Välimatkoja ja läheisyyttä

Kolmessa kirjassa vilunväreitä jossain vaiheessa tarinaa. Toisaalta kahdessa myös Kylmii väreitä toisessa merkityksessä.

Kinneyn Neropateissa "pojat ovat poikia" ja "tytöt ovat tyttöjä" - ja molemmille nauretaan vuorotellen, yhtäaikaa, ja aika hellästi; tällä kertaa nauretaan enimmäkseen pojille. Tässä osassa ei ole ihastumisia, vain hetkittäistä, neutraalia toveruutta lumisodassa.
Välimatkoissa tyttö on mielellään tyttö ja pitää tytöistä, etenkin yhdestä.
Järistyksissä tyttö ei tunne olevansa tyttö ja hänkin pitää tytöistä, etenkin yhdestä.

Jeff Kinney, Neropatin päiväkirja. Kylmää kyytiä
suom. Marja Helanen

WSOY 2018

Alkuteos Diary of a Wimpy Kid: The Meltdown

Nina LaCour, Välimatkoja

suom. Leena Ojalatva

Karisto 2018

Alkuteos We Are Okay

Riina Mattila, Järistyksiä
WSOY 2018

LaCourin ja Mattilan nuoret päähenkilöt asuvat molemmat opiskelija-asuntoloissa, Marin New Yorkissa, tuhansien kilometrien päässä kotipaikastaan Kaliforniasta; Eelia jossakin Suomessa, noin 400 km kotikaupungistaan. Marin on yliopisto-opiskelija, Eelia lukiolainen. Eelia on taidelukiossa ja Marinin oletetaan ottavan pääaineekseen kirjallisuuden.
Kummallekin ajatus paluusta loman ajaksi kotipaikkaan tuntuu ylivoimaiselta. Marin jääkin yksin asuntolaan muiden lähtiessä koteihinsa ja lomailemaan.

Marinin maailmassa on ollut paljon lämpimämpää kuin Eelian, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siinä on ollut rakkauttakin enemmän; suruineen ja menetyksineenkin se on ollut onnellisempi kuin Eelian. Molempien mieli on kuitenkin ajoittain tyhjä ja iloton: Marinin vasta viime kuukausina, syksyn myötä, Eelian aikaisemmin, kun hän näki elämässä vain vähän ilon aiheita. Marin vasta havahtuu tutkimaan sitä, mitä on puuttunut (äiti) ja mitä siitä on seurannut; Eelia katsoo kuluneen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia itsessään ja tunteissaan ja huomaa alkaneensa nähdä iloa ja värejä elämässä.

Tyttörakkautta, ystävyyttä ja ihmissuhdeharjoittelua. Marinin vetäydyttyä kuoreensa hänen ystävänsä, kesän rakastettu, Mabel, löytää poikarakastetun, mutta tunteet eivät silti ole loppuneet. Eelian huomiota pitää puolestaan riittää Islan lisäksi Karhullekin. Tarinat keskittyvät rakkauden ja muiden tunteiden ympärille, huumaan ja havahtumisiin. Nuoren henkilön itsetuntemuksen lisääntymiseen.

Mattilan tarina on karu ja paikoitellen ankea, mutta sen pitää koossa hieno kieli ja tunteiden kuvaus. LeCour on jo saanut nimeä, joten hänen tarinastaan voi sanoa, että se on tunnelmaltaan taidokkaan apea, mutta siihen olisi kaivannut hitusen lisää syvyyttä (vaikkapa kirjallisuusviitteinä) tai vaihtoehtoisesti  parempaa talvisen New Yorkin kuvausta (kun on sellaista lukenut vaikkapa Bob Dylanin muistelmista). Toisaalta - nämä ovat nuortenkirjoja, nämä ovat välähdyksiä nuoruudesta, kuvitelmia ja kuvauksia muutamista kuukausista, jolloin koetaan suuria tunteita, fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista nautintoa. Näiden ei ole tarkoituskaan yrittää selittää koko maailmaa, riittää että ne puhuttelevat lukijoitaan nyt.

Jeff Kinney pyrkii ikuisen yläkoululaisen, Greg Heffleyn kautta ottamaan joka kirjassaan kantaa kaikkeen maan päällä, tai ainakin niin moneen asiaan kuin mahdollista tietyn sivumäärän puitteissa, mutta tunteet ja seurustelut eivät ole tämän osan aiheena.

