lauantai 4. kesäkuuta 2011

Riordan, Rick: Percy Jackson -sarja







  Hyvää kesälomaa kaikille koululaisille!

Jos et ole vielä ehtinyt tutustua Percy Jacksonin hurjiin seikkailuihin, ehdit hyvin kesän aikana. Et varmaan ole täysin tietämätön, mistä Rick Riordanin viisiosaisessa fantasiakirjasarjassa on kyse, onhan Percy Jackson tällä hetkellä Harry Potterin jälkeen tunnetuin fiktiivinen teinipoikasankari.  Jos satut kuulumaan (tai lapsesi kuuluu) niihin, joista lukeminen ei ole suosikkiharrastuslistan kärkipäässä - tarinaan voi tutustua myös kuuntelemalla sen äänikirjana.  Sarja koukuttaa erityisesti poikia. Toiminnasta, taisteluista ja jännittävistä tilanteista ei ole puutetta.

Riordan riepottelee kreikkalaisten jumalaistarujen hahmoja eli myyttisiä jumalia monien mielestä epäkunnioittavasti ja mielivaltaisesti. Toisia ärsyttää kreikkalaisten jumalien ja taruolentojen joutuminen amerikkalaisen elämänmenon jalkoihin ja monet pitävät tarinaa vain kehnona Potter-kopiona. Nurinoista huolimatta miljoonat lapset ja nuoret kuitenkin pitävät fantasia-sarjasta ja moni aikuinenkin hymistelee virinnyttä kiinnostusta antiikin mytologioita kohtaan. Ei Rowlingilla ole yksinoikeutta hulvattomaan tarinointiin ja kirjallisuudessa kaiken on tarkoituskin kiertää. Kyllä Riordan onnistuu luomaan ikioman tarinansa, ei plagiaatiota.

Kenen tahansa kannattaa ainakin yhden kirjan verran lukea Riordanin häpeämätöntä jumal- ja taruolentokeitosta  sekoitettuna Pottermaisiin aineksiin amerikkalaisin maustein. (Kokiksen - kirjoitan sen tarkoituksella toisin kuin tuotemerkki - läsnäolo tarinassa viittaa tuotesijoitteluun? Se voi olla myös periamerikkalaisen teinielämän arkipäivää alleviivaava yksityiskohta kohdissa, joissa etsitään tarinan maailmaan normiarkea puolijumala- tai jumala-arjen vastapainoksi?)

Tottahan se on, että peruspilarit Percy Jacksonin ja Harry Potterin tarinoissa ovat melko samat: nuori päähenkilö, johon samaistutaan voimakkaasti heti tarinan alussa (eli Riordan ja Rowling onnistuvat molemmat tärkeässä sankarin esittelyssä); poissaoleva perhe (rakastava äiti, kunnioitettava isä, molempien vanhempien poissaolo enimmän osan aikaa, jolloin nuoren sankarin on selviydyttävä yksin, saaduin ehdoin); ystävyys, ystävät ja auttajat; selviytyminen haasteista. Mutta noita aineksia on suurimmassa osassa nuorten kirjoja jossain muodossa.

Kirjasarjan ensimmäisen osan ensimmäisen kappaleen nimi on ”Miten häivytin vahingossa matikanopettajani savuna ilmaan”. Kukapa ei haluaisi tietää.  12-vuotias Percy Jackson saa kenet tahansa pojan kiinnostumaan, niin hajamielisen AD:n, villin ADHD:n, epävarmasti yhtä hyvin kuin ylpeästi syntyperäänsä suhtautuvan nuoren, monikulttuurisen nuoren ja jopa hikarin. Kertoja Percy kertoo heti tarinansa alussa, että hän on vastoin haluaan puoliverinen, että on ollut vielä pari kuukautta sitten ongelmanuorten sisäoppilaitoksessa ja että hänellä on sekä lukihäiriö että tarkkaavaisuushäiriö. Hän puhuttelee lukijaa sinuttelemalla ja samanaikaisesti kertomalla ensimmäiset mieltä kiehtovat kokemuksensa toukokuiselta luokkaretkeltä Manhattanilla.

Riordanin värikäs ja lähelle tuleva kerrontatapa tuo mieleen amerikkalaisen mestarin Mark Twainin poikatarinat. Twainin kirjat Tom Sawyerin seikkailut ja Hucleberry Finnin seikkailut ylittävät kielellään ja tyylillään Riordanin mennen tullen, mutta vetovoima, joka Riordanin tarinalla on, osoittaa, että jotkut palaset tarinankerronnassa ovat hyvin hallussa. Verrattuna esimerkiksi edelliseen kirjaamme, Luonnonlapsi Calpurnia Tateen, ei ole ihme, että Percy Jackson vetää pitemmän korren. Riordan on laittanut itsensä likoon luodessaan kertojansa toiminnalliseen tarinaansa; Jacqueline Kelly luottaa analyyttisiin tyttölukijoihin eikä panosta sankarittareensa ehkä ihan niin paljon kuin tarina olisi antanut myöten.

On hienoa jos innostus kreikkalaiseen mytologiaan saa jonkun miettimään esimerkiksi hybristä, nemesistä yms. käsitteitä syvällisemmin. Aikuinen lukija huomaa, että ei vain mytologian jumalat ja taruolennot vaan ylipäänsä aikuisten maailma saa Riordanin käsittelyssä  usein kyytiä, sille nauretaan. Lapset huomaavat asian tietenkin heti. Esimerkkinä isäpuoli Lemu-Gabe pokerinpelaajakavereineen (monen pojan ja tytön aito kokemus isäpuolesta potenssiin kymmenen).

(Hei, lähden ylioppilasjuhliin, mutta palaan päättämään jutun lähipäivinä!)

Dataus ei ole onnistunut, mutta nyt muutama siteeraus kirjoista, jotka vilisevät herkullisia kohtia. Viisiosaisen sarjan osat: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota. Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi.

Sarjan ensimmäisessä osassa, Salamavarkaassa, Percy Jacksonin latinanopettajan sanat: "Minä hyväksyn teiltä vain parasta, Percy Jackson."  (Elokuvakannellisen painoksen kolmas osa, s. 25) Opettajan sanat velvoittavat, kannustavat ja rohkaisevat luuseriuden alla piilevää sankaria.

Percy Jacksonin isän sanat: "Sinä menestyit hienosti, Perseus. Älä ymmärrä minua väärin. Mitä ikinä elämässä teetkin, muista, että olet minun poikani. Sinä olet aito merenjumalan poika." (Mts. 335).  Poika, jolla ei ole ollut kasvaessaan isää rinnallaan ja joka tietää, ettei isä ole edes toivonut häntä, saa näissä sanoissa hyväksynnän olemassaololleen ja kyvyilleen.

Viidennen osan lopussa, Jumalten sodassa, Percy Jackson on tehnyt valintansa kuolevaisuuden ja kuolemattomuuden välillä. Hän keskustelee Hermeksen kanssa. "Kauan sitten", minä sanoin, "te sanoitte minulle, että jumalan asemassa vaikeinta on se, ettei pysty auttamaan lapsiaan. Te sanoitte myös, ettei oman perheen suhteen saa luovuttaa, vaikka se tuntuisi kuinka houkuttelevalta." - - - "Teillä on muita lapsia. Tunnustakaa heidät Luken muiston kunniaksi. Kaikki jumalat voivat tehdä samoin."   Tapaamisen lopussa: "Percy Jackson", Hermes sanoi, "me saatamme vielä oppia sinulta yhtä ja toista."

Näin on. 

Adalmiina