Lee, Carol Ann: Anne Frank 1929-1945. Nuoren tytön elämä

Anne Frank 1929-1945 -teos on suomennettu englanninkielisestä käsikirjoituksesta "Anne Frank: The Life of a Young Girl" (2009). Suomentaja on Seppo Raudaskoski. Kustantaja BTJ, Avain.

Carol Ann Lee on huomattavin ja asiantuntevin Anne Frankista kirjoittanut historioitsija. Tämä teos on syntynyt yli kymmenen vuoden työn tuloksena. Lee on ollut "koko ikänsä" kiinnostunut Anne Frankista ja kolmisentoista vuotta sitten hän alkoi kirjoittaa Anne Frankin elämäkertaa, joka julkaistiin Alankomaissa 1998. Sen jälkeen hän kirjoitti  Annen isän, Otto Frankin elämäkerran. Tässä uudessa Anne Frank 1929-1945 -teoksessa Lee kertoo Anne Frankin ja hänen perheensä tarinan suvun vaiheista aina siihen asti kun Otto Frank saa Miep Giesin säilyttämän Annen päiväkirjan ja puhtaaksikirjoittaa ja toimittaa sen julkaistavaksi. 

Miksi tämä  kirja on otettu Kirjasto Omenan Kirjapuutarhaan? Siksi että kirjan lukemisen voi jatkossa katsoa kuuluvan yleissivistykseen. Se on sellainen kirja. Ei sitä voi aivan nuorille lukijoille suositella, mutta sellaisille, jotka ovat jo lukeneet Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjan (vuosina 1955-2001 päiväkirjasta julkaistiin tuolla nimellä 19 painosta) tai vuonna 2002 julkaistun Anne Frankin Päiväkirjan (eli edellistä laajemman päiväkirjan), tai molemmat. Koska Anne alkoi pitää päiväkirjaansa 13. syntymäpäivänään 12.6.1942 ja viimeisen merkintänsä hän kirjoitti 15-vuotiaana 1.8.1944, voisi ajatella, että tuon ikäisille ja sitä vanhemmille päiväkirjaa voi parhaiten suositella. Samaa voi sanoa Leen kirjan suositusiästä.

Jos olet vielä hyvin nuori lukija ja päätät lukea tämän uusimman ja laajimman Carol Ann Leen kirjan Annesta ja hänen perheestään, sinun on hyvä jutella kirjasta vanhempasi, vanhemman sisaruksesi, opettajan tai jonkun muun luotettusi kanssa, koska kirja sisältää ahdistavia kuvauksia juutalaisia kohdanneesta sorrosta, vainosta ja tuhoamisesta. Sinun ei tarvitse miettiä niitä asioita yksin. Kuitenkin, on hyvä, että nuoretkin tietävät, mitä Euroopassa tapahtui 65-75 vuotta sitten, jotta he ymmärtäisivät, miten tärkeää on arvostaa ihmisyyttä, suojella ihmisen arvokkuutta, kunnioittaa toisia ihmisiä inhimillisinä olentoina kaikissa tilanteissa.

Anne Frankin Päiväkirja (tai Nuoren tytön päiväkirja yhtä hyvin, koska mitään oleellisen erilaista lisätyt sivut eivät kirjaan tuo) korostaa rauhan merkitystä. Leen kirja puolestaan kunnioittaa tutkimuskohdettaan ja on erinomainen esimerkki hyvästä elämäkerrasta. Leellä on kertomuksensa pohjana arkistoja, kirjeitä, päiväkirjoja, muistelmia, haastatteluja, aiempia tutkimuksia, valokuvia ja kirjoja, kuten pitääkin, mutta hänellä on myös kyky tulkita dokumentteja. Hän rakentaa tarinansa rauhallisesti mutta kiinnostavasti.  Anne ja hänen perheensä,  Annen ystävät ja sukulaiset, Annen perheen monet  tuttavat, niin juutalaiset kuin kristitytkin, tulevat hyvin lähelle Leen avulla, oman puheensa kautta.

Carol Ann Leen aiempia teoksia löytyy englannin- ja  ruotsinkielisinä Helmet-kirjastossa muutamia, mutta tätä uusinta suomenkielistä elämäkertaa  toistaiseksi 53 nidettä.

* Lee, Carol Ann: Roses from the earth: The biography of Anne Frank, 1999

* Lee, Carol Ann: Vem var anne Frank?, 2000

Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja; suom. Eila Pennanen. 19. p, Tammi 2001. Alkuteos: Het Achterhuis 1947.


