Tänään vietetään isänpäivää -
Onnea kaikille isille!
Perjantaina 10.11. oli Tampereen pääkirjasto Metsossa Suuri lukuseikkailu -seminaari otsakkeella Kuka lukisi minut?
Lastenkirjainstituutin ja Lukukeskuksen koordinoima Suuri lukuseikkailu on osa Suomi100 -ohjelmaa. Hanke on toteutettu monen eri toimijan yhteistyöllä - mukana kirjastoja , kustantajia, kouluja, järjestöjä, kulttuurialan toimijoita jne.
Seminaarissa käsiteltiin lukemista, lukemaan innostamista, kirjojen kustantamista, lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendejä, sopivien kirjojen löytymistä lapselle, lapselle lukemista ja yhdessä lapsen kanssa lukemista.
Puhujina eri muotoisissa kokoonpanoissa mm. professori Marja-Kristiina Lerkkanen, tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija Tuula Korolainen, lasten-ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Paula Halkola jne.
Puhujina eri muotoisissa kokoonpanoissa mm. professori Marja-Kristiina Lerkkanen, tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija Tuula Korolainen, lasten-ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Paula Halkola jne.
Seminaarissa jaettiin myös Onnimanni-palkinto Päivi Heikkilä-Halttuselle hänen toiminnastaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkijana, kriitikkona ja kouluttajana. Ansaittu tunnustus.
Yllä olevissa kuvissa Päivi Heikkilä-Halttusen Atenan kustantamana vuonna 2015 ilmestynyt Lue lapselle!: opas lasten kirjallisuuskasvatukseen.
Kirja on kotimainen perusopas jokaiselle, joka haluaa perehtyä lapselle lukemisen eri muotoihin, lukemisen merkitykseen ja kirjallisuuskasvatukseen kodeissa, koulussa ja päivähoidossa.
Kirja tarjoaa runsaasti teemoittain kerättyjä Lue! -kirjalistoja.
Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle!: opas lasten kirjallisuuskasvatukseen
Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle!: opas lasten kirjallisuuskasvatukseen
Kirja tarjoaa runsaasti teemoittain kerättyjä Lue! -kirjalistoja.
Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle!: opas lasten kirjallisuuskasvatukseen
Päivi Heikkilä-Halttunen on kiertänyt Suomea puhumassa kirjan pohjalta mm. perhelukemisen puolesta. Edelleen ajankohtainen kirja!
Niin, ja Päivi Heikkilä-Halttusen blogihan on ollut Kirjapuutarhassa lähes sen alusta asti!
Seminaarissa tavattiin myös Sinikka ja Tiina Nopola, jotka kertoivat Risto Räppääjien ja Heinähattujen ja Vilttitossujen muuntumisprosesseista kirjoista elokuviksi.
Jos Nopoloiden sisarusten jutustelua purkitettaisiin puolen tunnin pätkiin, rentoutuisin päivittäin heidän seurassaan. Jos oikein elävästä kuvasta saisi seurata, seuraisin. Kuuntelisin kyllä useamman tunninkin kerrallaan, mutta eihän sellaista kukaan tuota, ikävä kyllä.
Jos Nopoloiden sisarusten jutustelua purkitettaisiin puolen tunnin pätkiin, rentoutuisin päivittäin heidän seurassaan. Jos oikein elävästä kuvasta saisi seurata, seuraisin. Kuuntelisin kyllä useamman tunninkin kerrallaan, mutta eihän sellaista kukaan tuota, ikävä kyllä.
Oli hauskaa kuunnella heidän analyysiaan elokuvan teosta - miten vähän luotetaan katsojan kykyyn oivaltaa. Kyseessä Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvan naamiointikohtaus, jossa olisi riittänyt vilkaisu pujopartaan ja esiintulo muuntuneena, mutta ei - muuntautuminen piti kuvata kohta kohdalta. Turhautumisen määrän voi kuvitella.
Toinen riemastuttava analyysi koski Heinähatun ja Vilttitossun selkokirjaversiota. Sisaruksilla oli ollut hatarat tiedot selkokirjojen tavasta esittää tekstiä, joten he kauhistuivat huomatessaan, että huumori oli kadonnut tarinasta. Nielin monta naurunpyrskähdystä ja muutamaa en pystynyt pidättelemään, kun he selostivat epätoivoista yritystään saada tekstiin edes jotakin järkeä eli eloisuutta ja huumoria. Lopulta jo se, että sanoi-sanan tilalle sai muutettua muutaman muun verbin, tuntui jo voitolta.
Asiaa! Ollakseen hyvä selkokirja kirjan ei todellakaan pidä olla umpitylsä, kelmeä, kalsa, iloton, kaikista vivahteista riisuttu kökkö kertomus. Kyllä sinne mahtuu muutama tunnesana, lämpöä, väriä ja ihmeteltävää. Eihän kenenkään tarvitse ymmärtää joka ikistä sanaa yhtään mistään kaunokirjallisesta teoksesta (vaikka hauskaahan on ymmärtää), kunhan tajuaa pääasiat, tunnelman, sävyn. Ei kaunokirjallinen teos ole koskaan välitettävissä vain helpotetulla tekstillä tehdyllä juoniselosteella. Välittääkseen jotakin kaunokirjallisen teoksen luonteesta on keksittävä muutakin kuin persoonattomien lauseiden ikävää kolketta. Hieno kuvitus voisi tulla avuksi silloin, kun vaatisi monta sivua selostaa jotakin viriävää tunnelmaa ja tilannetta.
Hyvää marraskuun jatkoa! Vielä reilun kuukauden ajan päivä lyhenee, mutta jo parin kuukauden kuluttua huomaa, että olemme taas hyvää vauhtia - no ainakin pikku hiljaa - menossa kohti kevättä ja kesää.
(Blogger ei tottele, mutta ei jaksa enää säätää.)
Adalmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti