Hyvää Kalevalan päivää!

Kirjapuutarha toivottaa tänään 28.2.2015 hyvää 

Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää.

Adalmiina ja Saima

Elsa luistelemassa

Elsan päiväkotiryhmä on lähdössä luistelemaan. Elsa odottaa malttamattomana, että pääsee jäälle liitelemään kuten ihailemansa taitoluistelija Siiri Haukka. Mutta kentän laidalla selviää, että luistimet jalassa pystyssä pysyminenkin voi olla vaikeaa. Roni-kaveri kiitää jo pitkin jäätä, kun Elsa ja Samira vasta ihmettelevät kentän reunalla. Päättäväisesti ystävykset kuitenkin uskaltautuvat jäälle. 

Kerttu Ruuskan kirjoittamassa tarinassa Elsa  jaksaa sinnikkäästi yrittää, vaikka kaatuukin monta kertaa. Pikku hiljaa Elsa oppii luistelemaan ja vaikka hän ei ihan vielä osaa tehdä piruetteja Siirin lailla, niin prinsessaliuku sujuu jo. 

Joskus luistellessa voi kaatuakin, mutta...

Elsa luistelemassa on kiva kuvakirja, jossa on Nadja Sarellin värikäs kuvitus. Kirjan loppuosassa on kannustava harjoitteluosio, josta saa vinkkejä luisteluun,  ihan alkeista alkaen. Hauskaa talviluettavaa, erityisesti luistelusta innostuneille leikki-ikäisille ja isommillekin. 

"Kaatumista ei tarvitse pelätä" opastaa pingviini.

HelMet-kirjastoista löytyy myös muita luisteluaiheisia kuvakirjoja.

Hauskoja luistelu- ja lukuhetkiä!

Saima

Valittuja, nopeita, neuvokkaita ja kauniita

 Emilia on edelleen valittu, Supermarsuna hän pelastaa koiran pinteestä ja monien käänteiden ja 3000-luvulla käynnin jälkeen Emilia yrittää saada tietää, missä koirien rodunjalostusta tapahtuu. Simo on aika outona mutta Emilia on ennallaan. Mielikuvitusta ja kuvitteluun houkuttelua. 

Paula Noronen, Supermarsu palaa tulevaisuuteen. Ihanasti kuvittanut Terese Bast. (Emiliastakin tuli tosi söpö). Tammi 2014.

Supermarsu palaa tulevaisuuteen

Kirja on saatavissa myös äänikirjana ja e-kirjana:

Supermarsu palaa tulevaisuuteen -cd

Supermarsu palaa tulevaisuuteen -e-kirja

Uusimmat Emilian päiväkirjamerkinnät ovat pian kirjastosta lainattavissa kirjassa Supermarsu ja jääräpää Janne. Tammi 2015.
 Supermarsu ja jääräpää Janne

Laura Suomelan sarjaa on jo aiemmin kehuttukin täällä, koska sankarit Juho ja Simo ovat niin hyvä parivaljakko. Kuvittaja Markus Pyöräläkin on kertaalleen kiitetty. Tunnelma pysyy Kanarian säpinöissäkin koko ajan leppoisana, vaikka välillä jännittäväksi kääntyvää salapoliisityötä tehdäänkin. Rosvoja on monenlaisia, no, ehkä joskus rahanahneuskin on voitettavissa ja vanha kaveruus voittaa... mutta ainakin Juhon ja Simon puuhasteluista haluaa lukea jatkossakin. 

WSOY 2014.

Kanarian säpinät

Leena Krohnin Auringon lapsia ei arvatenkaan ole suurten lainalukujen kirja, mutta niille lapsi- ja aikuislukijoille, joille se kolahtaa, syynä on ainakin osittain myös Inari Krohnin kuvitus. Teksti ja kuvitus kulkevat juuri sopivasti vähän eri jalkaa ja välillä yhdistyvät. Sopii kaikille erikoisten tarinoiden ja kukkien ystäville. Ja vähän täytyy olla uskallusta kurkistaa outoihinkin asioihin. Kukkien hehku ei painettuna pääse ihan oikeuksiinsa, mutta kuvat edustavat hyvin takanaan olevaa. Orvokki on mainio kukkakaupan lähetti. Kehyskertomus on hyvä. (Voi, pääsisipä Orvokki toistekin viikoksi kukkakauppaan töihin... hän saisi kernaasti tutustua Iiris-, Vanamo-, Ruusu- nimiseen tyttöön ja he pitäisivät yhdessä kauppaa pystyssä edes yhden päivän... olisiko se jo liian hauskaa?).

