisiaan ja viimeisenä henkiin jäänyt on "voittaja". Aikuisten vastuu tapahtumista on keskeinen. Se että joku on tappamishaluisempi kuin toinen, selittyy enemmän kasvatuksella ja koulutuksella kuin persoonallisuudella tai olosuhteilla. Jotkut tribuutit, peliin arvotut lapset, ovat lapsesta asti harjoitelleet taistelua Nälkäpelin varalta. Jotkut taas ovat keskittyneet enemmän elossa säilymiseen.**

Katniss Everdeen on Nälkäpeli-trilogian supertyttösankari. Hän on jo monen tytön idoli ja kirjallisena hahmona varmaankin kuolematon, Hermionen, Bellan ja Peppi Pitkätossun tapaan. Elokuva todennäköisesti vain vahvistaa Katniksen mainetta. Katniss on rohkea, itsenäisesti ajatteleva, nokkela, oikeamielinen, moraalisesti vahva, lahjomaton, uskollinen, hyvä. Hän kykenee kyseenalaistamaan itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita. Vain muutamassa kohdassa hänen hahmonsa kietoutuu joko viihteelliseen omahyväisyyteen tai kostonhimoon, ikään kuin Collins herpaantuisi hetkeksi ja tempautuisi itsekin hahmonsa mahtavuuteen ja Nälkäpelin väkivaltaan.

Collins kuvaa Katniss Everdeenin mielenliikkeitä ja ristiriitaisia tunteita mestarillisesti - joissain kohdissa mieleen tulee jopa Shakespearen Hamlet!

Köyhyyden, totalitarismin ja tappamisen vastapainona kirjasarjan voimakkaana elementtinä on luonto, metsä, kasvit ja jopa eläimet, vaikkakin jälkimmäiset lähinnä riistana. Metsä on kaiken keinotekoisen ja järjettömän vastakohta.

Muista henkilöistä kaksi poikaa, Gale ja Peeta, sulattavat paatuneimmankin sydämen. Monet muutkin henkilöt ovat moniulotteisia ja tarkasti luotuja, mm. Katniksen alkoholisoitunut valmentaja ja Cinna, Katniksen vaatesuunnittelija Nälkäpelissä.

Kaikki trilogian kannet on kuvittanut Tim O’Brien. Matkijanärhi, korusta lentävään lintuun, on keskeinen symboli niin tarinan maailmassa kuin nyttemmin trilogian brändin luonnissa.

Mockingjay kilpailee USA:ssa viime vuoden suosituimman nuortenkirjan tittelistä mm. Lauren Oliverin Before I Fall –kirjan kanssa (Kuin viimeistä päivää, WSOY 2010). Oliverinkin kirjassa kuolema on keskeisessä roolissa. Kiinnostavasti erilaiset lähestymistavat nuorten elämään liittyviin kysymyksiin Collinsilla ja Oliverilla, mutta mainitsen Oliverin kirjan tässä yhteydessä siksi, että se on loistava tutustumiskohde nuorelle tarinan sepittämisestä. Siinähän kerrotaan seitsemän erilaista mahdollista toteutumistapaa yhden päivän tapahtumille, jopa sille kuolemalle, mutta myös rakkaudelle jne. (Nuoret äänestävät voittajakirjasta 16 koulussa ja yleisessä kirjastossa USA:ssa.)

Nautinnollisia lukuhetkiä Nälkäpelin, Vihan liekkien ja Matkijanärhen seurassa! En paljastanut juonesta yksityiskohtia...

The Hunger Games, 2008; Catching Fire, 2009; Mockingjay, 2010

 *EDIT Netissä, mm. YouTubessa on nähtävissä jo monta The Hunger Games -elokuvan surmaa ja kuolemaa, mm. Ruen. Ensi vuoden lopussa lapset leikkivät pihoilla ja päiväkodeissa Nälkäpeliä. Joku valopää järjestää sen livenäkin vielä...

**EDIT Nälkäpeli tuo mieleen ei vain Kärpästen herran vaan Doomin tavoin väkivaltaiset pelit, joita ihmiset pelaavat nykyään. Erityisesti Matkijanärhessä monet kohtaukset muistuttavat sotapelin ja uutiskatsauksen sekoitusta. Collins sai alunperin idean kirjaan surffatessaan sotauutisten ja tosi-tv: n väliä, mutta pelimaailma on myös havaittavissa taustalla. Trilogia loppuu sanoihin:

"- - -Silloin luettelen mielessäni kaikki ne hyvät työt, joita olen nähnyt ihmisten tekevän. Se on kuin peli. Toistuva peli. Ja vähän pitkästyttäväkin yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

                   Mutta paljon huonompiakin pelejä on."     

Collins, ts. Katniss kertojana viittaa tietenkin eniten Nälkäpeliin huonompana pelinä, mutta samalla Collins omalla tavallaan huomauttaa, että elämää ylläpitävää ja arvokasta on ajatella ja tehdä hyvää, ei pahaa, ei edes pelissä. Peeta edustaa kirjassa tuollaista ajattelutapaa.


Adalmiina