tiistai 20. marraskuuta 2007

Norinder, Elisabeth Neulo! : perustiedot ja paljon mukavia malleja










Neulo! on oivallinen perusteos kaikille neulomisesta kiinnostuneille. Kirjassa käsitellään neulomisen perusteet aina silmukoiden luonnista eri tekniikoihin (mm. palmikot, helmineule). Kirja sopiikin hyvin aloittelijalle tai jo hieman kokeneemmalle neulojalle, joka kaipaa perustietojen päivittämistä. Kirjassa on monenlaisia ohjeita säärystimistä sukkiin ja huiveista kasseihin. Ohjeet ovat yksinkertaisia, mutta niitä voi helposti muunnella ja kehittää.

 

 

 



perjantai 2. marraskuuta 2007

Martin Widmark: David & Larissa: Sinisen peilin antikvariaatti


David on melko hiljainen ja haaveileva poika, aina seitsemännen luokan syksyyn asti. Luokalle nimittäin tulee uusi oppilas Venäjältä, Larissa. David ja Larissa ystävystyvät. Davidin vanhemmat ovat lähteneet Nigeriaan hyväntekeväisyystyöhön ja David asuu salaperäisen Melkior-nimisen miehen luona, joka pitää vanhojen kirjojen kauppaa nimeltään Sinisen peilin antikvariaatti. Eräänä päivänä Melkior kuitenkin katoaa, mutta hän on jättänyt Davidille salaperäisen viestin, paperilapun täynnä numeroita. Larissan avulla Davidin onnistuu ratkaista koodi ja he pääsevät Melkiorin salaisuuden jäljille. Jännittävä seikkailu tempaa Davidin ja Larissan mukaansa, onnistuvatko he tehtävässään?