• Frank, Anne: Päiväkirja, uusi laitos; toim. Otto Frank ja Mirjam Pressler, suom. Anita Odé. Tammi 2002. Alkuteos: Het Achterhuis. Herziene en vermeede editie 1991.

Anne Frankin päiväkirjoista puhuttaessa ja kirjoitettaessa kutsutaan Annen 12.6.1942 syntymäpäivälahjaksi saatuun punaruudulliseen päiväkirjaan aloitettua ja kolmessa muussa kirjassa jatkettua päiväkirjaa  a-versioksi. Annen itse a-versiosta puhtaaksikirjoittamaa ja laajentamaa päiväkirjaa kutsutaan  b-versioksiksi.  Hän kuuli radiossa 23.3.1944 Alankomaiden Lontoon-hallituksen opetus-, kulttuuri- ja tiedeministerin puheen, jossa tämä totesi, että yksityisillä asiakirjoilla, kuten päiväkirjoilla ja kirjeilläkin on osansa historiankirjoituksessa ja esitti, että sodan jälkeen perustettaisiin arkisto, jonne tallennettaisiin yksityisiä asiakirjoja sodan ajalta. Anne aloitti b-version teon toukokuussa ja kolmessa kuukaudessa hän kirjoitti uudelleen 21 kuukauden merkinnät.  C-versioksiksi kutsutaan Otto Frankin puhtaaksikirjoittamaa ja toimittamaa käsikirjoitusta, jossa a- ja b- versiot olivat molemmat huomioituna, mutta niistä oli kustantajan toiveiden mukaisesti jätetty joitakin kohtia pois ja joitakin puolestaan Annen isä oman harkintansa mukaan jätti pois. Muutamaa kohtaa Annen isä oli hieman muuntanut muutaman sanan vaihdoilla jne.

Ilmeisesti voisimme sanoa d-versioksi viimeisintä suomennettua Päiväkirjaa (kuvassa), koska siinä on mukana nekin sivut, jotka Annen isä viimeisimmäksi panttasi. Päiväkirjan perusrakenne ja sisältö ei muutu mutta kokonaiskuva syvenee.

Toivottavasti Carol Ann Leen teos saa paljon lukijoita ja Annen päiväkirja myös. Tutkimus ja kirjoittaminen Anne Frankista jatkuu. Leen teos on mittapuuna kaikille tuleville tutkimuksille, kuten Annen serkku, viimeisin elossa oleva sukulainen, Buddy Elias  (Annen päiväkirjassa Bernd)  toteaa Anne Frank 1929-1945 -kirjan esipuheessa.

Leen kirjasta oppii paljon enemmän merkittävää toisen maailmansodan historiasta kuin vaikkapa strategiaan perustuvasta sotapelistä, vihjeeksi historiasta kiinnostuneille poikalukijoille. Saa aiheen ajatella, miten tämä on voinut tapahtua, miksi tämä on voinut tapahtua ja miten tällaisen kehityksen voisi tunnistaa heti alussa ja miten sorron, vainon ja sodan voisi välttää. Historiasta voi oppia. Kannattaa lukea Leen teos!

Sekä Anne Frankin Päiväkirja että Leen  Anne Frank 1929-1945 -teos ovat suositeltavia kirjoja kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille. Päiväkirjassa voi seurata sekä itsekeskeisen hupakon ensimmäisiä merkintöjä, että päämäärätietoisen kirjoittamisen prosessia, yksilön henkistä kehitystä ja kirjallisen tyylin kannalta taiteellista kehitystä. Samalla saa tutustua nuoren ihmisen aitoihin tunteisiin ja mietelmiin. Annen kirjassa yksityisen ja yleisen suhde on viiltävän totena nähtävissä. Ei nuori tyttö muokkaa jokaikistä lausettaan sen mukaan, mikä kuulostaisi kirjallisesti parhaalta mutta työn edetessä kirjoittajan arvostelukyky ja toisaalta luova prosessi hoitavat spontaanin ja harkitun yhteensolahtamisen parhaalla mahdollisella tavalla.

Leen teos antaa kenelle tahansa, vaikkapa lukiolaiselle, mallia siitä, miten lähteitä käytetään oikein ja oivaltaen.

