Luetaan lapselle ja lapsen kanssa

Tänään vietetään isänpäivää - 
Onnea kaikille isille!

Päivi Heikkilä - Halttunen: Lue lapselle!: opas lasten kirjallisuuskasvatukseen

Perjantaina 10.11. oli Tampereen pääkirjasto Metsossa Suuri lukuseikkailu -seminaari otsakkeella Kuka lukisi minut? 

Lastenkirjainstituutin ja Lukukeskuksen koordinoima Suuri lukuseikkailu on osa Suomi100 -ohjelmaa. Hanke on toteutettu monen eri toimijan yhteistyöllä - mukana kirjastoja , kustantajia, kouluja, järjestöjä, kulttuurialan toimijoita jne.

Seminaarissa käsiteltiin lukemista, lukemaan innostamista, kirjojen kustantamista, lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendejä, sopivien kirjojen löytymistä lapselle, lapselle lukemista ja yhdessä lapsen kanssa lukemista. 

Puhujina eri muotoisissa kokoonpanoissa mm. professori Marja-Kristiina Lerkkanen, tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija Tuula Korolainen, lasten-ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Paula Halkola jne.

Seminaarissa jaettiin myös Onnimanni-palkinto Päivi Heikkilä-Halttuselle hänen toiminnastaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkijana, kriitikkona ja kouluttajana. Ansaittu tunnustus.

Yllä olevissa kuvissa Päivi Heikkilä-Halttusen Atenan kustantamana vuonna 2015 ilmestynyt  Lue lapselle!: opas lasten kirjallisuuskasvatukseen.

Kirja on kotimainen perusopas jokaiselle, joka haluaa perehtyä lapselle lukemisen eri muotoihin, lukemisen merkitykseen ja kirjallisuuskasvatukseen kodeissa, koulussa ja päivähoidossa.
Kirja tarjoaa runsaasti teemoittain kerättyjä Lue! -kirjalistoja.

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle!: opas lasten kirjallisuuskasvatukseen

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle!: opas lasten kirjallisuuskasvatukseen

Päivi Heikkilä-Halttunen on kiertänyt Suomea puhumassa kirjan pohjalta mm. perhelukemisen puolesta. Edelleen ajankohtainen kirja!

Niin, ja Päivi Heikkilä-Halttusen blogihan on ollut Kirjapuutarhassa lähes sen alusta asti!  

Päivi Heikkilä-Halttunen kukitettuna kuuntelemassa palkintoperusteluja

Seminaarissa tavattiin myös Sinikka ja Tiina Nopola, jotka kertoivat Risto Räppääjien ja Heinähattujen ja Vilttitossujen muuntumisprosesseista kirjoista elokuviksi.

Jos Nopoloiden sisarusten jutustelua purkitettaisiin puolen tunnin pätkiin, rentoutuisin päivittäin heidän seurassaan. Jos oikein elävästä kuvasta saisi seurata, seuraisin. Kuuntelisin kyllä useamman tunninkin kerrallaan, mutta eihän sellaista kukaan tuota, ikävä kyllä. 

Oli hauskaa kuunnella heidän analyysiaan elokuvan teosta - miten vähän luotetaan katsojan kykyyn oivaltaa. Kyseessä Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvan naamiointikohtaus, jossa olisi riittänyt vilkaisu pujopartaan ja esiintulo muuntuneena, mutta ei - muuntautuminen piti kuvata kohta kohdalta. Turhautumisen määrän voi kuvitella.

Toinen riemastuttava analyysi koski Heinähatun ja Vilttitossun selkokirjaversiota. Sisaruksilla oli ollut hatarat tiedot selkokirjojen tavasta esittää tekstiä, joten he kauhistuivat huomatessaan, että huumori oli kadonnut tarinasta. Nielin monta naurunpyrskähdystä ja muutamaa en pystynyt pidättelemään, kun he selostivat epätoivoista yritystään saada tekstiin edes jotakin järkeä eli eloisuutta ja huumoria. Lopulta jo se, että sanoi-sanan tilalle sai muutettua muutaman muun verbin, tuntui jo voitolta. 