Kylmää kyytiä on yhtä lumisotaa. Tyttöjäkin on siinä mukana, mutta enimmäkseen poikia. Jos joku on siltä väliltä, sillä ei lumisodan kannalta ole mitään väliä. Toisaalta on todennäköistä, että mukana eivät ole ainakaan herkkikset sukupuolten mistään ryhmästä. Lumi ei merkitse kaikille lumisotaa.

Greg aloittaa tarinoinnin ilmastonmuutoksesta ja käy hauskasti läpi kaikki mieleen tulevat seuraamukset arkielämän kannalta. Sää on jutun (päiväkirjamerkintöjen) alussa epätavallisen lämmin tammikuussa - aivan kuten syksy Suomessa - mutta jo tammikuun aikana viilenee, sataa lunta ja pian ollaankin keskellä umpihankia.

Tyttömainintoja:
 "Mun luokan likat TYKKÄÄ kirsikkapastillien hajusta. Melkein KANDEE olla kipeä." (Mts. 63)
 Sivulla 87 on pieni kuva kolmesta tytöstä ottamassa ryhmäkuvaa itsestään (kuva liittyy täidenleviämisjuttuun). "Emilia Greenwall ja Evelyn Trimble soti yhdessä Anthony Denardia ja Sheldon Reyesiä vastaan." (Mts. 176.) "Puolet turvapartion likoista pelaa SOFT-BALLIA. On ihan TURHA väittää, että tytöt ei jaksa heittää kovaa," (Mts. 205.)
Kaikenkaikkiaan, lumisota on olennaista, ei sukupuoli.

13-vuotias saa olla vielä lapsi, jos niin tuntee ja haluaa. Ja onhan Greg monessa muussa kirjassa jo ehtinyt ajatella muutakin kuin oman kadun lumisotatilannetta.

 Kun äiti yhtenä päivänä luulee Gregillä olleen jotain säpinää kaverin kanssa kellarissa, hän on ihan väärässä, kyse oli ihan muusta. Kuvaavaa, että Greg ei edes arvaa äidin luuloja. Ja kuvaavaa, että oli äiti luullut mitä tahansa, hän juttelee pojalleen kuten ennenkin.

Kolmen kirjan nuorista päähenkilöistä Gregillä on perhe tukenaan (ei se Gregistä aina tunnu siltä). Marinille annetaan mahdollisuus varakotiin. Eelialla ei ole ihan lähiaikoina näköpiirissä aikuista ymmärtämystä. Elämä on karua, jos kaikki suhteet aikuisiin ovat vaikeita, jos vain välittävien omanikäisten tuella on selvittävä aikuisuuteen.

Adalmiina, pitkästä aikaa 

Mitä, mitä?

  

Holtfreter, Nastja: 

Myyrän musta, hylkeen harmaa: värikäs eläinkirjani 

Suomentaja: Tanja Kanerva

Aurinko Kustannus, 2017

Kyllä kelpaa pikkulapsen saada tällainen eläinkirja tutkittavakseen! 

Kirja on tosin paljon muutakin kuin eläinkirja - oikea Hauska oppia -opus, joka sisältää monenlaista perustietoa kieltä opettelevalle ja käsitteitä harjoittelevalle.

Yhdessä tutkittavaksi, ääneen luettavaksi, lukemaan opettelevan harjoituskirjaksi.

Voi arvata, että tästä tulee monen lapsen suosikki.

Myyrän musta, hylkeen harmaa: värikäs eläinkirjani

Yllä etukansi, alla takakansi.

***

Daynes, Katie: Tutki! Kakkaa

Kuvittaja, Marta Álvarez Miguéns

Sanoma Pro, 2017

Oppi&ilo sarjaa

Tässä toinen mainio tapaus.

Luukkukirja.

Asiallinen, hauska, kiinnostava.

Karhu ja kaniini - Kaverin kamalat tavat -aihe alakuvissa kerrottuna pikku taaperoille ja vähän isommillekin; sopiva kirja  eskarilaisille, lukemaan opetteleville ja juuri oppineille.  

Tutki! Kakkaa

***

Morgan, Matthew: Onneksi on ystävä

Kuvittanut, Gabriel Alborozo

Suom. Elina Vuori

Tactic Publishing, 2017

Onneksi on ystävä -kirjassa tutustumme Mikaan, arkaan ja herkkään poikaan, jolla on vilkas mielikuvitus, tutkiva mieli ja suuri huoli lähes kaikesta.

