Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terese Bast. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terese Bast. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Valittuja, nopeita, neuvokkaita ja kauniita

 Emilia on edelleen valittu, Supermarsuna hän pelastaa koiran pinteestä ja monien käänteiden ja 3000-luvulla käynnin jälkeen Emilia yrittää saada tietää, missä koirien rodunjalostusta tapahtuu. Simo on aika outona mutta Emilia on ennallaan. Mielikuvitusta ja kuvitteluun houkuttelua. 
Paula Noronen, Supermarsu palaa tulevaisuuteen. Ihanasti kuvittanut Terese Bast. (Emiliastakin tuli tosi söpö). Tammi 2014.
Kirja on saatavissa myös äänikirjana ja e-kirjana:
Supermarsu palaa tulevaisuuteen -e-kirja

Uusimmat Emilian päiväkirjamerkinnät ovat pian kirjastosta lainattavissa kirjassa Supermarsu ja jääräpää Janne. Tammi 2015.
 Supermarsu ja jääräpää Janne

Laura Suomelan sarjaa on jo aiemmin kehuttukin täällä, koska sankarit Juho ja Simo ovat niin hyvä parivaljakko. Kuvittaja Markus Pyöräläkin on kertaalleen kiitetty. Tunnelma pysyy Kanarian säpinöissäkin koko ajan leppoisana, vaikka välillä jännittäväksi kääntyvää salapoliisityötä tehdäänkin. Rosvoja on monenlaisia, no, ehkä joskus rahanahneuskin on voitettavissa ja vanha kaveruus voittaa... mutta ainakin Juhon ja Simon puuhasteluista haluaa lukea jatkossakin. 
WSOY 2014.

Leena Krohnin Auringon lapsia ei arvatenkaan ole suurten lainalukujen kirja, mutta niille lapsi- ja aikuislukijoille, joille se kolahtaa, syynä on ainakin osittain myös Inari Krohnin kuvitus. Teksti ja kuvitus kulkevat juuri sopivasti vähän eri jalkaa ja välillä yhdistyvät. Sopii kaikille erikoisten tarinoiden ja kukkien ystäville. Ja vähän täytyy olla uskallusta kurkistaa outoihinkin asioihin. Kukkien hehku ei painettuna pääse ihan oikeuksiinsa, mutta kuvat edustavat hyvin takanaan olevaa. Orvokki on mainio kukkakaupan lähetti. Kehyskertomus on hyvä. (Voi, pääsisipä Orvokki toistekin viikoksi kukkakauppaan töihin... hän saisi kernaasti tutustua Iiris-, Vanamo-, Ruusu- nimiseen tyttöön ja he pitäisivät yhdessä kauppaa pystyssä edes yhden päivän... olisiko se jo liian hauskaa?).
Teos 2011.

Yllä oleva kuva on napattu tietenkin Tarinoiden puistosta Sofiankati 1:n näyttelystä. Ystävyys -lukupömpeli. Joku onnellinen on sen jo ehtinyt varata! Siinä on tarinan lumoa ja silmälle iloa. Vasemmalla Punahilkan viitta.

Proosalliseksi lopuksi muutamalla sanalla Mäkelän ta-vu-te-tus-ta Kirja käteen -sarjan alasarjasta
Neuvokas nelikko
 (kokonaisen vinkkilistan laitto ei nyt onnistunut, kuvat alkoivat taas tanssahdella jne.)
Neuvokas nelikko on merenpohjan hälytyspartio, joka ratkaisee monia oudon ja pelottavan tuntuisia ihmisen aiheuttamia ilmiöitä meressä ja merenpohjalla. Pieni lukija saa luonnonsuojelun ja ympäristövalistuksen ituja hauskojen meren asukkaiden seurassa. Vili Marliini (äh, sanoin lapsille, että se on maailman nopein kala, vaikka purjekala on nopein, 110km/h; miekkakala 100km/h; ja marliini vain 90 km/h), Liisi Lamppukala (krotti), Putte Pallokala ja Pulmu Pyöriäinen ovat yhdessä Neuvokas nelikko. 
Hauskaa, että yhdistetään lukemaan opetteluun saman tien, leikin ja tarinan sisällä, myös "tietoa".
Tietenkin on kurjaa, että nämä helpoimmat ovat usein käännöskirjoja (onneksi Ullakkokirjaston Kipinöitä yms. on vielä jossain luettavissa). Parempi nämä kuin ei mitään, eikä käännöksissä sinänsä ole vikaa. (Kuvitus on edellisten kirjojen jälkeen kököhköä, mutta ihme ja kumma, ei se mitään... ja tuo Teräsvalaan kansi jopa menettelee.)


