tiistai 23. syyskuuta 2014

Lokkisaaren ja Kanarian säpinöitä

Syksy tekee kovasti tuloaan mutta vielä tekee mieli lukea kesästä!

Pari vuotta sitten ilmestynyt mainio Laura Suomelan Lokkisaaren säpinät (WSOY 2012) 
 kertoo kesäleiristä, kaveruudesta, kesäpuuhista ja hämäräperäisistä tapahtumista, joihon törmätään leirillä. Kun edellisessä postauksessa olleet kirjat olivat juuri lukemaan oppineille pojille, tämä kirja vaatii jo sujuvaa lukutaitoa, mutta sopiikin sitten alakoululaisille ikään katsomatta. Erityisesti pojille, koska päähenkilöinä pojat, Juho ja Isto.
Laura Suomelaa on ilo kehua notkeasta ja uskottavasta poikien mielenliikkeiden, tunteiden ja kaveruuden kuvailusta. Juho ja Isto ovat mukavia, hauskoja, ajattelevia poikia, joista heräsi heti tunne, että näistä kaveruksista olisi kiva kuulla lisää monen kirjan verran.

Tänä vuonna uusi kirja onkin ilmestynyt, nimittäin Kanarian säpinät (WSOY 2014). Siinäkin on kesä, tosin ei Suomessa vaan Kanariansaarilla, jonne Juho on päässyt Iston perheen kanssa hiihtolomalla. Ja eipä aikaakaan, kun ollaan taas keskellä seikkailua. Jess, lisää säpinöitä.

Molemmissa kirjoissa myönteisen, valoisan ja värikkään kuvituksen tekijänä Markus Pyörälä.


  Kanarian säpinät
Adalmiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti