lauantai 24. syyskuuta 2011

Collins, Suzanne: Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi


Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia on tämän hetken kuumin nuorten scifi-tarina. Päähenkilö on minäkertoja, tyttö. Kerronnan aikamuoto on preesens ja sitä tukevat taitavasti sijoitetut takaumat. Henkilöhahmot ovat unohtumattomiksi kirjoitettuja, tarinan aiheet ajankohtaisia ja scifiys puolestaan fantasia-, vampyyri- ja paranormaalitarinoiden keskellä raikasta ja piristävää.

Trilogian ensimmäinen osa The Hunger Games ilmestyi vuonna 2008 ja se käännettiin heti suomeksi - Nälkäpeli (ks. Kirjapuutarhassa Sarin vinkki 26.1.2009). Toinen osa, Catching Fire, ilmestyi vuonna 2009, sen suomennos Vihan liekit vuonna 2010; trilogian päätösosa, Mockingjay ja sen käännös Matkijanärhi ilmestyivät viime vuonna.

Nälkäpeli-trilogia on tarina elämästä ja kuolemasta, totalitarismista, perhesiteistä ja ystävyydestä, uskollisuudesta ja rakkaudesta. Rakkaustarinana Romeo ja Julia -, Humiseva harju -, Twilight – yms. tasoa. Jännittävä, kiinnostava ja omaperäinen. Suomennoksen kieli on kaunista ja tasaisen tyylikästä. Suomentaja on Helene Butzow. Kustantaja WSOY.

Suosittelen kirjaa myös aikuisille, mutta en alakoululaisille. Dystopia ei ole lasten laji. Lapsilla on oikeus tarinoihin, joiden avulla kerätään voimia ja toiveikkuutta, jotta myöhemmin olisi kanttia kohdata ja käsitellä pettymyksiä, surua, pelkoa ja vihaa - niin itsessä kuin yhteiskunnassakin.

Toisaalta, nyt kun kirjaan perustuvaa elokuvaa kuvataan parhaillaan ja 23.3.2012 kaavailtu ensi-ilta lähestyy megajulkisuuksineen, on realismia ottaa huomioon, että lapset joutuvat joka tapauksessa tarinan imuun. On syytä miettiä valmiiksi muutamia hyviä selityksiä, miksi ainakin kirjan tarinaa voi sanoa hyväksi tai jopa erinomaiseksi, vaikka se kuvaa tappamispeliä. (Elokuvakin näyttää muutaman nähdyn kohtauksen perusteella mahtavalta…mutta siinähän juostiin vasta metsässä ja vain tytön hiukset olivat kauniisti sotkussa…)*

Pottereiden, Twilightin ja Percy Jacksonin kaltaisten saagojen jälkeen kirjailijat joutuvat sepittämään yhä hurjempia tarinoita tyydyttääkseen lukijoiden kyltymättömän vaativuuden.

Collins on onnistunut luomaan kauheuksia tihkuvan, lumoavan tarinan, joka koukuttaa paitsi kerronnan hienoudella, myös sillä, että se on kiihottavan mahdollinen, toteutumiskelpoinen. Emme voi jättäytyä aivan kylmiksi. Emme voi sulkea kirjaa ja todeta, että olipas kertomus. Jokainen trilogian osa vie meitä syvemmälle niihin peruskysymyksiin, joihin meidän pitäisi osata jotenkin uskottavasti vastata jo nyt.

Nälkäpeli-trilogia on hyvin rakennettu paketti monenlaisista toimiviksi tiedetyistä aineksista. Collinsin taitoa osoittaa se, että jopa nuoriin vetoavat, tv:stä, mainoksista ja ylipäänsä mediasta tutut vaate-, muoti-, ravinto- yms. kiinnostuksen kohteet on saatu punottua saumattomasti äärimmäisen vakavaan yhteiskunnalliseen aiheeseen. Collins yhdistelee rohkeasti ajankohtaisia ja ajattomia aihelmia. Tosi-tv, julkkiskultti, mediakeskeisyys, mediajulkisuus, median viihteellistyminen; diktatuuri ja totalitarismi; pelien raaistuminen, yhteiskunnan väkivaltaistuminen; väkivallalle ja pelolle altistumisen seurauksena tulevat painajaiset; luonto, metsä, ekokatastrofi; puhdas ravinto, nälkä; muoti; feminismi; perhesiteet, ystävyys, rakkaus…

Jos koulusurmaaja totesi Doomista tulleen totta, voisi sanoa, että Nälkäpelissä Kärpästen herrasta on tullut totta. Vuosikymmeniä on keskusteltu siitä, mitä kaikkea Goldingin tarina kertoo meille maailmastamme, ihmisistä ja, todellakin, myös lapsista. Kun Kärpästen herrassa lapset joutuivat autiolle saarelle puoli vahingossa aikuisten käymän sodan aikana, aikuisten poissaolo toimii enemmän julmuuden mahdollistajana kuin heidän aktiivinen toimintansa. Nälkäpelissä nimenomaan aikuiset (vallanpitäjät) ovat keksineet Nälkäpelin, jossa lapset tappavat toisiaan ja viimeisenä henkiin jäänyt on "voittaja". Aikuisten vastuu tapahtumista on keskeinen. Se että joku on tappamishaluisempi kuin toinen, selittyy enemmän kasvatuksella ja koulutuksella kuin persoonallisuudella tai olosuhteilla. Jotkut tribuutit, peliin arvotut lapset, ovat lapsesta asti harjoitelleet taistelua Nälkäpelin varalta. Jotkut taas ovat keskittyneet enemmän elossa säilymiseen.**