Hänet esitellään kunnioittavasti ja hienotunteisesti, ja jokainen ymmärtää, miten tärkeää on, 

että hänellä on joku, jolle hän voi kertoa huolistaan ja peloistaan.

 

 Kirjassa on hienosti kuvattu lapsen ajatukset ja huolen aiheet.

 Ne vaihtelevat abstrakteista konkreettisiin; ilmiöihin, tapahtumiin, asioihin - ihan kaikkeen mahdolliseen.

Ei siinä mitään, hyvässä seurassa ja turvallisessa ympäristössä selviää kyllä ja pikku hiljaa asioita voi jakaa toisen lapsenkin kanssa.

  Ensin ihmetytti lopun kukka ja mehiläis -puhekupla, 

mutta todellakin, kysymyshän oli huolista.

Kun saa kasvaa ikäkautensa ja ominaislaatunsa mukaisesti, kaikki sujuu parhain päin.

Mehiläisiä ei tarvitse pelätä liikaa, ei pieniä tyttöjä, ei ystävyyttä, ei leikkejä eikä myöhemmin mitään muutakaan niin paljoa, että ei uskaltaisi elää ja nauttia.

Mika on vähän sukua Essi Kummun Puheliaalle Eliakselle.

Voi olla, että kukat ja mehiläiset huolestuttavat joskus myöhemminkin (Harjoituspusuja), mutta ei se mitään.

Mika on ihana poika, joka osaa arvostaa ystävyyttä ja aikanaan varmasti rakkauttakin.

Kiva, että erilaisista ja aroista lapsista tehdään tarinoita.

Tämän kirjan äärellä moni lapsi tuntee helpotusta.
Sellainen, joka on selvästi kuin Mika ja sellainen joka on sisimmässään myös Mika.

Monenlainen saa olla, huolestunutkin; puhuminen auttaa ja

ystävyys on hieno asia.

Juuri alkaneen Helmet-kirjastojen ekaluokkalaiskampanjan johdosta linkki Iina Soinisen tekemiin Paula Norosen ja Kati Närhen haastatteluihin:

 Adalmiina 

Ihmeitä, hirviöitä ja mielikuvitus

 R.J. Palacio, Ihme

Suom. Inka Parpola

WSOY 2017

Palacion Ihme on sekä lasten että aikuisten suosikki. Se vavahduttaa, huvittaa ja parantaa suhteellisuudentajua. Puhuessaan pojasta, jolla on harvinaisen kehityshäiriön aiheuttamat kasvot, kirja valistaa ja herättää ajatuksia. Antaessaan tällaiselle pojalle, fiktiiviselle 10-vuotiaalle, mahdollisuuden kertoa itse omasta elämästään, kirja onnistuu olemaan sekä kiinnostava että eläväisen ja autenttisen oloinen.

R.J. Palacio on rakentanut tarinan päähenkilö August Pullmanin, Auggien, kertomusten ympärille - niistä koostuu n.177 sivua tarinasta. Kirjassa on viisi muutakin kertojaa, 155 sivun verran: Auggien sisko Via (Olivia), Vian poikaystävä Justin, Vian lapsuudenystävä Miranda, Auggien koulutoverit Jack ja Summer. Ja mausteena muutama sivu eri ihmisten lähettämiä kirjeitä, meilejä ja tekstareita, mm. koulukiusaajan äidin viesti rehtorille.

Samalla kun kerrotaan erikoisesta poikkeamasta ja sen kanssa elämisestä, samalla tulee kerrottua kaikkia koskettavista kasvukivuista, ystävyyden ja hyväksynnän kaipuusta, erilaisista perheistä, kiusaamisesta, raukkamaisuudesta ja urheudesta, säälimättömyydestä ja oikeudentajusta, myötätunnosta ja sitkeydestä, unelmista ja haavoittuvuudesta, elämänhalusta. 

Kertojilla on salaiset kipukohtansa, mutta he kiinnittyvät toisiinsa monin sitein ja kannattelevat toisiaan.

Kirja sopii kaikenikäisille, alkaen n. kolmasluokkalaisista yläkoululaisiin. Isosisko Via on jo 15-vuotias, samoin Miranda ja Justin. Mukana ei ole kuitenkaan mitään, mikä ei sopisi luettavaksi lukuintoiselle 9-vuotiaalle, päinvastoin - samoja tunteita on kaikilla.

