sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Miyazaki, Hayao: Ponyo rantakalliolla

Yksityiskohta DVD:n kannesta

Tämä mielikuvituksellinen ja paikoin hykerryttävän hellyttävä Hayao Miyazakin elokuva sisältää myös voimakkaita kohtauksia, joita pienen lapsen ei  pitäisi joutua katsomaan yksin. En suosittele elokuvaa kaikkein pienimmille eli ainakaan alle 5-vuotiaille, vaikka elokuva onkin arvioitu K3:ksi. Niin paljon kuin elokuvasta pidänkin,  jännittävissä kohtauksissa,  esim.  meren aaltojen lyödessä maalle, veden noustessa, metamorfoosissa eli henkilön muuttumisessa toiseksi jne., huomaan ajattelevani, että jos lasten iänmukainen kehitysaste otettaisiin tosissaan, K3:n ja K7:n välillä tulisi olla suositusikänä K5. Koska sellaista ei ole, aikuisen on aina itse  tutustuttava pienelle lapselle tarjoamaansa katseltavaan.

Edellä mainittu koskee montaa muuta elokuvaa huomattavasti enemmän kuin kyseessä olevaa, mutta tulipahan tässä yhteydessä todettua.

Ponyo on alkujaan kala, jonka äiti on meren kuningatar. Japanille ja japanilaisille, saarivaltiolle ja sen asukkaille, elämä on elämistä meren sylissä. Miyazakin elokuva tekee kunniaa merelle, meren eläville, merenrannan asukkaille ja laivoille. Tällä kertaa ilma-aluksilla ja lentämisellä on hyvin pieni rooli elokuvassa, mikä on epätavallista. Laivoista ja veneistä saadaan se osuus, joka halutaan tekniikkaa + Sosuken kodin tekniikasta!

5-vuotias Sosuke-poika asuu äitinsä kanssa merenrantakaupungissa, korkealla rantatörmällä olevassa talossa. Isäkin perheessä on, merikapteeni, mutta hän on tarinan ajan merellä, laivassaan. Pojan vanhempien suhde on, miten sen sanoisi, hiukan epävakaa. Tämän tarinan keskiössä ovat kuitenkin lapset.

Yksityiskohta DVD:n kannesta.

Ponyo rantakalliolla -elokuvan yhteydessä puhutaan aina H. C. Andersenin Pienestä merenneidosta; haluaahan Ponyo muuttua Sosuke-poikaan kiinnyttyään ihmiseksi. Itselleni mieleen tuli myös Charles Kingsleyn Vellamon lapset (jossa ihmislapsi, pikku Tom, siirtyy meren valtakuntaan). Tarinan taustalla lienee japanilaisia myyttejä, tarinoita ja vanhoja uskomuksia, jotka on aistittavissa  kaikkien Miyazakin elokuvien sieluttuneissa luonnonvoimissa ja "taikuudessa". Kuitenkin lähteistä merkittävin on Miyazakin oma mielikuvitus.

Pienen Sosuken ja Ponyon kohtaaminen on ystävyyttä, mieltymystä ja rakkautta ensi silmäyksellä. Kiintymys on molemminpuolista alkuhämmennyksen jälkeen. Leimautuminen ja sitoutuminen toiseen on ehdotonta ja viatonta. Lapset todellakin, oikeassakin elämässä, osaavat tuntea syvää ystävyyttä toisiaan kohtaan. (Ponyo tuntee syviä tunteita myös vauvaan, jonka sattumalta tapaa veneessä.)  Niin - alussa Ponyo on kuitenkin kala, ja mikä hänestä sitten tuli... enpä kerro enempää.

Elokuva ei ole suuri mestariteos mutta se on suloinen ja tyylipuhdas ja  parempi kuin yksikään Pixar-elokuva...

DVD on tulossa kirjastoihin jonkin ajan kuluttua.

Ponyosta, hänen tunteittensa voimakkuudesta tulee mieleen Vihervaaran Anna ja itse tarinasta, monen monen muun tarinan ohella, vanha hieno Peter Härtlingin kirja, Ben tykkää Annasta (alkuteos Ben liebt Anna  - rakkauden ja  uskollisuuden osalta, ei muuten). Kirja alkaa olla kirjastoissa vähissä  (HelMet-kirjastossa 4 kappaletta).

Adalmiina