Kanto, Anneli; Kanto, Antti; Sointu, Markku: Tehtävä Maassa

Anneli Kannon, Antti Kannon ja Markku Soinnun Tehtävä Maassa, Gummerus 2010, on ulkoasultaan raikas ja erilainen ilmestys. En saa tähän nyt isompaa kuvaa värien kärsimättä. Kansi on hyvä siksikin, että se kiteyttää mainiosti kirjan maailman, ainakin suuren osan siitä.

Olisi mukavaa jos kannen suunnittelija mainittaisiin aina kirjan muiden julkaisutietojen ohella itse kirjassa, mutta niin ei usein ole, ei tässäkään kirjassa. HelMet-kirjaston viivakoodin paikka osuu usein takakanteen sijoitetun tiedon päälle. Ilmeisesti niin on tässäkin kirjassa. Gummeruksen sivulta suunnittelija kuitenkin selviää: Sanna-Reeta Meilahti, graafinen suunnittelija, joka on monen muunkin Gummeruksen kirjankannen takana.

Tehtävä Maassa on omaperäinen ja hauska nuortenkirja, jota voi iloisesti suositella luettavaksi. Siinä on aineksia niin matematiikkaan hurahtaneille, scifi-kirjoista kiinnostuneille kuin niille, jotka haluavat kirjoihin edes vähän ihastumisia, romanttisia suhteita tai peräti hullaantunutta rakkautta. Huumorilla.

Idea matematiikka-aiheisesta nuorten kirjasta tuli alunperin matematiikan lehtori Markku Soinnulta, joka sai mukaansa tilastotieteen tohtori Antti Kannon ja sitten tämän kirjailija-käsikirjoittaja -sisaren Anneli Kannon, joka on kirjoittanut aiemminkin nuorille (esim. Futis-tyttö -sarja).

Matematia on pieni tiedeplaneetta, jolla asustaa matematiikalle omistautuneita henkistyneitä olentoja. Kirjan alussa, noin viidenneksessä kirjasta, ollaan Matematiassa ja loppukirja kuvaa kahden, lopulta kolmen Matematiasta Maahan matkustaneen nuoren matemaatikkokisällin edesottamuksia koulussa. Kisällit ovat  Inspiratius, Fractalia ja Hackeria;  poika ja kaksi tyttöä.

Tapahatumaympäristö Maassa on  koulu ja sen lähiympäristössä pari paikkaa, joissa koululaiset käyvät. Koulun ulkopuolista elämää, perheitä tai nuorten matematialaisten koulupäivän jälkeistä elämää ei kuvata lainkaan. Se tekee kirjan maailmasta hieman litteän. Vaatisi melkoista maailmojen sepitystä, jotta tuloksena olisi vähän täyteläisempi yhteensopivuus. Kommunikaatiomadonreikä Matematian ja Maan välillä juomaautomaatissa menee, mutta koneesta pudonneiden kolikoiden kerääminen hyllylle unohtuneeseen neulemyssyyn ja paperiset viestit eivät oikein uppoa ...normi fantasian lukija ohittaa tällaiset ehkä sujuvasti, mutta scifin ystävä jää kaipailemaan yksityiskohtia.

Tehtävä Maassa muistuttaa kommelluksineen aikuista lukijaa hauskasti Shakespearen Kesäyön unelman sekoiluista, mutta nuorelle lukijalle voisi heittää vertailukohdaksi vaikkapa Rowlingin Tylypahkan ja sen opettaja- ja oppilaskunnan kokoontumiset ja oppitunnit (Matematian kokoukset sekä siirtymät Matematiasta Maahan); Diana Wynne-Jonesin Liikkuvan linnan tai jopa Meyerin Twilight-sarjan metamorfoosien, tunteiden ja valintatilanteiden osalta.

Mutta tämän Tehtävä Maassa -kirjan omalaatuisuus ja hienous syntyy kuitenkin matematiikan osuudesta tarinassa.

