lauantai 27. toukokuuta 2017

Uusia Julia-kirjoja

Eva Eriksson, Lisa Moroni: Julia istuu
Eva Eriksson, Lisa Moroni: Julia syö kaiken
suom. Raija Rintamäki
Mäkelä 2017
 
Kaksi uutta suomeksi käännettyä Julia-kirjaa on tullut juuri kirjastoon.
Julian fanipiiri kasvaa ja vahvistuu. 

Eva Erikssonilla ja Lisa Moronilla on taito tavoittaa ja kiteyttää pienen lapsen arkiset puuhat tarkasti, tunnistettavasti ja hymyillyttävästi. Juliat sopivat luettavaksi kaikille 0-3 -vuotiaille mihin tahansa vuorokaudenaikaan. Sopivat isommillekin lapsille, kun opetellaan uuden kielen sanoja yms.

Kirjat kertovat lapsen iänmukaisista edesottamuksista lämmöllä; kuvitus loihtii niin päähenkilölapsen kuin  miljöönkin piirteisiin iloa ja kauneutta. 

Edelliset Julia-kirjat:

Eva Eriksson ja Lisa Moreni, äiti ja tytär, tekevät hyvää yhteistyötä. En ole aina ihan varma, kumpi kirjoittaa ja kumpi kuvittaa enemmän näitä Julia-kirjoja, mutta yleensä niiden tekijöinä mainitaan ensin äidin nimi ja sitten tyttären, mutta näyttää siltä, että uusimmassa Julia kirjassa Julia hjälper till (Bonnier Carlsen 2017) ensin mainitaan Moroni ja sitten Eriksson. Vielä edellisessä kirjassa, Julia är trött, ensin mainittiin Eriksson?

Ainakin 
kesäinen, todella viehättävä kuvakirja Varo krokotiilia! oli Lisa Morenin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama. (2014)


Julian esikuvana on Lisa Morenin tytär Julia. 
Äiti, tytär ja tyttären tytär. Elämänmakuista ja elämäniloista.

Adalmiina

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Suklaamurusten Onnenkeksi ja Zaida

Cathy Cassidy, Onnenkeksi
Suom. Ulla Selkälä
WSOY 2017

Saku Heinänen, Zaida ja taistelupari
Tammi 2017

Kaksi sarjaa tuli päätökseensä: Cathy Cassidyn Suklaamuruset-sarjan kuudes ja viimeinen osa on suomennettu ja kirjastossa; Saku Heinäsen Zaida-trilogian kolmas osa Zaida ja taistelupari on ilmestynyt ja tulossa kirjastoon.


Suklaamuruset-sarja, mitä siitä voisi lopuksi sanoa? Sarja on aika kevyt, helppolukuinen, kuitenkin koukuttava. Mikä siinä viehättää?

Sarjan ulkoasu on tunnistettava ja onnistunut. Suklaaleivonnaisteema yhdistettynä sisaruksiin ja lopussa velipuoleenkin, on oiva keksintö. Uusperhekuvio, sisarukset ja puolisisarukset. Kiiltokuvaperhe, jonka kulissien taakse saa kurkistaa ja huomaa sen kuprut ja kiemurat. Jokaisella perheen lapsella ja nuorella on oma persoonallisuutensa, omat kasvun paikkansa. Sarja on onnistunut yhdistämään ajankohtaisia ja muodikkaita teemoja. Sarja sisältää paljon tunteita.

Sarjan viidennessä osassaTanberryn sisarusparven vanhin tytär Honey vieraili isänsä luona Australiassa ja sai siellä tietää, että sisaruksilla on isän puolelta olemassa velipuoli ajalta, jolloin heidän vanhempansa olivat vielä naimisissa. Viimeisessä osassa tämä puoliveli on kertojana. 

Onnenkeksi? Aika epäuskottavaa puppua Cassidy sepittää, ennen kuin  saa päähenkilöpojan lähtemään siskopuoltensa suuntaan (hänellä on kaksi pikkusiskopuolta äidinkin puolelta), mutta tuleehan siinä samalla kuultua Jaken äidin ja isän tarina ja uusi isäpuolikandidaattikin saadaan kuviin. Jacqueline Wilsonin äidit tulevat mieleen Jaken äidistä. Samalla huomaa epäkohteliaasti toivovansa, että jatkaisipa Wilson tätä juttua, jotta siitä tulisi mehevämpi ja uskottavampi. No mutta, kyllä Cassidy oman kirjansa osaa kirjoittaa oivasti loppuun.

 Kun on jo hyväksynyt sen, että nyt mennään kliseiden, tosi-tv hutun ja pinnallisuuden ehdoilla, kerronnasta erottuu kuitenkin joitakin piirteitä, joiden vuoksi tämäkin osa lunastaa paikkansa.
 Jake on oikeastaan aika hyvin rakenneltu hahmo ja tarinassa on viihteellisyyden seassa ripaus vakavuutta ja ihmissuhteisiin liittyvää kannustavuutta, joka ei ole pahitteeksi nuorille lukijoille. 
Viimeisessä osassa saadaan purettua joitakin vihamielisyyksiä, uskalletaan katsoa tosiasioita kohti, päätetään pitää jatkossakin yhtä.


Zaida ja taistelupari. Huh, olipa synkeä seikkailu tällä kertaa. Ei huono kuitenkaan. 
Tässä osassa sukelletaan arjesta vieraantuneeseen ja sairaaseen "pelimaailmaan", mutta painostava tunnelma liittyy vain yhteen kirjan henkilöön, Petteriin, jonka mieli järkkyy. Jännitystä kaikesta silti seuraa.

 Kesän alussa draamaleirillä tavatun Eevin mukana Zaidalle aukeaa mahdollisuus irtiottoon tutuista kuvioista. Eevin talon kerhohuone, Petteri ja pelaaminen. Noin usein käy; on sattuman kauppaa, kuka ensiksi osuu paikalle, kehen ensimmäisenä törmää, kun ottaa askeleen kohti kiehtovaa tuntematonta.

Lukija ymmärtää, mikä pojassa kiehtoo Zaidaa. Ehkä jokunen seikkailua ja läheisyyttä kaipaava nuori huomaa Zaidan mukana, ettei kokemuksia kannata lähteä ihan sokeasti jahtaamaan. Oma tahto ja harkinta on syytä säilyttää kaikissa tilanteissa Zaidan tavoin. 

Eevi on uskottavan leikkisä ja kepeä hahmo. Hänen realisminsa ja läsnäolonsa tasoittaa pelottavatkin tilanteet. Toisaalta Zaida ei uskaltautuisi niihin ilman Eeviä. Hyvin rakennettu kuvio. Samoin muuttuvat suhteet koulutovereihin, heidänkin muuttumisensa; etääntyminen ja lähentyminen. 


Zaida pääsee vanhempiensa kanssa Intiaan, juurilleen. Kirjassa hän on vasta lentokoneessa matkalla sinne. Voi, olisi ollut kiva lukea lisää Zaidasta matkan jälkeen. 

Toivottavasti Saku Heinänen jatkaa nuorille kirjoittamista. En ole varmasti ainoa, joka toivoo tätä.

Adalmiina