Adalmiina

Kanto, Anneli; Kanto, Antti; Sointu, Markku: Tehtävä Maassa

Anneli Kannon, Antti Kannon ja Markku Soinnun Tehtävä Maassa, Gummerus 2010, on ulkoasultaan raikas ja erilainen ilmestys. En saa tähän nyt isompaa kuvaa värien kärsimättä. Kansi on hyvä siksikin, että se kiteyttää mainiosti kirjan maailman, ainakin suuren osan siitä.

Olisi mukavaa jos kannen suunnittelija mainittaisiin aina kirjan muiden julkaisutietojen ohella itse kirjassa, mutta niin ei usein ole, ei tässäkään kirjassa. HelMet-kirjaston viivakoodin paikka osuu usein takakanteen sijoitetun tiedon päälle. Ilmeisesti niin on tässäkin kirjassa. Gummeruksen sivulta suunnittelija kuitenkin selviää: Sanna-Reeta Meilahti, graafinen suunnittelija, joka on monen muunkin Gummeruksen kirjankannen takana.

Tehtävä Maassa on omaperäinen ja hauska nuortenkirja, jota voi iloisesti suositella luettavaksi. Siinä on aineksia niin matematiikkaan hurahtaneille, scifi-kirjoista kiinnostuneille kuin niille, jotka haluavat kirjoihin edes vähän ihastumisia, romanttisia suhteita tai peräti hullaantunutta rakkautta. Huumorilla.

Idea matematiikka-aiheisesta nuorten kirjasta tuli alunperin matematiikan lehtori Markku Soinnulta, joka sai mukaansa tilastotieteen tohtori Antti Kannon ja sitten tämän kirjailija-käsikirjoittaja -sisaren Anneli Kannon, joka on kirjoittanut aiemminkin nuorille (esim. Futis-tyttö -sarja).

Matematia on pieni tiedeplaneetta, jolla asustaa matematiikalle omistautuneita henkistyneitä olentoja. Kirjan alussa, noin viidenneksessä kirjasta, ollaan Matematiassa ja loppukirja kuvaa kahden, lopulta kolmen Matematiasta Maahan matkustaneen nuoren matemaatikkokisällin edesottamuksia koulussa. Kisällit ovat  Inspiratius, Fractalia ja Hackeria;  poika ja kaksi tyttöä.

Tapahatumaympäristö Maassa on  koulu ja sen lähiympäristössä pari paikkaa, joissa koululaiset käyvät. Koulun ulkopuolista elämää, perheitä tai nuorten matematialaisten koulupäivän jälkeistä elämää ei kuvata lainkaan. Se tekee kirjan maailmasta hieman litteän. Vaatisi melkoista maailmojen sepitystä, jotta tuloksena olisi vähän täyteläisempi yhteensopivuus. Kommunikaatiomadonreikä Matematian ja Maan välillä juomaautomaatissa menee, mutta koneesta pudonneiden kolikoiden kerääminen hyllylle unohtuneeseen neulemyssyyn ja paperiset viestit eivät oikein uppoa ...normi fantasian lukija ohittaa tällaiset ehkä sujuvasti, mutta scifin ystävä jää kaipailemaan yksityiskohtia.

Tehtävä Maassa muistuttaa kommelluksineen aikuista lukijaa hauskasti Shakespearen Kesäyön unelman sekoiluista, mutta nuorelle lukijalle voisi heittää vertailukohdaksi vaikkapa Rowlingin Tylypahkan ja sen opettaja- ja oppilaskunnan kokoontumiset ja oppitunnit (Matematian kokoukset sekä siirtymät Matematiasta Maahan); Diana Wynne-Jonesin Liikkuvan linnan tai jopa Meyerin Twilight-sarjan metamorfoosien, tunteiden ja valintatilanteiden osalta.

Mutta tämän Tehtävä Maassa -kirjan omalaatuisuus ja hienous syntyy kuitenkin matematiikan osuudesta tarinassa.

Kirjassa on kolmenlaista tekstiä: itse tarina normaalifontilla, yksityiskohtaiset matemaattiset ongelmanratkaisut TÄLLAISELLA FONTILLA ja lisäksi on tietoiskuruutuja siellä täällä. Tietoiskuruuduissa kerrotaan perusfaktoja mm. Newtonista, Pythagoraasta, Arkhimedeestä, Descarteesta, Gaussista ja Einsteinista ts. lähinnä heidän matematiikkaan tuomistaan uusista ajatuksista, oivalluksista ja tulkinnoista. Lisäksi tietoruuduissa selitetään monia matemaattisia käsitteitä algebran, geometrian ja analyysin määritelmistä piin ja imaginaariyksikkö i:n kuvaamisiin. Esimerkiksi alkulukuja käsittelevä kohta on puolestaan tuolla lihavoitetulla fontilla, koska se liittyy elimellisesti tarinaan.