Teos 2011.

Auringon lapsia

Yllä oleva kuva on napattu tietenkin Tarinoiden puistosta Sofiankati 1:n näyttelystä. Ystävyys -lukupömpeli. Joku onnellinen on sen jo ehtinyt varata! Siinä on tarinan lumoa ja silmälle iloa. Vasemmalla Punahilkan viitta.

Proosalliseksi lopuksi muutamalla sanalla Mäkelän ta-vu-te-tus-ta Kirja käteen -sarjan alasarjasta

Neuvokas nelikko

 (kokonaisen vinkkilistan laitto ei nyt onnistunut, kuvat alkoivat taas tanssahdella jne.)

Neuvokas nelikko on merenpohjan hälytyspartio, joka ratkaisee monia oudon ja pelottavan tuntuisia ihmisen aiheuttamia ilmiöitä meressä ja merenpohjalla. Pieni lukija saa luonnonsuojelun ja ympäristövalistuksen ituja hauskojen meren asukkaiden seurassa. Vili Marliini (äh, sanoin lapsille, että se on maailman nopein kala, vaikka purjekala on nopein, 110km/h; miekkakala 100km/h; ja marliini vain 90 km/h), Liisi Lamppukala (krotti), Putte Pallokala ja Pulmu Pyöriäinen ovat yhdessä Neuvokas nelikko. 

Hauskaa, että yhdistetään lukemaan opetteluun saman tien, leikin ja tarinan sisällä, myös "tietoa".

Tietenkin on kurjaa, että nämä helpoimmat ovat usein käännöskirjoja (onneksi Ullakkokirjaston Kipinöitä yms. on vielä jossain luettavissa). Parempi nämä kuin ei mitään, eikä käännöksissä sinänsä ole vikaa. (Kuvitus on edellisten kirjojen jälkeen kököhköä, mutta ihme ja kumma, ei se mitään... ja tuo Teräsvalaan kansi jopa menettelee.)

Teräsvalas

Aavekala

Valkoinen laatikko

Pyöräpeli

Adalmiina

Hyvää uutta vuotta!

Kirjapuutarha kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa onnea alkavaan vuoteen 2015!

Terveisin,

Adalmiina ja Saima

Zaida ja lumienkeli

Saku Heinänen: Zaida ja lumienkeli. Tammi 2014. Kansi, teksti, tekstin kirjaintyyppi, ulkoasu ja mustavalkoinen kuvitus Saku Heinänen. Esikoisteos, kokonaistaideteos.

 Zaida ja lumienkeli HelMet-kirjastossa

Zaida ja lumienkeli on raikas tuttavuus. Seuraavastakin Zaida-kirjasta on tiedossa jo kansi ja juonikuvaus.
Zaida ja elovalkeat 

 Zaida ja elovalkeat tulossa HelMet-kirjastoon

Zaidassa ja lumienkelissä (Zaida ja lumienkeli -kirjassa) on ripaus samaa lumoa kuin vaikkapa Philippa A. Pearcen Tomin keskiyön puutarhassa tai Margaret Mahyn Vaarallisissa unissa. Vain ripaus, mutta noin suurista klassikoista muistumakin ilahduttaa. Saku Heinänen on onnistunut ripottelemaan taikapölyä juuri sen verran, että haluaa uskoa hänen pystyvän siihen toistekin. Elovalkeat... hän on varmaan kehittänyt niistä jotakin Zaidan tarinaan sopivaa ...