Adalmiina

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Eläinriimejä limerikkeinä, Leon lemmikkiuutisia ja pikku Dumbo

HelMet-kirjastoissa on nyt lainattavissa Anneli Kannon hauska "aakkoskirja" Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä. Kirjasssa limerikit seuraavat toisiaan "aakkosjärjestyksessä" A:sta Ö:hön. 
(Limerikin riimit muotoa A-A-B-B-A ja ensimmäinen A esittelee runon sybjektin ja päättyy paikannimeen)
Kuvittaja Kaisa Rekinen.

Tähän kuvattuna kirjasta elokuun viimeisen päivän ja hiipuvan auringon kunniaksi kirjan keltaisin aukeama.

Kirjassa tekstin fontti on riittävän helposti luettavaa, kirjasinkoko samoin.
Sivujen valkoista taustaa vasten teksti ja kuvitus erottuvat hyvin. Kokonaisuudesta on saatu ilmava ja helppolukuinen.

Tällaisen kirjan kanssa on antoisaa lorutella pikkulapsille, jutella kirjaimista, eläimistä ja hauskoista lauseista, ja isompien lasten kanssa päästään nopeasti oman riimittelyn makuun. Jokainen voi alkaa keksiä omaan kaupunkiinsa, kaupunginosaansa, katuunsa, lähiöönsä jne. liittyviä limerikkejä.

 Kaisa Rekisen banaanikärpänen on ihan näköisensä.
  ***
Eläimillä on iso rooli toisessakin uutuuskirjassa, Tittamari Marttisen Lemmikkien junamatkassa,
jossa on sympaattinen ja valoisa Terese Bastin kuvitus, kuten aiemmissakin Leon lemmikkiuutisten osissa.
 Tällä kertaa Leo matkustaa junalla Sannin ja Vilman kanssa ja jokaisella on tietenkin oma lemmikkinsä mukanaan. Junassa tavataan muitakin lemmikin kanssa matkustavia.
 Leon lemmikkiuutiset -sarjan vahvuus on paitsi sen helposti omaksuttavassa ja arkisessa sisällössä, myös sen raikkaassa ja helppolukuisessa ulkoasussa. Siinä on isot, levolliset mutta kiinnostavat ja värikkäät kuvat, jotka kuvittavat ja tukevat luettua tarinaa.
 
 Kirjan lopussa aina oleva Leon lemmiuutiset -osuus on hieno keksintö Marttiselta. Lapsilukija saa kirjaa lukiessa konkreetisen mallin kahdenlaisesta kertomistavasta - ensin laajemmin tarinoivasta ja sitten selostavasta, kokoavasta, lyhennetystä ja valikoivasta raporttityylistä.
 Lisäksi uutisosuus toimii sisällön kertaajana ja jollekin selkotyyppisenä lyhennyksenä tarinasta, jonka voi lukea heti aluksi, jolloin tarina aukeaa helpommin ja siitä tunnistaa "uutiskohdat".

 Lopuksi uusi painos Disneyn Dumbosta. Kuvassa ei oikein erotu, mutta kannen kuva on kolmiulotteinen! No jopas!
 Dumbon tarina on ajaton. Tänään viimeksi on uutisoitu kiusaamisesta. Dumbon tarina on toisaalta kuin päiväunelmointia, mutta tarinaan sisältyy silti sanoma, jonka lapsi aavistaa mielikuvituksellisen tarinan takaa: jokaisella on piileviä kykyjä, sisäistä voimaa ja aina voi löytyä auttaja, apu, ratkaisu pulmiin.
Adalmiina