Kirjassa on huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja Maan koulunuorison kuvaus on hupaisaa. Kirjasta saa hyviä ääneenluettavia katkelmia. Fractalian yritys tunnistaa Inspiratius on mainiosti kuvattu. Fractalia itse on hauska ja sympaattinen tyyppi. Sellainen Hermionen ja Bellan sekoitus, tiedättehän.  Moni muukin henkilö on kiinnostava. Kirjassa nousee matematiikan ohella keskiöön nuorten ryhmäkäyttäytymiseen, kuluttamiseen ja sukupuolirooleihin liittyvät ilmiöt. Niitä ei käsitellä ryppyotsaisesti vaan reippaalla huumorilla. Niitä kyseenalaistetaan mukavasti. Myönteinen ilmapiiri ja tervejärkinen tyttösankari saavat pisteitä.

Pari randomia lainausta kirjasta:

"Pojista lähti enemmän ääntä. He huusivat toisilleen:

- Kato, äijä!

Tähän tervehdykseen näytti olevan kohteliasta vastata:

- Mitä homo?" (Mts. 56)

Lyhyyden vuoksi tämä, vaikka herkullisempiakin toteamusrepliikkejä Fractalialla on:

"Miten epä-älyllistä- Mitä tekemistä vaihdon välineellä eli rahalla on henkilön arvon ja hyödyllisyyden kanssa? Miten vanhempien rahat mittaavat nuoren sosiaalisia kykyjä? Ollaanko täällä tosiaan tällä tasolla? Nuoret samaistavat itsensäkin rahaan?" (Mts.88)

Ja sitten matematiikkaan ja tieteelliseen asenteeseen liittyvää kauneutta:

"- Tieteellistä iltaa, hän toivotti.

 - Mitä onnistuneinta iltaa sinullekin, Geometrica vastasi, mutta ei malttanut olla vielä kysymättä:

- Transformaticus...kun pohdit matemaattista ongelmaa, miten sinä lähestyt sitä? Minun kohdallani on luonnollista, että näen mielessäni kuvia ja kuvioita, mutta entä sinä?

Transformaticuksen symmetrisenkauniille kasvoille ilmestyi yllättäen kaunis hymy.

- Kuva on ensimmäinen, hän sanoi. - Ensimmäinen aavistus on näky, jota kohti lähden pyrkimään. Näen kauniita kuvia täynnä eleganssia. Vaistolla on tieteen kanssa hämmästyttävän paljon tekemistä, toisin kuin luulisi. ---(Mts 88)

 Enempää en kirjasta kerro, jotta lukemisen ilo jää sille, joka kirjaan tarttuu.

Toivon kovasti, että kirjoittajakolmikko tekee tähän mainioon kirjaan jatko-osan. Ehkä he jo tekevätkin sitä? Tästä aiheesta tulisi kaunis trilogia. Kisällithän saivat puoli vuotta jatkoaikaa tehtävän suorittamiseen, joten vaikka mitä ehtisi vielä Maassa tapahtua. Ja matematiikan hienouksia saataisiin ihastumisien ja valloitusten avulla hieman avattua pinttyneimmällekin numerokammoiselle?

Suosittelen tätä kirjaa!

Adalmiina

Almond, David: Naakkakesä

David Almondin Naakkakesä (Tammi 2010; alkuteos Jackdaw Summer, 2008) on kuudes suomennettu Almondin nuortenromaani. Kaikki suomennokset on tehnyt Kaisa Kattelus.

Helmet-kirjastosta löytyy lisäksi muutama Almondin suomentamaton nuortenkirja, kuten kiinnostavia omaelämäkerrallisia novelleja sisältävä Counting Stars (2000) ja nuortenromaani Clay (2005).

Suomennetut teokset ovat Nimeni on Skellig, Pimeän peli, Taivassilmä, Tiikerisydän, Tulennielijät ja nyt Naakkakesä.

Almond on palkittu ja arvostettu nuortenkirjailija.  David Almondille myönnettiin tänä vuonna (2010)  H. C. Andersen -palkinto.