 Patrick Ness (alkuperäisidea Siobhan Dowd), Hirviön kutsu

Kuv. Jim Kay; suom. Kaisa Kattelus

Tammi 2016

Äiti on syövän saartama, poika sen kauhun, että menettää äidin.

Päähenkilöpoika on 13-vuotias Conor, hirviö hänen sisäisen kamppailunsa luomus.

Siinä missä Palacion Ihme on kerrontatekniikaltaan minä-kertojien kautta lähelle tuleva, kertojien näkökulmia sommittelemalla etenevä ja tyyliltään valoisa, rakentava ja ihmisarvoa huokuva, Hirviön kutsu on intensiivisesti yhden keskushenkilön tuskan ympärille rakenneltu, avoimen tarinallisesti etenevä, pienen perheen häiriintyneen arjen, voimakkaiden tunteiden, unien ja painajaisten muodostama taistelu, jota lapsi käy yksinään, vaikka isoäiti tuleekin vähän lähemmäs, vaikka äiti on koko ajan rakas ja välittävä, vaikka etäinen isäkin tulee käymään ja yrittää vähän auttaa.

Molemmat kirjat, Ihme ja Hirviön kutsu, vastaavat 9-15 -vuotiaiden dramatiikan tajuun, persoonallisten ja voimakkaiden tarinoiden kaipuuseen, valmiuteen sukeltaa tunteiden syövereihin.

Molemmista kirjoista välittyy sepittämisen, tarinoinnin ja kertomisen mahti. Ihme on sosiaalisempi ja kannustavampi, Hirviön kutsu synkeämpi. On vaikea kuvitella, että joku ahdistuisi Ihme-kirjasta, mutta Hirviön kutsu saattaa olla jollekin 9-vuotiaalle loppua kohti turhan rankka, vaikka se alussa vaikuttaa harmittoman lapselliselta. Hirviö on kirjassa pitkään jännittävä elementti ja lopussakin sen ilmeinen tarkoitus on rohkaista ja voimistaa. Lopussa Conor voi päästää hirviöstä irti, ei vain äidistä. 

Elinikäinen seurustelu hirviön kanssa ei tekisi kenellekään hyvää, mutta jos joskus joutuu hirviön oppiin, siitä on kesytettävä itselleen tarpeettomaksi muuttuva apuri.

 Saku Heinänen, Zaida ja elovalkeat

Tammi 2015

Kun sattumalta on käsillä  myös Saku Heinäsen Zaida ja elovalkeat, sitä voi vähän vertailla edellä mainittuihin kirjoihin. 

Zaida ja elovalkeat on tarinana levollisempi, mutta vaikutukseltaan haaleampi ja hajanaisempi  kuin kyseiset kaksi kirjaa. Ajan ja paikan yhteys sitoo tapahtumat merenrantakylään, sedältä perittyyn taloon, naapurustoon ja kesälomaan, mutta mikään ei ole poikkeuksellisen erikoista, pelottavaa tai jännittävää. Naapurin Tuija ja kylän lapset eivät paljasta sismpäänsä. He jäävät vähän valjuiksi kokemuksiksi lukijalle. Keskiössä on Zaidan mielikuvitus ja eläytymiskyky. Tuijan isoäidistä tulee vähän Zaidankin.

Zaidasta ja lumienkelistä tutut äiti ja isä ovat samanlaiset huolehtivat vanhemmat kuin Auggiellakin. Zaidan vanhemmat ovat adoptiovanhemmat, mutta vanhempina omistautuneita tehtävälleen; molemmissa perheissä vanhemmat ovat valmiit tekemään kaikkensa lapsen hyvinvoinnin eteen.

  Ihmeessä August on Mirandalle kuin oma pikkuveli. Teini-iässä tiet hetkeksi erkanivat, mutta Miranda huomaa ikävöivänsä Vian ja Auggien perhettä, heidän vanhempiaan, koska hänen oma isänsä oli poissa ja äiti etäinen.

Ihmeessä ja Hirviön kutsussa pojat ovat kiinni äidissään. Molemmat äidit antavat tilaa irtautua ja auttavat siinä hylkäämättä lastaan. Se auttaa kasvamaan. Zaidallekin annetaan omaa aikaa ja mahdollisuuksia tehdä omia ratkaisujaan, mutta ollaan valmiita myös suojelemaan.

