maanantai 25. elokuuta 2008

Marr, Melissa: Ilki ihana


1. Sääntö


Älä ikinä herätä keijujen huomiota.


2. Sääntö


Älä puhu näkymättömille keijuille.


3. Sääntö


Älä tuijota näkymättömiä keijuja.


Aislinn on aina nähnyt keijuja, hän on myös oppinut olemaan välittämättä niistä. Aislinnin säännöstö ei vain oikein toimi, kun keijut alkavat seurata häntä ja puhua hänelle. Aislinn ei oikein välittäisi keijuista, vaikka ne yrittävätkin näyttää hänelle parhaat puolensa. Keijut eivät tiedä, että Aislinn on nähnyt niitä aina ja tietää kyllä kuinka julmia ne osaavat olla.


Aislinn joutuu todelliseen pulaan, kun kesän kuningas Keenan-keiju kiinnostuu Aislinnista, aivan liikaa; Keenan on päättänyt, että Aislinnista tulee hänen puolisonsa, hinnalla millä hyvänsä. Aislinn on kuitenkin paljon kiinnostuneempi tavallisista ihmisistä, erityisesti Sethistä. Keijuilla on kuitenkin omat keinonsa, mutta niin on Aislinnillakin...


 

lauantai 10. toukokuuta 2008

Hamberg, Emma: Linan yökirja


" Tämä on minun päiväkirjani. Tai pikemminkin yökirja, koska kuka hullu muka istuu kirjoittamassa keskellä päivää? Ja jos joku muu minua itseäni lukuunottamatta lukee tätä kirjaa, se pääsee hengestään. Tai sitten minun pitää kuolla häpeästä. Koska tässä kirjassa kaikki on totta."


Lina on tottunut valehtelemaan. Miten yläkoulusta voi edes selvitä hengissä ilman että valehtelee? Lina valehtelee, jotta saisi pitää kaverinsa, vaikka ei edes pidä heistä. Lina valehtelee, että hän vaikuttaisi pikkuisen hohdokkaammalta kuin on. Ja toisaalta Lina ei kuitenkaan uskalla tehdä asioita, joita todella haluaisi.


Linan yökirja kertoo raadollista totuutta, millaista on, kun on pakko olla joku muu kuin on. Mutta Lina saa tarpeekseen, tosin vasta sitten, kun kaikki on totaalisen solmussa. Linan "paras kaveri" Thea ei pidä suutaan kiinni vaan lavertelee ja siitä saa alkunsa tapahtumaketju, jonka päätyttyä Lina pelkää olevansa raskaana. Kuinka vaikeaa on olla oma itsensä, kertoa rehellisesti mitä tuntee ja riuhtaista itsensä irti menneestä, siitä kaikesta kertoo Linan yökirja.


 

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Saarinen, Virpi: Jäälinnun sulka


Aura on kompurajalkainen tyttö ja muutenkin kömpelö. Aura toivoisi saavansa ystävän ja tutustuukin Juriin, joka on tullut tullut paikkakunnalle kesälomailemaan. Aura lähtee Jurin kanssa retkelle, katsomaan metsän keskellä olevaa järveä, jota ei ole merkitty edes karttoihin.


Järvi, Valanen, on Auran salainen paikka ja siellä on salaisuus. Järven rannalla on harmaita pikku majoja, joiden ympärillä ihmiset häärivät askareissaan, he ovat usmaheinän kansaa. Jonkinlainen aikasiirtymä siis kulkee Valasen rannoilla. Aura hämmästyy, kun Jurikin näkee muinaisihmiset. Juri ei kuitenkaan ymmärrä näkemäänsä. He näkevät kuningaskalastajan, nousee myrsky ja Juri joutuu mukaan seikkailuun. Näkevätkö he harhoja vai onko Valasen rannoilla todellinen rinnakkaismaailma?


Kirjassa seurataan rinnakkain Auran ja usmaheinän kansan Laia Valkotukan elämää.