Kirjassa on kolmenlaista tekstiä: itse tarina normaalifontilla, yksityiskohtaiset matemaattiset ongelmanratkaisut TÄLLAISELLA FONTILLA ja lisäksi on tietoiskuruutuja siellä täällä. Tietoiskuruuduissa kerrotaan perusfaktoja mm. Newtonista, Pythagoraasta, Arkhimedeestä, Descarteesta, Gaussista ja Einsteinista ts. lähinnä heidän matematiikkaan tuomistaan uusista ajatuksista, oivalluksista ja tulkinnoista. Lisäksi tietoruuduissa selitetään monia matemaattisia käsitteitä algebran, geometrian ja analyysin määritelmistä piin ja imaginaariyksikkö i:n kuvaamisiin. Esimerkiksi alkulukuja käsittelevä kohta on puolestaan tuolla lihavoitetulla fontilla, koska se liittyy elimellisesti tarinaan.

Kirjassa on huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja Maan koulunuorison kuvaus on hupaisaa. Kirjasta saa hyviä ääneenluettavia katkelmia. Fractalian yritys tunnistaa Inspiratius on mainiosti kuvattu. Fractalia itse on hauska ja sympaattinen tyyppi. Sellainen Hermionen ja Bellan sekoitus, tiedättehän.  Moni muukin henkilö on kiinnostava. Kirjassa nousee matematiikan ohella keskiöön nuorten ryhmäkäyttäytymiseen, kuluttamiseen ja sukupuolirooleihin liittyvät ilmiöt. Niitä ei käsitellä ryppyotsaisesti vaan reippaalla huumorilla. Niitä kyseenalaistetaan mukavasti. Myönteinen ilmapiiri ja tervejärkinen tyttösankari saavat pisteitä.

Pari randomia lainausta kirjasta:

"Pojista lähti enemmän ääntä. He huusivat toisilleen:

- Kato, äijä!

Tähän tervehdykseen näytti olevan kohteliasta vastata:

- Mitä homo?" (Mts. 56)

Lyhyyden vuoksi tämä, vaikka herkullisempiakin toteamusrepliikkejä Fractalialla on:

"Miten epä-älyllistä- Mitä tekemistä vaihdon välineellä eli rahalla on henkilön arvon ja hyödyllisyyden kanssa? Miten vanhempien rahat mittaavat nuoren sosiaalisia kykyjä? Ollaanko täällä tosiaan tällä tasolla? Nuoret samaistavat itsensäkin rahaan?" (Mts.88)

Ja sitten matematiikkaan ja tieteelliseen asenteeseen liittyvää kauneutta:

"- Tieteellistä iltaa, hän toivotti.

 - Mitä onnistuneinta iltaa sinullekin, Geometrica vastasi, mutta ei malttanut olla vielä kysymättä:

- Transformaticus...kun pohdit matemaattista ongelmaa, miten sinä lähestyt sitä? Minun kohdallani on luonnollista, että näen mielessäni kuvia ja kuvioita, mutta entä sinä?

Transformaticuksen symmetrisenkauniille kasvoille ilmestyi yllättäen kaunis hymy.

- Kuva on ensimmäinen, hän sanoi. - Ensimmäinen aavistus on näky, jota kohti lähden pyrkimään. Näen kauniita kuvia täynnä eleganssia. Vaistolla on tieteen kanssa hämmästyttävän paljon tekemistä, toisin kuin luulisi. ---(Mts 88)

 Enempää en kirjasta kerro, jotta lukemisen ilo jää sille, joka kirjaan tarttuu.

Toivon kovasti, että kirjoittajakolmikko tekee tähän mainioon kirjaan jatko-osan. Ehkä he jo tekevätkin sitä? Tästä aiheesta tulisi kaunis trilogia. Kisällithän saivat puoli vuotta jatkoaikaa tehtävän suorittamiseen, joten vaikka mitä ehtisi vielä Maassa tapahtua. Ja matematiikan hienouksia saataisiin ihastumisien ja valloitusten avulla hieman avattua pinttyneimmällekin numerokammoiselle?