Kaikissa kolmessa kirjassa on kuvauksia lasten välisestä ystävyydestä, myös tyttöjen ja poikien välisestä. Zaidan kohdalla kiehtovimmat kohtaamiset ovat unta ja kuvittelua, mutta Zaidallakin on ystävä, Siiri.

Kaikissa kolmessa kirjassa on myös kiusaamistilanteita. Ihmeessä pääkiusaaja Julian on aikuisten edessä mallipoika, mutta mobilisoi lähes koko luokan Auggieta vastaan; Hirviön kutsussa Harry kiusaa Conorin voimavarojen äärirajoille; Tuija yrittää houkutella ja painostaa kavereineen Zaidaa ensin näpistelemään makeisia, sitten sukeltamaan kalliolta tuntemattomaan veteen paikassa, jossa oli itse satuttanut jalkansa ensimmäisessä hypyssään.

August kestää kiusaamisen; Conor ei lopulta kestä; Zaida ei taivu painostuksen edessä, ei sorru näpistämään eikä hyppäämään. Kaikki kolme tarinaniskijää tajuavat, että aihe on tärkeä, siitä on pakko puhua. On pakko kertoa, että kiusaaminen tapahtuu ryhmässä, että siihen osallistutaan ryhmänä; että kiusaamisesta voi selviytyä, kunhan sen saa loppumaan tavalla tai toisella.

Mitä sellaista hyvää Zaidassa ja elovalkeissa on, mitä ei ole Ihmeessä tai Hirviön kutsussa? Ainakin jo mainittu levollisuus, tuttu ympäristö, lämpimiä kesäpäiviä, jotka tunnistaa perin suomalaisiksi, hiekkaranta, uiminen, meri, elosalamat ja puuhuvila. Pienemmät ongelmat kuin kahdessa muussa kirjassa. Adoptiotausta mietityttää Zaidaa, mutta ei muserra.

Zaida ja elovalkeat on itsenäinen osa trilogiaa, jonka päätösosa Zaida ja taistelupari ilmestyy ensi kuussa, eli toukokuussa 2017. Sen verran kiinnostava Zaidan tarina on, että kolmas osa tulee varmasti luetuksi. 

Ihmeen tarinakin on kasvanut jo kirjaksi Auggie & me; siinä on kolme uutta kertojaa Auggien elämästä: jopa kiusaaja Julianilla on puheenvuoronsa. Wonder/Ihme -kirjan pohjalta tehdyn elokuvan julkaisupäivä on 17.11.2017

I'm Auggie Pullman -videossa saman kehityshäiriön kanssa syntyneet lapset ja aikuiset esiintyvät omilla kasvoillaan. 

"Wonder" Moments - Summer Project by EMG 

Adalmiina

Lokkisaaren ja Kanarian säpinöitä

Syksy tekee kovasti tuloaan mutta vielä tekee mieli lukea kesästä!

Pari vuotta sitten ilmestynyt mainio Laura Suomelan Lokkisaaren säpinät (WSOY 2012) 
 kertoo kesäleiristä, kaveruudesta, kesäpuuhista ja hämäräperäisistä tapahtumista, joihon törmätään leirillä. Kun edellisessä postauksessa olleet kirjat olivat juuri lukemaan oppineille pojille, tämä kirja vaatii jo sujuvaa lukutaitoa, mutta sopiikin sitten alakoululaisille ikään katsomatta. Erityisesti pojille, koska päähenkilöinä pojat, Juho ja Isto.

Lokkisaaren säpinät

Laura Suomelaa on ilo kehua notkeasta ja uskottavasta poikien mielenliikkeiden, tunteiden ja kaveruuden kuvailusta. Juho ja Isto ovat mukavia, hauskoja, ajattelevia poikia, joista heräsi heti tunne, että näistä kaveruksista olisi kiva kuulla lisää monen kirjan verran.

Tänä vuonna uusi kirja onkin ilmestynyt, nimittäin Kanarian säpinät (WSOY 2014). Siinäkin on kesä, tosin ei Suomessa vaan Kanariansaarilla, jonne Juho on päässyt Iston perheen kanssa hiihtolomalla. Ja eipä aikaakaan, kun ollaan taas keskellä seikkailua. Jess, lisää säpinöitä.

Molemmissa kirjoissa myönteisen, valoisan ja värikkään kuvituksen tekijänä Markus Pyörälä.


  Kanarian säpinät

Adalmiina