maanantai 11. tammikuuta 2010

Sfarr, Joann: Pikku prinssi. Mukaelma Antoine de Saint-Exuperyn romaanista


Tunnetko jo Joann Sfarin töitä? Tunnistatko hänen tyylinsä? Entä oletko lukenut Antoine de Saint- Exuperyn romaanin Pikku prinssi?
Molempiin kannattaa tutustua jos ne eivät ole vielä osuneet kohdalle.
Seuraavassa kolme kansikuvaa. Ensimmäinen on tuon alkuperäisen romaanin; ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1951, suomentaja Irma Packalen; kirjastoissa nykyään puolisen tusinaa eri painosta kirjasta, koska klassikosta otetaan aika ajoin uusia painoksia  (alkuperäisteos ilm. vuonna 1944). Toinen kansi on kirjasta, jossa  samainen romaani täydennettynä,  eli siinä on mukana osio, jossa kirjailijaa ja kirjan syntyhistoriaa valotetaan; WSOY, 2006,  lisäysosan suom. Pirkko Biström. Kolmas on sitten tämä Sfarin tapaus, WSOY, 2009; suom. Saara Pääkkönen, joka on suomennoksessa käyttänyt hyväkseen Irma Packalenin romaanisuomennosta. 

Pikku Prinssi  





Pikku prinssi on kirja, josta on kirjoitettu metrikaupalla kirjoja ja tutkimuksia ja hyvin usein keskusteluissa se jakaa ihmisten mielipiteitä. Joillekin se on yksi rakkaimmista kirjoista, joillekin se ei koskaan avaudu ja se harmittaa heitä; jotkut sanovat romaanin olevan ihan puppua. Muodosta oma mielipiteesi. On huomattavissa että ikä tuo tämän kirjan tulkintaan uusia vivahteita. Sen voi silti hyvin lukea jo lapsena!

Entäs tämä Joann Sfar? Hän on ranskalainen sarjakuvapiirtäjä. Hänen aiempia suomennettuja töitään ovat mm. lapsillekin sopiva Pikku vampyyri  menee kouluun, Arktinen banaani, 2004 ja aikuisille ja nuorille aikuisille avautuva Rabbin katti -sarja (kolme ensimmäistä albumia julkaistu yhteisniteenäkin, Egmont kustannus, 2006).

Ainakin englanniksi jo kirjastoistakin saatava ratkiriemukas ja upeasti piirretty Sardine in Outer Space -sarja (kirjoittajana Emmanuelle Guibert) odottaa vielä suomentamista. Sitä voi moni koululainenkin aika sujuvasti lukea kyllä englanniksikin. Sfarin leikillisyys ja mielikuvitusrikkaus hahmojen ja pienten yksityiskohtien luomisessa tekee sarjasta, sarjan jokaisesta albumista,  taideteoksen.

Joann Sfarin sarjakuva Pikku prinssi on  omaperäinen tulkinta vanhasta ikinuoresta klassikosta. Sen kuvitus on sikälikin kiinnostava, että tiedetään Hayao Miyazakin, jonka töitä edellä esiteltiin, olleen vaikuttuneen Pikku prinssistä. Sfarin lentokoneessa, maisemissa - vaikka maisemat eroavatkin kuussa ja maassa luonnollisesti  toisistaan - voi puolestaan nähdä,  jos haluaa, etenkin yöajan maastossa samaa salaperäisyyttä kuin  Miyazakin joissakin yökuvissa. Muutenhan tyylit ovat aivan omanlaisensa näillä herroilla.

Pitemmittä puheitta - hyviä tutustumisia! Kansikuvat saavat puhua puolestaan.

Adalmiina

maanantai 4. tammikuuta 2010

Ghibli-animeja ja pari muutakin elokuvaa



Kuvassa on 11 kpl  maineikkaan Ghibli-studion animeja ja vasemmalla kolme muuta elokuvaa. Koskapa tämä kuva oli valmiina, laitetaanpa nämä esittelyyn (suluissa kunkin elokuvan esittelyn lopussa ikäraja).

Otetaan ensin nuo kolme ei-Ghibliä.