Asiaa! Ollakseen hyvä selkokirja kirjan ei todellakaan pidä olla umpitylsä, kelmeä, kalsa, iloton, kaikista vivahteista riisuttu kökkö kertomus. Kyllä sinne mahtuu muutama tunnesana, lämpöä, väriä ja ihmeteltävää. Eihän kenenkään tarvitse ymmärtää joka ikistä sanaa yhtään mistään kaunokirjallisesta teoksesta (vaikka hauskaahan on ymmärtää), kunhan tajuaa pääasiat, tunnelman, sävyn. Ei kaunokirjallinen teos ole koskaan välitettävissä vain helpotetulla tekstillä tehdyllä juoniselosteella. Välittääkseen jotakin kaunokirjallisen teoksen luonteesta on keksittävä muutakin kuin persoonattomien lauseiden ikävää kolketta. Hieno kuvitus voisi tulla avuksi silloin, kun vaatisi monta sivua selostaa jotakin viriävää tunnelmaa ja tilannetta.

Aleksanterin kirkon silhuetti hämärtyneessä marraskuun iltapäivässä

Metso

Kauniita jouluvaloja Hämeenpuistossa

Piotr Sochan Mehiläinen -kirjasta yksi aukeama isänpäivän kunniaksi. Itse kirjasta toivottavasti lisää myöhemmin. 

Hyvää marraskuun jatkoa! Vielä reilun kuukauden ajan päivä lyhenee, mutta jo parin kuukauden kuluttua huomaa, että olemme taas hyvää vauhtia - no ainakin pikku hiljaa - menossa kohti kevättä ja kesää.

(Blogger ei tottele, mutta ei jaksa enää säätää.)

Adalmiina

Kerrotut ja kertomattomat tarinat

 

 Tänään on ollut Sadun päivä ja samalla valtakunnallinen Satupäivä.
Monessa kirjastossa päivää on juhlittu satutuntien merkeissä. 

Meillä on tänään Sadun (ja Säteen, onnittelut Sonja Säteelle!) päivänä esillä lumoavien satujen sijaan erityinen kirja, joka ei ole oikeastaan satu, mutta käyttää kuitenkin sepitettyä satua lähtökohtana lasten omien, vielä kertomattomien tarinoiden aputarinana.

Kirja on yhtä paljon aikuisille kuin lapsille, koska se johdattaa ensin aikuisen ymmärtämään, mistä kerronnassa on kyse, millaisia taitoja se vaatii, miten noita taitoja voi kehittää ja miksi on tärkeää osata kertoa. Aikuiselle kerrotaan myös, miten kannattaa lukea, jotta lapsi oppii kuuntelemaan, ymmärtämään kuulemaansa ja saamaan aineksia oman kerrontataitonsa kehittymiseen.

Kirja on Leena Mäkisen, Anne Suvannon ja Soile Ukkolan Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat: lapsen kerrontataitoja kehittävä satukirja.
Kuvitus Ina Majaniemi. PS-kustannus, 2017. 

Kirjassa esitellään myös dialogisen lukemisen periaatteita.

Dialoginen, jaettu lukeminen on pääpiirteittäin melko luontainen lukemistapa monille vanhemmille, varhaiskasvattajille ja kirjastojen satutuntien pitäjille ym. mutta ei suinkaan kaikille. Menetelmä on osoittautunut toimivaksi, ja se kannattaa muistaa erityisesti silloin, kun pieni kuulija tarvitsee erityistukea. (Menetelmän kehittäjä: Grover Whitehurst; Dialogic Reading)

Tällä hetkellä esim. Espoon varhaiskasvatuksen kielenkehitystä tukeva menetelmä on juuri dialoginen lukeminen. Meillä on tällä hetkellä kirjastossa käytössämme sama dialogiseen lähestymistapaan orientoiva kuvakirjalista kommentteineen ja ikäsuosituksineen kuin alueen päiväkodeillakin - meillä oli ilo tehdä se yhteistyössä muutamien espoolaisten varhaiskasvattajien kanssa. Suuri kiitos heille!

Syysterveisin,

Adalmiina

Mitä, mitä?

  

Holtfreter, Nastja: 

Myyrän musta, hylkeen harmaa: värikäs eläinkirjani 

Suomentaja: Tanja Kanerva

Aurinko Kustannus, 2017

Kyllä kelpaa pikkulapsen saada tällainen eläinkirja tutkittavakseen! 