Oikeastaan David Almond käsittelee kaikissa kirjoissaan samaa aihetta. Tarina on aina eri mutta tunnelma on sama.  Tunnelmissa on kyllä  vivahde-eroja. Henkilöt ja miljööt saavat tunnistettavia piirteitä mutta silti ne muistuttavat toisiaan. Almondin maailmaan astuessaan joko kiinnostuu siitä tai tuntee puistatusta. Almondin ote on hivenen melankolinen, tumma, tuntemattomiin vesiin vetävä. Juuri salaperäisiksi jäävät alueet vetoavat hänen tarinoissaan. Lukija odottaa tapahtumille ja ilmiöille analysoituja  syitä, selityksiä ja selkeitä seurauksia, mutta hänen on kuljettava outoa maisemaa juonen puitteissa, ajateltava itse ja täydennettävä tarinan aukkokohtia.

Monelle nuorelle tällaiset tarinat ovat mieleen, koska niissä on heidän oman nuoruutensa, mielikuvituksensa, epävarmuutensa ja rajoja etsivän mielensä vastine. Kaikille Almondin tarinat eivät maistu. Joidenkin mielestä ne ovat liian synkkiä, outoja ja  vakavia tai  niiden runollinen kieli ei avaudu.

Almondin kirjoissa on tiettyä kammottavuutta, pahuutta, rajatilaisuutta, pelkoa herättäviä ilmiöitä, kyseenalaisia suhteita, muutoksenalaisuutta,  menetyksiä, surua, ääritunteita, itsetuhoisuutta, arvoituksellisuutta, levottomuutta herättävää seksuaalisuutta jota ei selitetä jne. jne.

Jos kirjoissa olisi vain edellämainittuja piirteitä, ne saattaisivat jäädä pienen joukon kulttikirjoiksi, mutta onhan niissä muutakin. Kirjoista välittyy lasten ja nuorten kunnioitus ja lapsuuden ja nuoruuden kunnioitus. Se välittyy, vaikka lapset ja nuoret kamppailevat usein aikuisten, kummallisten ja vajavaisten aikuisten, niin omien vanhempiensa kuin moninaisten huoltajiensa, ristiriitaisessa huostassa. Se välittyy, vaikka lasten ja nuorten maailmassa on kiusaajia ja ilkeitä, jopa häiriintyneitä lapsia. Almond kuljettaa lukijan hyvien ja pahojen ihmisten lähelle, antaa tarkkailla heitä ja pakottaa lukijan etsimään syitä siihen, miksi kestäkin tuli mitä tuli.

Jaksaakseen olla hyvä ja toivoa tulevaisuutta Almondin lapsen ja nuoren on saatava rakkautta, kunnioitusta ja turvaa. Ja he saavat, lopulta.

Mikä se aihe on, jota Almond käsittelee? Keskiössä on nuoren ihmisen hämmennys oman sisäisen ja ulkoisen maailmansa hämärässä, usvassa, mystisessä käsittämättömyydessä. Kirjojen toinen toistaan erikoisemmat ulkoiset olosuhteet ovat käsittelytaustoja sisäisten mielenliikkeiden tutkimiselle. Kirjat voi lukea silti seikkailutarinoina, selviytymistarinoina, joskus paranormaaleina kauhutarinoina jne. ja saada niistä irti paljonkin. Niitä voi lukea myös metaforisemmin. Ystävyys, ystävyyden elintärkeä  voima - se on aihe, jota Almond kuljettaa myös kirjasta kirjaan. Yksinäinen, eristäytynyt, erilleen joutunut, menetyksiä kokenut lapsi ja nuori tarvitsee ystävän.  Almond kuvaa ystävysten yhteenkuuluvuutta ja uskollisuutta.

Maaginen realismi kuvaa parhaiten Almondin tyylilajia kirjoittajana.

Suosittelen tutustumista Almondiin, vaikkapa Naakkakesän kautta. Sellaiselle, joka on ihastunut Almondin kirjoihin jo aiemmin Naakkakesä antaa uuden syyn odottaa seuraavaa kirjaa.

Naakkakesässä Almond jättää tarinan alun mielikuvitusta kiihottavan seikan, vauvan löytymisen naakan huudon perusteella, auki, vaille salapoliisiratkaisua. Se on hänen tapansa pitää lukija otteessaan, saada hänet odottamaan selitystä, saada hänet ajattelemaan. Vauvan löytymisen kautta päästään perusaiheesiin. En kerro juonesta enempää. Naakkakesässä on  Almondin perushahmoja, sisimmältään hyvä ja viaton kertojapoika; kieroutunut ja väkivaltaa ihannoiva poika (ja hänen isänsä); muukalaisnuoret, joista tulee ystäviä; vauva; vanhemmat, isä, äiti; hämäräperäisiä tyyppejä.