Luettelo seikoista, jotka tekevät Zaida ja lumienkeli -kirjasta Adalmiinan mielestä hyvän, runollisen ja taiteellisesti eheän kirjan (vaikkakaan ei täydellistä tai ihan lumoavaa vielä):

• kansi on kaunis, kauniin värinen ja hyvin sommiteltu; Zaidan katse on kiinteä, vakava ja kaunis, ja siitä voi kuvitella, että hän on paitsi hetkessä kiinni (raikas talvisää, punaiset posket), myös siitä irti (käsien asento, tumma taivas taustalla, revontulet)
• kannen violetti Zaidan kaulahuivissa, myssyssä, lapasissa ja revontulissa jatkuu sisäkannen salaperäiseen liilanviolettiin puistonreunaan, kadulle, taloihin ja takorautaiseen aitaan
• sisäkannessa voi jokainen nähdä jonkun tutun kohdan kaupungista, jostakin kaupungista;  aikakerrostumia ja paikkoja vaihdellen voi nähdä aidan rajaamia tontteja, puistoja, puistikkoja, pihoja todellisista muistikuvistaan, elokuvista, unista. (Kaivopuiston reuna, Pyhän Henrikin aukion kolme aitaa, Puistokatu, Ison puistotien silta, Iso puistotie, kohdat Tehtaankadun, Neitsytpolun, Ullankadun, Vuorimiehenkadun, Kasarmikadun, Tähtitorninkadun ja ties minkä kadun varrelta ja ties mistä puutarhoista ja puistoista...)
• kannesta, kun ottaa takakannen mukaan kuvaan, tulee mieleen Kaivopuisto ja meri, Tähtitorninmäki jne. jne. Kuvaan tulee silloin myös huumoria ja talvista realismia: koira katsoo ties minne merelle kaukaisuuteen ja tyttö on kuin kuka tahansa 11-vuotias nauttimassa upeasta illasta, yksin vain osittain, koska mielikuvitus loihtii esiin lumottuja metsiä ja sukulaissieluja
• tarinaan on punottu tervejärkistä, eettisesti kestävää ja viisasta vanhemmuuden kuvausta, olkoonkin, että kuvaus koskee adoptiolapsen ja vanhempien suhdetta
• tarinan päähenkilö saa olla lapsi, josta vanhemmat välittävät ja joka kunnioittaa ja rakastaa vanhempiaan - ja joka voi käydä 11-vuotiaan pohdintaa omasta biologisesta taustastaan, omasta syntyperään liittyvästä erityisyydestään, omasta minuudestaan jne.
• tarinan koti on turvallinen ja siksi siitä on turvallista irrottautua hetkittäin
• koira-lemmikki on kivalla ja luontevalla tavalla linkkinä realistisen maailman ja kuvitellun, toivotun ja osittain koetun välillä
• tarinaan punoutuu eri taidemuotoja ja elämänfilosofiaa: Zaida käy keskiviikkoisin koulun draamakerhossa ja nauttii siitä; hänen kodissaan taide näkyy kirjallisuuden, kuvien, valokuvien, musiikin yms. läsnäolona (osa kuvituksen kautta, osa tekstin); harjoiteltava ja joulujuhlassa esitettävä näytelmä on muokattu Andersenin Tulitikkutytöstä; Zaida pohdiskelee asioita, monenlaisia asioita, myös olemassaoloa (jo Taikatalvi-lainauksessa), hän voi pohdiskella asioita myös vanhempiensa kanssa; äiti on harrastanut piirtämistä ja koonnut leikekirjoja ...
• minämuotoinen kertoja on hyvä
• päiväkirjamuoto on hyvä
• tarinan maailmassa on uskottavaa, että Zaida kertoo kirjoittamalla
• erityisen selkeä ja luettava kirjaintyyppi tekee kirjasta helposti luettavan
• selkeä kappalejako, lyhyehköt, selkeästi numeroidut ja nimetyt luvut (25 kpl + lyhyt johdanto ja epilogi)
• tarinan rakenne on hyvä: alku ja loppu liittyvät toisiinsa jopa niin tiiviisti, että Zaida toteaa muotoa etsittäessä "Tarina ei voi kiertää kehää kuin raitiovaunulinja." (Mts. 6); johdanto, Syksy, Talvi, Kevät ja epilogi kuvaavat Zaidan elämää syksystä seuraavan vuoden kesäkuun 1. päivään asti; painopiste on Talvessa (ja sen lumisessa puistossa)
• tunteiden, eläytymisen ja myötätunnon nimeäminen ja käsittely 
• esteettisen elämyksen kuvailu
• hienovarainen realismin rikkominen; unen, unelmien, toiveiden, kuullun, nähdyn, aavistetun ja torjutun sekoittuminen
• fantasian ja arvaamattoman säikeitä sen verran, että aukeaa tulkintapolkuja erilaisille lukijoille
• kiusaamisteemaan ei jumituta, mutta sekin toimii kokonaisuuden osana 
• talvinen ulkoilma on aistittavissa; Siiri on realistinen, mahdollinen ystävä; Otto on kunnon poika, sankari ...