Kirja on tosin paljon muutakin kuin eläinkirja - oikea Hauska oppia -opus, joka sisältää monenlaista perustietoa kieltä opettelevalle ja käsitteitä harjoittelevalle.

Yhdessä tutkittavaksi, ääneen luettavaksi, lukemaan opettelevan harjoituskirjaksi.

Voi arvata, että tästä tulee monen lapsen suosikki.

Myyrän musta, hylkeen harmaa: värikäs eläinkirjani

Yllä etukansi, alla takakansi.

***

Daynes, Katie: Tutki! Kakkaa

Kuvittaja, Marta Álvarez Miguéns

Sanoma Pro, 2017

Oppi&ilo sarjaa

Tässä toinen mainio tapaus.

Luukkukirja.

Asiallinen, hauska, kiinnostava.

Karhu ja kaniini - Kaverin kamalat tavat -aihe alakuvissa kerrottuna pikku taaperoille ja vähän isommillekin; sopiva kirja  eskarilaisille, lukemaan opetteleville ja juuri oppineille.  

Tutki! Kakkaa

***

Morgan, Matthew: Onneksi on ystävä

Kuvittanut, Gabriel Alborozo

Suom. Elina Vuori

Tactic Publishing, 2017

Onneksi on ystävä -kirjassa tutustumme Mikaan, arkaan ja herkkään poikaan, jolla on vilkas mielikuvitus, tutkiva mieli ja suuri huoli lähes kaikesta.

Hänet esitellään kunnioittavasti ja hienotunteisesti, ja jokainen ymmärtää, miten tärkeää on, 

että hänellä on joku, jolle hän voi kertoa huolistaan ja peloistaan.

 

 Kirjassa on hienosti kuvattu lapsen ajatukset ja huolen aiheet.

 Ne vaihtelevat abstrakteista konkreettisiin; ilmiöihin, tapahtumiin, asioihin - ihan kaikkeen mahdolliseen.

Ei siinä mitään, hyvässä seurassa ja turvallisessa ympäristössä selviää kyllä ja pikku hiljaa asioita voi jakaa toisen lapsenkin kanssa.

  Ensin ihmetytti lopun kukka ja mehiläis -puhekupla, 

mutta todellakin, kysymyshän oli huolista.

Kun saa kasvaa ikäkautensa ja ominaislaatunsa mukaisesti, kaikki sujuu parhain päin.

Mehiläisiä ei tarvitse pelätä liikaa, ei pieniä tyttöjä, ei ystävyyttä, ei leikkejä eikä myöhemmin mitään muutakaan niin paljoa, että ei uskaltaisi elää ja nauttia.

Mika on vähän sukua Essi Kummun Puheliaalle Eliakselle.

Voi olla, että kukat ja mehiläiset huolestuttavat joskus myöhemminkin (Harjoituspusuja), mutta ei se mitään.

Mika on ihana poika, joka osaa arvostaa ystävyyttä ja aikanaan varmasti rakkauttakin.

Kiva, että erilaisista ja aroista lapsista tehdään tarinoita.

Tämän kirjan äärellä moni lapsi tuntee helpotusta.
Sellainen, joka on selvästi kuin Mika ja sellainen joka on sisimmässään myös Mika.

Monenlainen saa olla, huolestunutkin; puhuminen auttaa ja

ystävyys on hieno asia.

Juuri alkaneen Helmet-kirjastojen ekaluokkalaiskampanjan johdosta linkki Iina Soinisen tekemiin Paula Norosen ja Kati Närhen haastatteluihin:

 Adalmiina 

Leijonia ja muuta kaunista

Juris Zvirgzdiņš: Leijonan ärjy
Kuv. Lina Dūdaitė; suom. Mirja Hovila
Paperiporo 2017

Saxon Victoria: Mahtava karjahdus
Kuv. Mike Wall; suom. Satu Heimonen;
 Sanoma 2017 (Disney-tuotantoa)

Kolmanneksi sopisi vanha Onnellinen Leijona karjuu -kirja.
Totta puhuen Leijona-kirjojen ympärille voisi rakentaa monenlaisia kokonaisuuksia esim. satutunnille. 