Lainaan Naakkakesästä toisen muukalaisnuoren, Crystalin kommentin 14-vuotiaalle päähenkilöpojalle, Liamille:

"Sinunkaltaiset kuvittelevat olevansa minunkaltaisia, mutta minunkaltaiset haluaisivat kaikkein eniten olla sinunkaltaisia." (Mts. 166)

Crystal tarkoittaa, että rakastetut perhepojat ja -tytöt ihannoivat villiä ja vaarallista elämää, mutta kovia kokeneet, hylätyt tai muuten vailla hoivaa ja rakkautta jääneet nuoret haluaisivat perheen suojaa, kodin ja rakkautta. Crystal jatkaa:

"Minä olen outo ja dramaattinen. -- "Minä olen villityttö! -- "Ja toivoisin kamalasti, että olisin sellainen tylsä pieni naapurintyttö, joille sinä takuulla nyrpistät nenääsi."

Naakkakesässä on sota, sodan uhka, sotaleikit, lapsisotilas...ja, yllättäen,  Jacqueline Wilsonin toiveunia lähenteleviä juonenkäänteitä muistuttava loppunäkymä. Voisiko niin hyvin käydä? Onnistuisiko se?  Kumpa se voisi onnistua!

Almondin Naakkakesä on loppujen lopuksi toiveikas kirja.

Adalmiina

PS Liamin sukunimi on Lynch,  joka tuo aikuiselle lukijalle väistämättä mieleen surrealistisen elokuvaohjaajan David Lynchin.  Liam -nimi puolestaan johtaa ajatukset brittiohjaaja Stephen Frearsin Liam -elokuvaan (suom. Lapsuuden loppu). Ainahan nimiä pitää miettiä. Skellig -nimen Almond kertoo napanneensa kartalta, se oli jonkun saaren nimi, mutta moni on ollut sitä mieltä, että nimi viittaa skeleton-sanaan...

PS 2  Naakkakesässä kirjoittaminen ja tarinan sepitys ovat osa tarinaa (Almondilla usein). Liamin isä on kirjailija ja hänen työstään ja työskentelystään puhutaan paljon. Samoin toinen muukalaisnuori kirjoittaa. Tämä paljastus saattaa kiinnostaa jotakuta, jota kirjan kuvaus ei muuten  houkuttelisi lukemaan.

Syyskesän tervehdys

Koulut ovat jo alkaneet, joten:

Oikein mukavaa ja antoisaa syyslukukautta kaikille koululaisille ja rattoisaa syksyä muillekin!

Adalmiina

Anderberg Strollo, Åsa: Minna

Tervehdys!

Elokuu on alkanut, helteet hieman hellittäneet ja lomakausi kallistuu lopuilleen. Ensimmäiseksi loppukesän kirjaksi blogiin otetaan vakava mutta mukaansatempaava tarina 16-vuotiaasta Minnasta eli Minna. Ruotsinkielinen alkuteos Bryta om ilmestyi vuonna 2007, suomennos viime vuonna, 2009 (Karisto Oy; suom. Sirkka-Liisa Sjöblom).

Åsa Anderberg Strollon MINNA sopii yläkouluikäisille ja sitäkin vanhemmille lukijoille. Lasten ja nuorten kanssa työskenteleville, kuten opettajille ja nuorisotyöntekijöille kirja on jopa suositeltava luettavaksi. Karuudessaan kirja esittää kysymyksen: miten on mahdollista, että lapsi joutuu viisivuotiaasta kuusitoistavuotiaaksi elämään sairastuneen vanhemman seurassa, vanhemman, jolla on useita sairaalajaksoja elämässään? Mikä taho ei ole tehtäviensä tasalla, kun jää huomaamatta, että lapsi on vailla apua vanhempien erottua ja huoltajavanhemman osoittautuessa kyvyttömäksi huolehtimaan lapsestaan?

Tarinan Minna ja Minnan äiti asuvat Ruotsissa, Tukholmassa. Minnan biologi-isä on kiireinen, uusissa naimisissa,  yliopistolla töissä ja  ajat sitten Minnan elämästä käytännössä poistunut, vaikka hänelle voi joskus soittaa ja hänet voi joskus jopa tavata. Isä ei tajua eikä näe lapsensa tilannetta.

