sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Välimatkoja ja läheisyyttä


Kolmessa kirjassa vilunväreitä jossain vaiheessa tarinaa. Toisaalta kahdessa myös Kylmii väreitä toisessa merkityksessä.

Kinneyn Neropateissa "pojat ovat poikia" ja "tytöt ovat tyttöjä" - ja molemmille nauretaan vuorotellen, yhtäaikaa, ja aika hellästi; tällä kertaa nauretaan enimmäkseen pojille. Tässä osassa ei ole ihastumisia, vain hetkittäistä, neutraalia toveruutta lumisodassa.
Välimatkoissa tyttö on mielellään tyttö ja pitää tytöistä, etenkin yhdestä.
Järistyksissä tyttö ei tunne olevansa tyttö ja hänkin pitää tytöistä, etenkin yhdestä.

Jeff Kinney, Neropatin päiväkirja. Kylmää kyytiä
suom. Marja Helanen
WSOY 2018
Alkuteos Diary of a Wimpy Kid: The Meltdown

Nina LaCour, Välimatkoja
suom. Leena Ojalatva
Karisto 2018
Alkuteos We Are Okay

Riina Mattila, Järistyksiä
WSOY 2018

LaCourin ja Mattilan nuoret päähenkilöt asuvat molemmat opiskelija-asuntoloissa, Marin New Yorkissa, tuhansien kilometrien päässä kotipaikastaan Kaliforniasta; Eelia jossakin Suomessa, noin 400 km kotikaupungistaan. Marin on yliopisto-opiskelija, Eelia lukiolainen. Eelia on taidelukiossa ja Marinin oletetaan ottavan pääaineekseen kirjallisuuden.
Kummallekin ajatus paluusta loman ajaksi kotipaikkaan tuntuu ylivoimaiselta. Marin jääkin yksin asuntolaan muiden lähtiessä koteihinsa ja lomailemaan.

Marinin maailmassa on ollut paljon lämpimämpää kuin Eelian, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siinä on ollut rakkauttakin enemmän; suruineen ja menetyksineenkin se on ollut onnellisempi kuin Eelian. Molempien mieli on kuitenkin ajoittain tyhjä ja iloton: Marinin vasta viime kuukausina, syksyn myötä, Eelian aikaisemmin, kun hän näki elämässä vain vähän ilon aiheita. Marin vasta havahtuu tutkimaan sitä, mitä on puuttunut (äiti) ja mitä siitä on seurannut; Eelia katsoo kuluneen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia itsessään ja tunteissaan ja huomaa alkaneensa nähdä iloa ja värejä elämässä.

Tyttörakkautta, ystävyyttä ja ihmissuhdeharjoittelua. Marinin vetäydyttyä kuoreensa hänen ystävänsä, kesän rakastettu, Mabel, löytää poikarakastetun, mutta tunteet eivät silti ole loppuneet. Eelian huomiota pitää puolestaan riittää Islan lisäksi Karhullekin. Tarinat keskittyvät rakkauden ja muiden tunteiden ympärille, huumaan ja havahtumisiin. Nuoren henkilön itsetuntemuksen lisääntymiseen.

Mattilan tarina on karu ja paikoitellen ankea, mutta sen pitää koossa hieno kieli ja tunteiden kuvaus. LeCour on jo saanut nimeä, joten hänen tarinastaan voi sanoa, että se on tunnelmaltaan taidokkaan apea, mutta siihen olisi kaivannut hitusen lisää syvyyttä (vaikkapa kirjallisuusviitteinä) tai vaihtoehtoisesti  parempaa talvisen New Yorkin kuvausta (kun on sellaista lukenut vaikkapa Bob Dylanin muistelmista). Toisaalta - nämä ovat nuortenkirjoja, nämä ovat välähdyksiä nuoruudesta, kuvitelmia ja kuvauksia muutamista kuukausista, jolloin koetaan suuria tunteita, fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista nautintoa. Näiden ei ole tarkoituskaan yrittää selittää koko maailmaa, riittää että ne puhuttelevat lukijoitaan nyt.

Jeff Kinney pyrkii ikuisen yläkoululaisen, Greg Heffleyn kautta ottamaan joka kirjassaan kantaa kaikkeen maan päällä, tai ainakin niin moneen asiaan kuin mahdollista tietyn sivumäärän puitteissa, mutta tunteet ja seurustelut eivät ole tämän osan aiheena.

Kylmää kyytiä on yhtä lumisotaa. Tyttöjäkin on siinä mukana, mutta enimmäkseen poikia. Jos joku on siltä väliltä, sillä ei lumisodan kannalta ole mitään väliä. Toisaalta on todennäköistä, että mukana eivät ole ainakaan herkkikset sukupuolten mistään ryhmästä. Lumi ei merkitse kaikille lumisotaa.

Greg aloittaa tarinoinnin ilmastonmuutoksesta ja käy hauskasti läpi kaikki mieleen tulevat seuraamukset arkielämän kannalta. Sää on jutun (päiväkirjamerkintöjen) alussa epätavallisen lämmin tammikuussa - aivan kuten syksy Suomessa - mutta jo tammikuun aikana viilenee, sataa lunta ja pian ollaankin keskellä umpihankia.

Tyttömainintoja:
 "Mun luokan likat TYKKÄÄ kirsikkapastillien hajusta. Melkein KANDEE olla kipeä." (Mts. 63)
 Sivulla 87 on pieni kuva kolmesta tytöstä ottamassa ryhmäkuvaa itsestään (kuva liittyy täidenleviämisjuttuun). "Emilia Greenwall ja Evelyn Trimble soti yhdessä Anthony Denardia ja Sheldon Reyesiä vastaan." (Mts. 176.) "Puolet turvapartion likoista pelaa SOFT-BALLIA. On ihan TURHA väittää, että tytöt ei jaksa heittää kovaa," (Mts. 205.)
Kaikenkaikkiaan, lumisota on olennaista, ei sukupuoli.

13-vuotias saa olla vielä lapsi, jos niin tuntee ja haluaa. Ja onhan Greg monessa muussa kirjassa jo ehtinyt ajatella muutakin kuin oman kadun lumisotatilannetta.

 Kun äiti yhtenä päivänä luulee Gregillä olleen jotain säpinää kaverin kanssa kellarissa, hän on ihan väärässä, kyse oli ihan muusta. Kuvaavaa, että Greg ei edes arvaa äidin luuloja. Ja kuvaavaa, että oli äiti luullut mitä tahansa, hän juttelee pojalleen kuten ennenkin.

Kolmen kirjan nuorista päähenkilöistä Gregillä on perhe tukenaan (ei se Gregistä aina tunnu siltä). Marinille annetaan mahdollisuus varakotiin. Eelialla ei ole ihan lähiaikoina näköpiirissä aikuista ymmärtämystä. Elämä on karua, jos kaikki suhteet aikuisiin ovat vaikeita, jos vain välittävien omanikäisten tuella on selvittävä aikuisuuteen.


Adalmiina, pitkästä aikaa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti