perjantai 31. lokakuuta 2014

Malala Yousafzai ja tyttöjen oikeus käydä koulua



Malala Yousafzai ja Christina Lamb: Minä olen Malala: koulutyttö, jonka Taliban yritti vaientaa. Tammi 2014. Suomentanut Jaana Iso-Markku.

Malala Yousafzai sai 10.10.2014 Nobelin rauhanpalkinnon. Se on merkittävä huomionosoitus 17-vuotiaalle tytölle. Tavallaan palkinnon myöntäminen pakistanilaiselle Malalalle, intialaisen Kailash Satyarthin ohella, on myös maailman omantunnon rauhoittamista? Se on eleenä kuitenkin toivoa antava ja uutta asennoitumista enteilevä. 

Malala puhuu ja tekee työtä tyttöjen koulunkäynnin ja opiskelun edistämiseksi, Kailash Satyarthin lapsityövoiman käyttöä vastaan. Molempien työ on tärkeää ja arvokasta. Yksikin ihminen, jopa lapsi, voi ajaa näkyvästi ja vaikuttavasti ihmisoikeuksia, vastuksista huolimatta.

Palkinnon myöntämiselle oli toinenkin syy: molemmat palkinnonsaajat vastustavat ääriliikkeitä. Ehkä heidän saamansa huomio herättää oivalluksen siitä, että  rauhanomaisella ja inhimillisellä toiminnalla voi saada paitsi huomiota, myös pitkällä tähtäimellä hyvää kaikille. Ääriliikkeet, väkivalta ja sota tuhoavat; koulutus, rakentava rinnakkaiselo ja yhteistyö luovat edellytyksiä kaikkien hyvinvoinnille.

Malalan kirja, Minä olen Malala: koulutyttö, jonka Taliban yritti vaientaa, on kuvaus pataaniheimoon kuuluvan Malalan ja hänen perheensä vaiheista, erityisesti Talibanin hallinnon aikana, sekä Malalan selviytymisestä vakavista vammoistaan sen jälkeen, kun häntä ammuttiin. Malalan apuna kirjan teossa on ollut brittiläinen ulkomaantoimittaja Christina Lamb.

Malalan tarina on uutisista, haastatteluista ja lehtiartikkeleista tuttu, hänen esiintymisiään eri tilaisuuksissa on YouTube:ssa jne. Kirja on kuitenkin kiinnostava dokumentti Malalan elämästä ja ajatuksista. Monet arkiset jokapäiväisen elämän yksityiskohdat valaisevat tapahtumien taustaa. Malala on tyttöjen koulutuksen tärkeyden ymmärtävä ja samalla uskonnollisesti harras. Hänen vakaumuksensa on ilmeinen mutta niin on myös hänen päättäväisyytensä puhua sen asian puolesta, jonka hän kokee oikeaksi: tyttöjen oikeus käydä koulua!

Malalan kertomuksesta välittyy syvä rakkaus omaa maata ja kotiseutua kohtaan. Hänelle, kuten monelle, monelle muullekin, jonka kotimaa on jäänyt taakse levottomuuksien, sodan, vainon jne. vuoksi, rakkaat maisemat säilyvät muistoissa, mutta myös murhe siitä, mitä ehti tapahtua omassa maassa.  

Malalan elämä on ollut erikoinen. Hänen pelastumisekseen tehtiin todella paljon työtä. Tärkeää oli päästä hoitoon Englantiin. Toimet ampumisen jälkeen ovat jännityskertomus itsessään. On hienoa, miten hänet saatiin pidettyä maailmassa jatkamassa työtään. Häntä hoitaneet ovat sankareita ja Malala on sankari. Ehkä juuri se, että hän on noussut tavallisen kansan joukosta alunperin omalla blogillaan ihmisten tietoisuuteen, tekee hänestä erityisen. Hän on ollut rohkea ja erilainen.

Kaksi vuotta sen jälkeen, kun Malala yritettiin vaientaa, hän sai Nobelin rauhanpalkinnon. Hän ei vaientunut vaan sai äänelleen ennenkuulumattoman vahvistuksen. 

Kirja ei ole kirjallisessa mielessä mestariteos, ei ollenkaan, mutta se on dokumentti sellaisesta, joka on mestariteos. Hyvä Malala!






Adalmiina