Azur ja Asmar on Michel Ocelotin ohjaama elokuva, 2006. (On mainittava myös edeltäneet upeat  Kirikou ja paha noita, 1999 ja Kirikou ja viidakon eläimet, 2005  - ohjaajina Ocelot ja Benedicte Galup.) Azur ja Asmar on sadunomainen kertomus kahdesta pojasta, joiden elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa, heidän ystävyydestään ja muista tunteista sekä seikkailuista, joihin he joutuvat. (3)

Turilas & Jäärä on Mariko Härkösen ja Ismo Virtasen jo klassikoksi muodostunut kotimainen animaatio, lyhytelokuvakooste, joka sai vuonna 2001 taiteen valtionpalkinnon. Ötökkätarinat muistuttavat vähän Wallace ja Gromit -maailmaa ja niille voi toivoa yhä uusia pieniä ja isoja katsojia. (S/T)

Silta salaiseen maahan -elokuva on vuodelta 2007, ohjaajana Gabor Csupo. Elokuva pohjautuu Katherine Patersonin kirjoittamaan nuortenkirjaan Bridge to Terabithia. Kirja sai  ilmestymistään seuraavana vuonna Amerikan kirjastoseuran Newbery -mitalin ja kirja ilmestyi suomeksi jo1979. Elokuvassa käsitellään vaikeita asioita, kuten koulukiusaamista, erilaisuutta ja kuolemaakin, mutta keskiössä on silti  lämmin ystävyys, mielikuvitus ja kasvaminen. (7)

Kuvassa olevista Ghibli-studion elokuvista ensin mestari Hayao Miyazakin kuusi elokuvaa ilmestymisjärjestyksessä:

Tuulen laakson Nausicaä, 1984, pohjautuu Hayao Miyazakin samannimiseen mangaan, jota alettiin julkaista pari vuotta ennen elokuvan valmistumista ja julkaistiin aina 1994 asti. Näitä mangoja on nyt julkaistu suomeksikin, kuten blogissa aiemmin on mainittu. Elokuva on huikean kaunis ja puhutteleva tarina prinsessa Nausicaästa ja hänen kansastaan ja maailmasta, jonka luonto kamppailee ihmisen lyhytnäköisen toiminnan vuoksi. Seikkailua, ajateltavaa, katsottavaa, tutkittavaa. (11)

Tuulen laakson Nausicaän menestyksen myötä Hayao Miyazaki ja Isao Takahata perustivat Ghiblin, maailman parhaan animeja valmistavan studion.

Laputa -linna taivaalla, 1986, (Gulliverin matkoista Laputa) sisältää melkoista menoa ja mylläkkää, mutta monet Miyazakin teemat ovat tässäkin nähtävissä: lentäminen, lentohärvelit , tyttö päähenkilönä, ystävyys, mielikuvitukselliset maailmat ja tapahtumat. Ei ihan huippu, mutta sisältää niin paljon hienouksia silti, että kannattaa tutustua. (7)

Naapurini Totoro, 1988, on Miyazakin tunnetuimpia animeja ( Henkien kätkemän, 2001, ja Liikkuvan linnan, 2004, ohella.) Elokuva on hurmaava tarina perheestä, jonka äiti on sairaalassa, sairastaa tuberkuloosia, ja muu perhe muuttaa lähemmäs äidin olinpaikkaa, maalle, metsän siimekseen. Todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat niin viehkeästi ja oivaltavasti, että pohjalla oleva varsin surullinen lähtöasetelma kasvaa selviytymisen, välittämisen, luonnon kunnioittamisen, lempeän mielikuvituksen ja lapsuuden kunnioituksen kautta unohtumattomaksi tarinaksi, jossa pääosassa kaksi pientä tyttöä ja heidän professori-isänsä. (3)

Kikin lähettipalvelu, 1989, ihastuttava, veikeä, lumoavan kaunis tarina pikku noidasta ja hänen edesottamuksistaan. Taas lennetään ja nähdään huikaisevia näkymiä. Tukholma on innoittanut osaltaan Miyazakia kaupunkikuvissa. Kikin punaisen rusetin pirteys ja raikkaus koskee koko elokuvaa. Kissakin on mukana. (3)