Kirjan aiheena on lapsen ja nuoren heitteille jääminen, kun hän joutuu elämään ilman ulkopuolista tukea psyykkisesti sairaan vanhemman kanssa. Tarinan keskiössä on nuoren tytön koruton arki, selviytyminen ja kompurointi päivästä toiseen paonomaisine juhlahetkineen. Kirjan tapahtumien aikana Minna on 16-vuotias, mutta takautumien ja pikku kertomusten kautta Minnan elämästä piirtyy esiin kohtauksia varhaislapsuudesta asti.

Kerrontateknisesti kirja luottaa hengästyttävään päähenkilön mukana kulkemiseen paikasta toiseen, vuorokaudesta toiseen, joskus lähes minuuttiaikataululla. Minnan elämän kaoottisuus ja irrallisuus kehkeytyvät konkreettisiksi lukijalle, koska tarina etenee Minnan tajunnanvirrassa, sisäisessä monologissa ja paikoin loistavan todentuntuisessa dialogissa poikaystävä Eddien kanssa.

Minna on kirja, joka varmasti päätyy myös Espoon kaupunginkirjaston Lempibussikirjaksi! Se on paitsi viiltävä kuvaus tytön tarrautumisesta ainoaan saatavilla olevaan vähänkin rakastavaan olentoon, Eddieen, myös hyvin harkiten ja hienovaraisesti tehty kuvaus tytön seksuaalisuudesta, halusta; poikaan, läheisyyteen ja rakasteluun liittyvistä ajatuksista ja tunteista; pojan ulkoisen olemuksen erittelystä; kasvamisesta kohti oman, tytön, nautinnon arvostamista  - vaikkakin hylkäämistä peläten, kumppania myötäillen, miellyttämään pyrkien ja myönnytyksiä tehden. Hyvä, että päähenkilö kaiken kurjuuden keskellä on edes hetkittäin esimerkillisen itsenäinen ja sopivissa asioissa vaativa. Seksiasioissa nimittäin.

Minnan ja Eddien suhde on täynnä ristiriitoja, se on epätoivoinen, mutta ohikiitävinä hetkinäkin se on Minnalle enemmän kuin ei mitään eli yksinäisyys. Oivallisesti kuvattu riippuvuussuhde. Oivallisesti kuvattu huimien temppujen taktiikka, jota Minna käyttää säädelläkseen Eddien mielialoja, estääkseen pahantuulisuuden ryöstäytymisen. Elokuvallisin ja tummin (Humisevan harjun mieleen tuova) on kohtaus öisessä Tukholmassa Katarinavägenilla ja Fjällgatanilla.

Minna  esittelee myös nykyaikaisia kiusaamisen muotoja, kuten julkista häpeän ja nöyryyttämisen  tuottamista netin ja kännykän välityksellä yms.

Minnan tarinassa on samantapaisia aineksia kuin esim. Jaqueline Wilsonin Tatuoidussa äidissä, Johanna Thydellin Taivaan kokoisessa tähtitaivaassa, Sara Kadeforsin Hei Sandor, täällä Ida ja monessa suomalaisen kertojan kirjassa, kuten esim. Mari Mörön, Sinikka Laineen, Sirpa Kähkösen, Kreetta Onkellin. Huolen ja eristyneisyyden syy vaihtelee vanhempien alkoholismista vanhempien mielenterveysongelmiin ja vakaviin sairauksiin (Thydelin kirjassa syöpä), mutta aina nuori tuntee olevansa yksin taakkansa kanssa. Nuori ei osaa tai halua kertoa ulkopuolisille. Kunnes jokin murtaa vaikenemisen muurin ja on mahdollista päästä ulos.

Vaikka Minna on ankeudessaan paikoin lähes ahdistava, se sisältää paljon tilannekomiikkaa ja hersyvän inhorealistisesti kuvattua pummiarkea - ja surkuisen surullisen kauniin rakkaustarinan lähes autiossa talossa. Ja lopussahan muuri kuitenkin murtuu, joten ihan lohdullinen tarina. Minna jää kirjan lopussa harjoittelemaan tavallista elämää. Ei yritetäkään väittää, että se olisi helppoa, mutta ei mahdotontakaan.

Adalmiina

Hyvää kesää!

Hyvää kesää!

Kaikille koululaisille ja lomalaisille hyvää ja rentouttavaa  kesälomaa!

 

Terveisin Kirjasto Omenan lasten- ja nuortenosasto

 

Adalmiina

Pearson, Mary E.: Kuka on Jenna Fox?