 


 

tiistai 6. toukokuuta 2008

Zetterholm, Finn: Lydian salaisuus -matka maalausten taakse


Lydia on aivan tavallinen tyttö, joka harrastaa piirtämistä ja rakastaa vanhoja maalauksia. Eräänä päivänä hän tapaa erikoisen lintupojan, ja sen jälkeen mikään ei ole entisellään.


Olleessaan museossa Lydia saa päähänsä koskettaa maalausta. Ja niin hän katoaa omasta ajastaan  suoraan maalauksen aikaan, vuoden 1658 Hollantiin. Taitelija Rembrandt ottaa Lydian luokseen asumaan ja Lydia pääsee oikean taiteilijan oppiin. Sitten tulva uhkaa Amsterdamia ja Lydia livahtaa miesten mukana valleille, jotka pitävät meren kurissa.


"Lydia nosti katseensa ja näki, miten maa alkoi liikkua, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin. Vesivirta syöksyi eteenpäin ja tempaisi mukaansa hiekkaa ja savea, kun iso valli repesi. -- Lydia alkoi olla väsynyt, kävi voimille pitää päätä veden pinnalla. Pian hänen olisi pakko saada kiinni tukista tai oksasta tai mistä tahansa, joka pitäisi hänen pinnalla. Yhtäkkiä hän tunsi jonkin esineen iskeytyvän jalkaansa ja hamuili sitä kädellään. Hän sai otteen kulmasta, koverretusta, kullatusta kulmasta. Se oli taulu."


Lydia siirtyy maalausten kautta ajasta toiseen, mutta tietenkin vain ajassa taaksepäin... Miten Lydia voi ikinä päästä takaisin omaan aikaansa?


 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Lehtinen, Tuija: Rebekka ja talven taikaa


Rebekka-sarja jatkuu talvisissa maisemissa. Rebekkan aloittama pikaluistelu-harrastus sujuu varsin hyvin, sillä jo ensimmäisissä kisoissa hän saa ripustaa kaulaansa mitalin.


 Rebekka on päättänyt, ettei halua ihastumishuolia itselleen, mutta jonkinlaista kutinaa vatsanpohjassa aiheuttaa paikkakunnalle muuttava meripihkasilmäinen Saska. Tosin Rebekkan päättäväinen pikkusisko, 9-vuotias Saimi, ehtii tehdä Saskaan varauksen; Saskasta on tuleva Saimin puoliso.


Rebekkan talveen kuuluu paljon tekemistä ja hulinaa, mäkihyppyäkin Rebekka kokeilee, tosin kohtalokkain seurauksin. Myös Nyrkkeilijä-Saija aiheuttaa taas päänvaivaa.


 

torstai 28. helmikuuta 2008

Ystävyys-aiheisen kilpailun voittaja


Kirjasto Omenassa järjestettiin ystävyys-aiheinen kilpailu, jossa piti kertoa jonkin kirjan ystävyys-kuvauksesta. Voittaja sai palkinnoksi Tuija Lehtisen Rebekka tarttuu toimeen-kirjan. Tällaisen vinkin Kristiina kirjoitti:


"Harry Potter-kirjasarjassa, joka muuten on lempisarjani, Harryn Hermionen ja Ronin ystävyys on koskettavaa. Heillä on hauskaa keskenään, ja he suojelevat toisiaan ihanasti. He puolustavat kiusattaessa ja vitsailevat hauskasti. Se vaan on niin hyvä kirjasarja."


Onnea Kristiinalle!


 


Muistattehan, että voitte laittaa omia kirjavinkkejänne kommentteihin tai pyytää meitä vinkkaamaan jonkin tietyn kirjan!

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Japan pop-lehti


Japan pop


Päätoimittaja: Jari Lehtinen


Japan pop on japanilaista kulttuuria käsittelevä aikakauslehti. Lehdessä esiin pääsevät niin anime, manga, japanilaiset pelit kuin j-rock ja cosplay. Lehden juttutarjonta on siis varsin kattava. Lisäksi kerrotaan myös Suomen tapahtumista, suomalaisista manga-piirtäjistä jne..


Lehden ulkoasu on erittäin onnistunut ja houkuttaa lukemaan.