Sisäkannen kuvitusta Mahtavassa karjahduksessa; Mike Wall

Mahtavan karjahduksen sisäaukeama; Mike Wall

Alla välähdys Leijonan ärjy -kirjasta. Teksti sisältää suuraakkosilla kirjoitettuna sanoja, käsitteitä, sanontoja, äänteitä tai ääniä, joita halutaan korostaa tai nostaa esiin.

 Kirja sopii hyvin ääneen luettavaksi, joilloin kyseisiä sanoja painotetaan ja ne lausutaan selvästi; antaudutaan dialogiseen vuorovaikutukseen lapsen tai kieltä harjoittelevan kanssa, selitetään käsitteitä ja pysähdytään kertaamaan sanoja, katsotaan kuvia tekstissa esiin tulleista kasveista, eläimistä jne.

Tällaiset kirjat sopivat hyvin myös lukemista vielä harjoittelevalle.

Alla kuvia Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevasta Viron lastenkirjallisuuden keskuksesta.


Alunperin yksityiskodiksi rakennettu talo on kuin satua itsekin ja jokaisesta ikkunasta avautuu mielikuvitusta kiehtova näkymä.

 Talo on täynnä vanhoja ja uusia kirjoja, kirjojen kuvituksia, kuvitusnäyttelyitä jne.

Espoon kaupunginkirjaston lastenkirjastonhoitajien ryhmä vieraili talossa ihaillen.

 

Eesti Lastekirjanduse Keskus

Katrinille Eesti Lastekirjanduse Keskus

Taiteilija: Maarja Vannas-Raid

Taiteilija: Maarja Vannas-Raid

Taruprinsessojen ja -kuningattarien ohella oikeitakin, esim. ensimmäinen rivissä

Eesti Lastekirjanduse Keskus

Eesti Lastekirjanduse Keskus, taiteilija Teresa Flavin 

Eesti Lastekirjanduse Keskus

Eesti Lastekirjanduse Keskus

Eesti Lastekirjanduse Keskus

Eesti Lastekirjanduse Keskus -
suur aitäh!

Adalmiina

Hyvää koulua!

Cat Learns to Listen at Moonlight School

Kirjoittaja Simon Puttock,
Kuvittaja Ali Pye,
Nosy Crow Ltd 2017

Ihanat Ali Pyen kuvat,
Söpöjä pieniä koululaisia; innokkaita, ahkeria, uteliaita ja tiedonhaluisia...

"Oh!" said Cat, "You're a firefly!"

Kirja on tulossa kirjastoon näinä päivinä.

Sivulla sisäkuvia kirjasta.

Koulujen alun ja pienten koululaisten sekä

elokuun kuutamoiden kunniaksi,

Adalmiina

Keltainen päivä

Keltainen päivä Sellon Lastenmaassa.

 Albergan kartano, 10 minuutin kävelymatkan päässä Sellon kirjastosta. Kuvassa taustalla Kehä I.

Kartanon historia ulottuu vuoteen 1622, kuvassa näkyvä rakennus 1800-luvun loppupuolelta, kesähuvilaksi rakennettu, nykyisin Espoon kaupungin omistuksessa.

Kartanon pihapiiri.

Adalmiina

Tietenkin on

Jeanne Willis: Kerro satu, Tatu 

Suom. Raija Rintamäki. Mäkelä, 2017

Iltasatu, tarinointi, puhuminen - joku uskottu, jolle kertoa ja sepittää. Toisaalta tarinoiden oma mahti.



Kuvassa vasemmalla Minka Heinon Pinnalla. Pop!: lasten aforismikirja, oikealla aukeama Elina Pullin Kukkuluuruu = Kuckeliku -kirjasta. Kaikissa ollaan tekemisissä jonkin verran veden kanssa. 

Minka Heinon Pinnalla. Pop! -kirja on kielellisesti niin  herkullinen ja monipuolinen, että sen soisi olevan luettavana jokaisessa päiväkodissa, esikoulussa ja alakoulussa. Käsitteet käännellään kunnolla. Tällaista lisää. 

Runoista tuttua, vaikkapa Itkosen, mutta tässä aforismit toimivat kielen, käsitteiden ja ajattelun selkeyttäjinä ilman runon kehystäkin, koska ovat tarjolla teemoittain.