      Kansikuvan perhonen viittaa aivojen perhoskuvioon

Jos olet jo noin12-vuotias, yläkoululainen tai vanhempi; kiinnostunut scifi-kirjallisuudesta ja/tai pidät eettisistä pohdiskeluista ja mietit, mihin maailma on menossa biotieteiden ja biotekniikan sovelluksissa, tässä sinulle hieno uusi nuorten kirja!

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi on voinut suositella näin lämpimästi jotakin nuorten scifiä luettavaksi. Edelliset taisivat olla  Eoin Colferin Supernaturalisti (suom. Jaakko Kankaanpää. WSOY 2004) ja Philiph Reeven Nälkäisten kaupunkien kronikat (suom. Tero Kuittinen. Karisto: Kävelevät koneet 2004, Kadotettu manner 2005, Tuhon aikakirja 2006, Pimenevä maa 2007.

Mary E. Pearsonin Kuka on Jenna Fox (suom. Arja Kantele. WSOY 2010; alkuteos The Adoration of Jenna Fox. 2008)

Kirjan alkuperäinen nimi viittaa päähenkilötytön entiseen elämään vanhempiensa palvomana ainoana lapsena. Lapsena, joka teki aina parhaansa miellyttääkseen vanhempiaan, täyttääkseen heidän odotuksensa. Murrosiässä hän alkoi kapinoida suorittamista vastaan mutta heti alkuunsa kävi hullusti. Auto-onnettomuuden myötä Jennasta tuli vanhempiensa uudenlaisen rakentamisen, huolehtimisen ja kontrollin kohde. Rakkauden myös. Vai missä kohdassa vanhempien rakkaus on vielä hyvällä tavalla suojelevaa, missä itsekästä ja sokeaa lapsen tarpeille?

Kirjan rakenne, tarinan rakentuminen muistumien, nykyhetken tapahtumien, päiväkirjamerkintöjen (ajatusten) ja sanakirjamääritelmien vuoropuhelusta ja toisiaan seuraavista, juonta avaavista yksityiskohdista, on taitavaa työtä. Uskon monen nuoren nauttivan tästä kirjasta.

Juonta paljastamatta voi sanoa, että kirjan hienoutta on sekin, että lähes kaikki, mitä päähenkilötytöstä, hänen perheestään ja muutamasta läheisestään kerrotaan, on scifi-piirteistään riisuttuna ketä tahansa nuorta koskettavaa. Nuoren itsenäistyminen, kapinointi, oman minän etsintä;  elämän, ihmisyyden ja minuuden pohdinta; ailahtelevat tunteet, halu ystävyyteen, tarve rakkauteen, oikeudenmukaisen maailman ja hyvän elämän toive.

Jenna on tarinan maailmassa, tarinan alussa, poikkeusyksilö, mutta toisaalta sekä Jennaan että hänen nuoriin ystäviinsä liittyvät omituisuudet ja erikoisuudet sopivat hyvin myös kehen tahansa nuoreen ihmiseen, mihin tahansa nuorten ryhmään, erityisesti tavalla tai toisella erityisiin nuoriin ja erityisiin ryhmiin...

Se, mikä aluksi voi tuntua oudolta, tulee hyvin lähelle ja ymmärrettäväksi. Kerrontatekniikka, tapa kertoa Jennan tarina aidosti Jennan äänellä ja Jennan hapuilevia ja teräviä oivalluksia ja tuntemuksia myötäillen, tajunnan rajoilla, unen ja valveen välillä liikkuen, takaa sen, että lukija alkaa heti alusta pohtia asioita Jennan kanssa, samaan tahtiin.

Kirjassa on huumoria, jännitystä, kauneutta. Jennan suhde Etheniin on kaunis, niin myös  Benderiin, eri tavalla. Olemassaolon ja identiteetin pohdiskelu tervetullutta nuorten kirjoihin.

Koko kirja on tyylikkyydessään iloinen yllätys. Kieli on selkeää ja kielellä sinänsä on tärkeä rooli kirjassa - sanoilla, käsitteillä ja merkityksillä. Outo, eksyä, inho, inhimillinen, ikuinen jne. - mitä kaikkea nuo sanat voivat tarkoittaa? Jenna katsoo sanakirjasta.

Coraline,  Sieppari ruispellossa jne. tulivat kirjan alussa mieleen tiettyjen yhtäläisyyksien vuoksi, mutta tässä kirjassa katse on käännetty reilusti tulevaisuuteen. Kirja puhuttelee nuorta lukijaansa hyvin myös tajunnan ja tunteiden erittelyllään.

Jenna Foxiin kannattaa tutustua!

Adalmiina