Pohjoisessa talvi-illassa on taikaa, senhän me kaikki täällä asuvat tiedämme! Kirjassa tavoitettiin jotakin tuosta taiasta ja siksikin kirja hivuttautuu pohjoisen tarinaperinteen osaksi. Se viittaa kauniisti muutamaan suureen, nimittäin H.C. Anderseniin ja Tove Janssoniin.

Adoptio-teeman vuoksi tuli Zaidasta mieleen monta tarinaa, ehkä alkuperämaan huomioiden eniten Asha Mirón Gangesin tytär. Erään adoption tarina. Like 2005. Ainusta ei voi olla tulematta mieleen "kaksi Ashaa".

Zaida ja lumienkeli tuli joillekin joululahjaksi, mutta joululomalla sen ehtii lainata kirjastostakin. Tunnelmallisia lukuhetkiä!

Adalmiina

Tunnelmallista joulunaikaa

Kirjapuutarha toivottaa hyvää joulunaikaa!

 

Terveisin Adalmiina ja Saima

Maresi ja muut tytöt

Maresi: Punaisen luostarin kronikoita

Vuoden 2014 Finlandia Junior -voittaja, Maria Turtschaninoffin Maresi: Punaisen luostarin kronikoita. Käsikirjoituksesta suomentanut Marja Kyrö. Tammi 2014.
 
Kirja sopii hyvin lukupiirikirjaksi tai muuten keskusteltavaksi sukupuolirooli- ja naisasiakeskustelun pohjaksi. Kuvailevaa, koristeellista, arkaistista tyyliä; tyttöjä, naisia ja muutama mies. Naisia paossa miesten maailmaa. Luostarimaailma, tyttöjä, "pienokaisia", Akka, Äiti, Ruusu, sisar O jne. Mystiikkaa, hierarkioita, opettajia ja noviiseja.

Kronikkatyyli on oma taiteenlajinsa. On sukellettava syvälle kieleen, merkityksiin, uskomuksiin ja historiaan luodakseen uskottavan nykyajasta käsin tulkittavan tarinan. Turtschaninoffin kertomus arvioitiin palkinnon arvoiseksi. Fantasiatarinoista ja naisille suunnatuista historiallisista romaaneista kiinnostuneet löytävätkin kirjasta tuttuja aineksia.

Toisaalta, saattaa olla, että toisentyylisestä kirjallisuudesta kiinnostunut lukija kokee tarinan ohuempana? Tarina pyrkii ehkä sanomaan jotakin naisen asemasta, se on nuorille sepitetty, fantasian siloittama kertomus, joka vetoaa sentimentaaliseen ja estetisoivaan mielenlaatuun, mutta viihteellisyyteen pyrkivänä se ei uudista mitään maailmankuvassa ja asenteissa? Sen, minkä pitäisi muuttua, tarina kuorruttaa kauniilla luostariliturgialla ja monen asian ihannoinnilla, ei vähiten riittien, uhrien, veren, naisjumaluuden jne.

Mitä hyvää keksisi sanoa? Tietenkin on tärkeää, että tarinan Jai saa tietää, etteivät kaikki isät lyö tyttäriään ja että Punainen luostari oli tarinan maailmassa mahdollisuus joillekin. Mutta moniko nuori lukija huomaa, että kaikki, mitä tapahtui Jaille, tapahtuu koko ajan maailmassa ja niistä todellisista tapahtumista saa tietoa, mutta ei ehkä niin kauniiden ja koristeellisten kansien sisältä kuin Maresi-kirjassa on? (Kirja on ulkoisesti todella kaunis. Ulkonäkö alleviivaa tarinan ihanteellista naiskuvaa.)

Ehkä joku nuori kuitenkin kiinnostuu lukiessaan miettimään muutakin kuin kauniita sanoja ja upeaa kantta - kauniit sanat ovat elämässä ja kirjallisuudessa hyvin tärkeitä sinänsä ja myös kauniit kuvat elämässä ja taiteessa! - löytää itsensä tai läheisensä sanojen pyörteistä ja havahtuu.

Adalmiina