torstai 21. tammikuuta 2016

Kirjallinen aamupäivä


 
Scarryn hurmaava Pupu-kirja kuvattuna tiistaina Tammen kirjapinosta.
Täytyy vielä hetki odottaa, mutta aika paljon näitä on onneksi tulossa HelMet-kirjastoonkin:

Richard Scarry: Minä olen pupu


Elias Lönnrot tarkkailee ikkunanpielessä Korkeavuorenkadun varrella. Lumi narisee ulkona jaloissa, taksiin hyppää norjalaiseen villapuseroon pukeutunut mies, sisällä on viihtyisää ja tarjolla on maukasta purtavaa. 

Katutason myymälässä ovat palkitut kirjat hyvin esillä, tässä Topelius-palkinnon saanut Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY, 2015) ja Arvid Lydecken -palkinnon saanut Tuutikki Tolosen Mörkövahti.





Tiistaina 19.1.2016 Bonnier-talossa
 WSOYn ja Tammen kevätuutuuksien aamuisessa esittelytilaisuudessa. Mukana olivat
  • Liisa Kallio ja Pikku Papun orkesteri, jonka neljä paikalla ollutta jäsentä esitti kolme hauskaa laulua: kirpputorista, sammakoiden pussailusta ja listasta kivoja asioita (Pikku Papun orkesteri). Pienimpien suosikkeja.
  • Anna Hallava ja Henna Helmi uusien kirjojensa kanssa, eli Operaatio Huulitulen (jotta voisi suudella vapaammin...) ja Miisa ja jääprinsessan(kaikki ei ole suorittamista ja suoritusta ja vaikka olisikin, kaikki ei muutu, kun suoritus on valmis). Hallavan kirja on sarjan toinen osa; Helmen kirja on sarjan kolmas osa. Molemmista voi jo tehdä varauksen, ja on jo tehtykin: Operaatio Huulituli(WSOY); Miisa ja jääprinsessa(Tammi). 
Molemmat kirjoittajat arvelivat kirjojensa sopivan alakoululaisille; 5. ja 6. luokkalaisille; Miisaa lukevat kuulemma nuoremmatkin - päähenkilö Miisa on 13-vuotias seiskaluokkalainen. Kirjat sopivat hyvin siis myös seiskaluokkalaisille, ja Huulituli kasiluokkalaisillekin, arvioi Hallava.
 
  • Paula Noronen kertoilemassa kirjoistaan yleensä ja uusimmasta, eli yhdeksännestä yli äyräisen pursuavasta, naurattavasta Supermarsusta: Supermarsu ja lasten valtakunta (Tammi); sama äänikirjana: tästä
  • Mintie Das, maailmaa nähnyt tarinoitsija ja viiden tytön seikkailuista kertova Storm Sisters - Kuohuva maailma. Englanninkielisen Rovio Books -kirjan on suomentanut Tammelle Marja Helanen. 1700-luku, purjeveneet ja nykyaikaiset tytöt...
          Storm Sisters
  • kääntäjät Helene Butzow ja Kaisa Kattelus juttelemassa uusista suomennoksistaan: huippusuositun John Greenin heti alkulehdiltä päähenkilön persoonaan tutustuttava Teoria Katherinesta (An Abundance of Katherines, 2006) ja Patrick Nessin monin palkinnoin kunnioitettu, Jim Kayn kuvittama teos Hirviön kutsu (A Monster Calls). Molemmista voi jo tehdä varauksen:
  • Teoria Katherinesta (WSOY)
  • Hirviön kutsu (Tammi)
Kiitokset antoisasta aamupäivästä!

Adalmiina

tiistai 12. tammikuuta 2016

maanantai 11. tammikuuta 2016

perjantai 25. joulukuuta 2015

Jouluntaikaa ja hyvää joululomaa!



Joulukuinen aamutaivas.
Jouluaaton sää oli etelässä upea ja kuutamot ilta illalta hienommat.

 Matilda-hiri hiippailee kuun valossa ja muistelee syksyn satutunteja kirjastossa. Hän sai maalaishiiriserkkunsa kanssa olla ehdottamassa luettavaa ja kerrottavaa. Kyllä he keksivätkin monenmoisia kertomuksia suositella. Joskus heitä itseäänkin vähän hirvitti kuunnella tarinoita, mutta useimmiten kuitenkin sekä hiiret, lapset että aikuiset nauttivat yllättävistä, liikuttavista ja jännittävistä tarinoista.
 
 Yllä Elmeri on juuri kuunnellut Pumpuli-Pullen vaiheista ja harkitsee korista nousemista. 

 













 Lapset olivat alle 5-vuotiaita eli vanhinkin vasta 4-vuotias, joten pikku hiirulaiset olivat juuri sopivia apureita kirjavalinnoissa.

 Matilda haluaa vielä pari kuvaa itsestään tänne... Loput kirjat luetellaan joskus myöhemmin, jos muistetaan.


No huh, huh. Elmeri taisi livistää jonnekin.
Hauskoja lukuhetkiä kaikille pienille ja isoille!
Adalmiina

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

torstai 26. marraskuuta 2015

Finlandia Junior -voittaja

Onneksi olkoon!
Finlandia Junior -voittajaksi on valittu Nadja Sumasen Rambo.
Hienoa!
Lämpimät onnittelut Nadja Sumanen!
Tarinallesi oli tilaus. Kirjoita lisää.
 Jäämme odottamaan sinulta uusia kirjoja.
 
Adalmiina
 
 


torstai 5. marraskuuta 2015

Finlandia Junior -ehdokkaat 2015


Finlandia Junior -palkintoehdokkaat on julkistettu. Ehdokaskirjat valitsi lautakunta, jonka puheenjohtajana toimi Tampereen kaupungin kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg ja jäseninä nukketeatteritaiteilija Alma Rajala ja toimitusjohtaja Pablo Steffa.
Palkinnon saajan valitsee tänä vuonna Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Laitila. Voittaja julkistetaan 26.11.2015.
Nyt varaamaan ja lukemaan!
Ehdokaskirjat:
Siiri Enoranta, Surunhauras, lasinterävä
WSOY 2015
 
Varaa HelMetistä

Tuula Kallioniemi, Pako
Otava 2015
 
Varaa HelMetistä

Elina Lappalainen, Nakki lautasella -mistä ruoka tulee
Kuvitus Christel Rönns
Tammi 2015

 
Varaa HelMetistä

Veera Salmi, Mauri ja Vähä-älypuhelin
Otava 2015

 
Varaa HelMetistä

Nadja Sumanen, Rambo
Otava 2015
 Rambo
Varaa kirja HelMetistä
Linkki e-kirjaan

Mila Teräs; Karoliina Pertamo (kuv.)
Karisto 2015
 hamarinkainen72.jpg
Varaa HelMetistä



Blogger temppuilee. Kone kamala. Kuvat kadoksissa. Mutta Finlandia Junior -ehdokkaat ovat varattavissa kirjastosta. Linkit yllä kansikuvien alapuolella. Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Adalmiina