Porco Rosso, 1993, ei oikeastaan ole aivan edellisten elokuvien tapaan lapsille parhaiten aukeava, koska päähenkilöt ovat enimmäkseen aikuisia tai nuoria aikuisia. Miyazakin lapsuuteen kuuluneet lentokoneet, sota ja kenties joku romanssikin saavat tässä omalaatuisessa seikkailun ja nostalgian täyteisessä tarinassa ilmaisunsa. Sota on kyllä tarinan aikaan jo ohi, se on ollut ensimmäinen maailmansota. Siaksi itsensä tuominnut (tai sellaiseksi tekojensa vuoksi muuttunut?) päähenkilö, lentäjä, sotasankari, on samanaikaisesti sekä traaginen että koominen hahmo. Taas lennetään ja lujaa ja naurettava nyrkkitappelukin käydään, mutta mukana on myös eteerinen kaunotar Gina ja valloittavan reipas mekaanikkotyttö Fio. (7)

Liikkuva linna, 2004, mestariteos, pohjautuu Diane Wynne Jonesin 1986 ilmestyneeseen fantasiaromaaniin Howl's moving castle. Miyazakin käsittelyssä tarina saa uusia piirteitä ja painotuksia. Päähenkilötyttö Sophie ja hattukauppa, jossa hän on töissä ovat jo sinällään elokuvarunoutta. Tyttöjen sydämiä murskaava/syövä nuori, turhamainen velho Howl, suom. Hauru, on vastustamaton sekoitus hurmaajaa, poikamaista kaveria ja androgyynistä, narsistista keikaria. Niin suunnattoman herkullinen ja monivivahteisen merkityksellinen kuin Sophien muuttuminen vanhaksi mummoksi onkin elokuvan alussa, on huomioitava, että se, metamorfoosi, voi pienestä lapsesta olla kammottavaa (vrt. Muumipeikon muuttuminen Taikurin hatussa ym. esimerkit). Lentohärveleitä on paljon, sota on kuvissa, mutta rantakaupunkien satamaan laskeutuvat kujat ja meri aukeavat taas ihailtaviksi. Niin, ja liikkuva linna, se on mahtava. (7)

Hayao Miyazakin pojan Goro Miyazakin anime Maameren tarinat, 2006, pohjautuu Ursula Le Guinin Maameren tarinat -fantasiaromaanisarjaan, lähinnä sen kolmanteen osaan, Kaukaisin ranta, ja hiukan Tehanuun. Elokuva on väreiltään tummasävyisempi, ruskeasävyisempi, kuin isä-Miyazakin elokuvat, mutta Ghibli-studion jälki näkyy. Tämäkään elokuva ei avaudu kokonaisuudessaan  lapsille, edes harvalle ikärajan kieppeissä olevalle (11 v.), koska elokuvan teemat vaativat elettyä elämää ja sen tuomaa ymmärrystä. Elokuvassa käsitellään vaikeita asioita, kuten syyllisyyttä, omien tekojen seurausten painoa, kostoa, vainoa, isänmurhaa, ajankulua. Seikkailulliset elementit ja fantasia-aines tarjoavat kuitenkin kiinnekohtia nuoremmillekin katsojille. Ja tietysti kaikille kirjasarjan lukeneille. Paikoin ankeaa, ilotonta, kalseaa taistelua paikoin hiljaista, mietteliästä, apeaakin, mutta elämänmakuista. Myös lohikäärmeitä, hulppeita kaupunkinäkymiä ja seikkailua. (11)

Ja lopuksi Ghiblin studion neljän eri ohjaajan elokuvat:

Tulikärpästen hauta, 1988, on Isao Takahatan ohjaama elokuva. Sitä pidetään yhtenä maailman parhaimmista anime-elokuvista. Tätä elokuvaa ei toivoisi lapsen (11 v.) katsovan yksin vaan aikuisen tai vanhemman sisaruksen seurassa. Senkin aihe nousee sodasta, tällä ketaa toisesta maailmansodasta. Eletään sodan loppuvaiheita, jolloin hävitys ja kaaos on levinnyt ja elokuvan päähenkilölapset, teini-ikäinen poika ja hänen 4-vuotias pikku-siskonsa, menettävät äitinsä pommituksessa. Alkaa kamppailu eloonjäämisestä. Elokuvan alku on kauneudessaan unohtumaton ja järkyttävä. Itse elokuva on järkyttävä ja kaunis myös. Mikä on lapsen osa aikuisten sodissa? Miten piirtyy ihmisyys nähtäväksi sodan järjettömän kovuuden keskeltä. (11)