Katniss Everdeen on Nälkäpeli-trilogian supertyttösankari. Hän on jo monen tytön idoli ja kirjallisena hahmona varmaankin kuolematon, Hermionen, Bellan ja Peppi Pitkätossun tapaan. Elokuva todennäköisesti vain vahvistaa Katniksen mainetta. Katniss on rohkea, itsenäisesti ajatteleva, nokkela, oikeamielinen, moraalisesti vahva, lahjomaton, uskollinen, hyvä. Hän kykenee kyseenalaistamaan itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita. Vain muutamassa kohdassa hänen hahmonsa kietoutuu joko viihteelliseen omahyväisyyteen tai kostonhimoon, ikään kuin Collins herpaantuisi hetkeksi ja tempautuisi itsekin hahmonsa mahtavuuteen ja Nälkäpelin väkivaltaan.

Collins kuvaa Katniss Everdeenin mielenliikkeitä ja ristiriitaisia tunteita mestarillisesti - joissain kohdissa mieleen tulee jopa Shakespearen Hamlet!

Köyhyyden, totalitarismin ja tappamisen vastapainona kirjasarjan voimakkaana elementtinä on luonto, metsä, kasvit ja jopa eläimet, vaikkakin jälkimmäiset lähinnä riistana. Metsä on kaiken keinotekoisen ja järjettömän vastakohta.

Muista henkilöistä kaksi poikaa, Gale ja Peeta, sulattavat paatuneimmankin sydämen. Monet muutkin henkilöt ovat moniulotteisia ja tarkasti luotuja, mm. Katniksen alkoholisoitunut valmentaja ja Cinna, Katniksen vaatesuunnittelija Nälkäpelissä.

Kaikki trilogian kannet on kuvittanut Tim O’Brien. Matkijanärhi, korusta lentävään lintuun, on keskeinen symboli niin tarinan maailmassa kuin nyttemmin trilogian brändin luonnissa.

Mockingjay kilpailee USA:ssa viime vuoden suosituimman nuortenkirjan tittelistä mm. Lauren Oliverin Before I Fall –kirjan kanssa (Kuin viimeistä päivää, WSOY 2010). Oliverinkin kirjassa kuolema on keskeisessä roolissa. Kiinnostavasti erilaiset lähestymistavat nuorten elämään liittyviin kysymyksiin Collinsilla ja Oliverilla, mutta mainitsen Oliverin kirjan tässä yhteydessä siksi, että se on loistava tutustumiskohde nuorelle tarinan sepittämisestä. Siinähän kerrotaan seitsemän erilaista mahdollista toteutumistapaa yhden päivän tapahtumille, jopa sille kuolemalle, mutta myös rakkaudelle jne. (Nuoret äänestävät voittajakirjasta 16 koulussa ja yleisessä kirjastossa USA:ssa.)

Nautinnollisia lukuhetkiä Nälkäpelin, Vihan liekkien ja Matkijanärhen seurassa! En paljastanut juonesta yksityiskohtia...

The Hunger Games, 2008; Catching Fire, 2009; Mockingjay, 2010

 *EDIT Netissä, mm. YouTubessa on nähtävissä jo monta The Hunger Games -elokuvan surmaa ja kuolemaa, mm. Ruen. Ensi vuoden lopussa lapset leikkivät pihoilla ja päiväkodeissa Nälkäpeliä. Joku valopää järjestää sen livenäkin vielä...

**EDIT Nälkäpeli tuo mieleen ei vain Kärpästen herran vaan Doomin tavoin väkivaltaiset pelit, joita ihmiset pelaavat nykyään. Erityisesti Matkijanärhessä monet kohtaukset muistuttavat sotapelin ja uutiskatsauksen sekoitusta. Collins sai alunperin idean kirjaan surffatessaan sotauutisten ja tosi-tv: n väliä, mutta pelimaailma on myös havaittavissa taustalla. Trilogia loppuu sanoihin:

"- - -Silloin luettelen mielessäni kaikki ne hyvät työt, joita olen nähnyt ihmisten tekevän. Se on kuin peli. Toistuva peli. Ja vähän pitkästyttäväkin yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

                   Mutta paljon huonompiakin pelejä on."     

Collins, ts. Katniss kertojana viittaa tietenkin eniten Nälkäpeliin huonompana pelinä, mutta samalla Collins omalla tavallaan huomauttaa, että elämää ylläpitävää ja arvokasta on ajatella ja tehdä hyvää, ei pahaa, ei edes pelissä. Peeta edustaa kirjassa tuollaista ajattelutapaa.


Adalmiina