 Kolme uutta kirjaa, joissa käsitellään kussakin omalla tavallaan vuorovaikutusta, ystävällisyyttä ja myötätuntoa. 

Elina Pulli: Kukkuluuruu = Kuckeliku 
Kuvitus Karoliina Pertamo.
Lasten keskus, 2017
Varhaista vuorovaikutusta.

Marcus Pfister: Aina ei voi voittaaa, Sateenkaarikala
Lasten keskus, 2017

Sateenkaarikalan kimallus ei lakkaa viehättämästä. Sveitsiläisen Marcus Pfisterin ensimmäinen Sateenkaarikala -kirja julkaistiin jo vuonna 1992 ja siitä tuli heti suursuosikki. Sateenkaarikalaa oli aivan kuin odotettu, se tuntui olleen kuin aikojen alusta. Kirjoja on käännetty yli 80 kielelle.

Nykyään kimallusta on kirjoissa jos jonkinlaisissa paikoissa, kuten montaa muutakin viehätystekijää - hyvä niin, ei siinä mitään pahaa ole, kunhan ei tule pettynyt olo kirjan muun annin kanssa. Onneksi useimmiten ei tule. On huomattu, että tehosteilla on paljon myönteisiä mahdollisuuksia, ei pelkästään esteettisiä, vaan myös pedagogisia jne. (ääniefektit, luukut, kosketeltavat pinnat jne. etenkin erityislapsille).

Sateenkaarikala lisäsi aikoinaan myös kiinnostusta meren maailmaan, kaloihin ja muihin meren asukkaisiin.
Kolmanneksi, eikä vähäisimmäksi Sateenkaarikala -kirjojen suosion syyksi voi laskea sen, että niissä on alusta asti korostettu yhteisöllisyyttä, toisen huomioimista, erilaisuuden hyväksymistä ja yhdessä tekemistä, ystävyyttä ja ystävällisyyttä. 
Jossakin kirjassa joidenkin mielestä jopa liikaakin - olisiko Sateenkaarikalan pitänyt luovuttaa joku suomu jollekulle, vai miten se nyt menikään...

Tässä uusimmassa Sateenkaarikala -tarinassa käsitellään leikkimisen ohella kilpailuhenkisyyttä, itsetuntoa ja sen sellaista... elävään elämään sovellettuna (näitä luetaan ahkerasti päiväkodeissa ja kodeissa) anteeksi pyytämiseen houkuttelu on niin herkkä asia, että voi vain toivoa, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin Sateenkaarikalan kanssa. (Anteeksipyyntöön painostaminen vähänkään epäselvässä tilanteessa voi kääntää reiluuden opettamisen päälaelleen.) 

Ella Brigattin Liian pieni norsu
Kulttuurikioski Osk, 2017

Yhtäkkiä Ella Brigattin neljän kirjan sarjan kauneus ja merkityksellisyys aukenivat. Kukin kirja toimii itsenäisenä, mutta näinkin voi tehdä. Jokaisella on yhteisen tarinan ohella oma tarinansa. Heidän tarinansa limittyvät toisiinsa. He tarvitsevat toisiansa, he oppivat toisiltaan, he ovat armeliaita toisilleen, he kannattelevat toisiaan. He kuuluvat isompaan tarinaan, jossa on tärkeää tajuta auttamisen, avuliaisuuden ja luotettavuuden merkitys.

Isosta kuvasta piirtyy arjen kanssakäymisen ja ystävyyden takaa pakolaisten, vainottujen ja tukea tarvitsevien solidaarisuus. Jos niin haluaa nähdä.
Selviämme vain yhdessä.
Tätä kirjasarjaa voi suositella yhtä hyvin kaunokirjallisena tarinana kuin kansainvälisyys- tai ekologia-aiheisen opetuksen tueksi.

Haikara jolla ei ollut nimeä

 Krokotiili joka ei halunnut syödä
Puu joka puhui tähtien kanssa

  
Sinikka ja Tiina Nopolan uusi Risto Räppääjä -kirja, Risto Räppääjä ja väärä Vincent (Tammi 2017)on saapunut kirjastoihin. Tee varaus.

 

Tietenkin on? Onnellisten loppujen lisäksi jännitystä, hauskuutta, naurua ja oppimista. Sitähän se kaikki on, elämää.

Adalmiina