Aaltojen kuohu, 1993, on Tomomi Mochizukin elokuva. Tämäkin elokuva on enemmän nuorille kuin lapsille suunnattu, vaikka tästä ei traumoja nuorempikaan katsoja saa, toisin kuin mahd. joistain edellä mainituista. Tässä elokuvassa liikutaan nuorten koululaisten ja opiskelijoiden maailmassa, jossa tunteet, kaveruudet, ystävyydet ja romanssit kuuluvat elämään. Opiskelu, tulevaisuus ja ihastumiset. Haikeat leikit, salaperäinen luokkatoveri ja muistot. (3)

(Tomomi Mochizuki oli ensimmäinen nuori kyky, joka sai ohjata Ghiblissä Miyazakin ja Takahatan jälkeen.)

Sydämen kuiskaus, 1995, on Yoshifumi Kondon ohjaama ja Hayao Miyazakin käsikirjoittama elokuva. Se on ihastuttava elokuva täynnä nuoruuden intoa, uteliaisuutta ja tarmoa. Päähenkilö on tyttö Shizuku, joka lukee paljon, lainaa kirjoja kirjastosta ja asuu ahdasta asuntoa äidin, isän ja isonsiskon kanssa, joka tosin opiskelee jo ja on kotona vain lomilla. Isä on kirjastossa töissä ja hän kertoo kirjaston siirtyvän on line -luetteloihin. Shizuku ihmettelee puolestaan kirjaston kirjojen lainaajakortissa olevaa nimeä ja alkaa selvittää kuka nimen takana oleva henkilö on. Viehättäviä lähikuvia (jopa noista lainaajakorteista - ne ovat aivan samannäköisiä kuin Suomessa käytössä olleet ennen vanhaan. Yhdessä kohtauksessa Shizukulla on niitä kolme kädessään). Todella kauniita näkymiä, hyvä juoni (jota en paljasta), salaperäisiä, mutta realistisia aineksia (asunto, perhe, kaverit) ja haasteellisia, haaveellisia ja tulevaisuuteen kurottuvia elementtejä. (3)

Sydämen kuiskauksen aihe pohjautuu  Aio Hiiragin mangasarjaan Neko no danshaku, kuten seuraavakin elokuva, vielä enemmän.

Kissojen valtakunta, 2002, on Hiroyuki Moritan ohjaama elokuva. Tässä elokuvassa kissa-teema, joka vielä Kikin lähettipalvelussa ja Sydämen kuiskauksessakin on sivujuonne, pääsee täyteen vauhtiin, niin että alun realistisesta Haru-tytöstä ja hänen pelastamastaan kissasta siirrytään fantasian ja sadun maailmaan. Kissatarina on kasvavan ja kehittyvän tytön Liisa ihmemaassa -tyylinen, järjestetyn naimakaupan inhoa tihkuva seikkailu. Mielikuvitusta ja tiukkoja tilanteita. (3)

Katsotaan, josko elokuville saisi kunkin kohdalle joskus pienet DVD-kannen kuvat. Nyt näin.

Vielä yksi juttu:

Liikkuva linna ja Maameren tarinat on saatavissa kirjastoista myös suomenkielisinä cinemangoina eli elokuvista kuvakaappauksina tehtyinä sarjakuvina.

Adalmiina


Hyvää Uutta Vuotta 2010!

Tämän ja seuraavan talvisen kuvan myötä oikein hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille lukijoille! Anteeksi, että bloggaus on ollut liian harvaa!


Ja, niinhän se on, että niin kauan kuin on elämää, on mahdollisuuksia. Leikitään siis hetki, seuraavan kuvan verran, että joulu on vasta tulossa ja kaikki joulujutut, ja vasta sen jälkeen siirrytään tämän vuoden asioihin.


Tämän myöhästyneen joululomatoivotuksen myötä seuraaviin aiheisiin, joiden postaus onnistunee vielä tänään. Koululaisten joululomahan jatkuu vielä kaksi päivää ainakin täällä Espoossa!

Adalmiina