Suosittelen tätä kirjaa!

Adalmiina

Almond, David: Naakkakesä

David Almondin Naakkakesä (Tammi 2010; alkuteos Jackdaw Summer, 2008) on kuudes suomennettu Almondin nuortenromaani. Kaikki suomennokset on tehnyt Kaisa Kattelus.

Helmet-kirjastosta löytyy lisäksi muutama Almondin suomentamaton nuortenkirja, kuten kiinnostavia omaelämäkerrallisia novelleja sisältävä Counting Stars (2000) ja nuortenromaani Clay (2005).

Suomennetut teokset ovat Nimeni on Skellig, Pimeän peli, Taivassilmä, Tiikerisydän, Tulennielijät ja nyt Naakkakesä.

Almond on palkittu ja arvostettu nuortenkirjailija.  David Almondille myönnettiin tänä vuonna (2010)  H. C. Andersen -palkinto.

Oikeastaan David Almond käsittelee kaikissa kirjoissaan samaa aihetta. Tarina on aina eri mutta tunnelma on sama.  Tunnelmissa on kyllä  vivahde-eroja. Henkilöt ja miljööt saavat tunnistettavia piirteitä mutta silti ne muistuttavat toisiaan. Almondin maailmaan astuessaan joko kiinnostuu siitä tai tuntee puistatusta. Almondin ote on hivenen melankolinen, tumma, tuntemattomiin vesiin vetävä. Juuri salaperäisiksi jäävät alueet vetoavat hänen tarinoissaan. Lukija odottaa tapahtumille ja ilmiöille analysoituja  syitä, selityksiä ja selkeitä seurauksia, mutta hänen on kuljettava outoa maisemaa juonen puitteissa, ajateltava itse ja täydennettävä tarinan aukkokohtia.

Monelle nuorelle tällaiset tarinat ovat mieleen, koska niissä on heidän oman nuoruutensa, mielikuvituksensa, epävarmuutensa ja rajoja etsivän mielensä vastine. Kaikille Almondin tarinat eivät maistu. Joidenkin mielestä ne ovat liian synkkiä, outoja ja  vakavia tai  niiden runollinen kieli ei avaudu.

Almondin kirjoissa on tiettyä kammottavuutta, pahuutta, rajatilaisuutta, pelkoa herättäviä ilmiöitä, kyseenalaisia suhteita, muutoksenalaisuutta,  menetyksiä, surua, ääritunteita, itsetuhoisuutta, arvoituksellisuutta, levottomuutta herättävää seksuaalisuutta jota ei selitetä jne. jne.

Jos kirjoissa olisi vain edellämainittuja piirteitä, ne saattaisivat jäädä pienen joukon kulttikirjoiksi, mutta onhan niissä muutakin. Kirjoista välittyy lasten ja nuorten kunnioitus ja lapsuuden ja nuoruuden kunnioitus. Se välittyy, vaikka lapset ja nuoret kamppailevat usein aikuisten, kummallisten ja vajavaisten aikuisten, niin omien vanhempiensa kuin moninaisten huoltajiensa, ristiriitaisessa huostassa. Se välittyy, vaikka lasten ja nuorten maailmassa on kiusaajia ja ilkeitä, jopa häiriintyneitä lapsia. Almond kuljettaa lukijan hyvien ja pahojen ihmisten lähelle, antaa tarkkailla heitä ja pakottaa lukijan etsimään syitä siihen, miksi kestäkin tuli mitä tuli.

Jaksaakseen olla hyvä ja toivoa tulevaisuutta Almondin lapsen ja nuoren on saatava rakkautta, kunnioitusta ja turvaa. Ja he saavat, lopulta.

Mikä se aihe on, jota Almond käsittelee? Keskiössä on nuoren ihmisen hämmennys oman sisäisen ja ulkoisen maailmansa hämärässä, usvassa, mystisessä käsittämättömyydessä. Kirjojen toinen toistaan erikoisemmat ulkoiset olosuhteet ovat käsittelytaustoja sisäisten mielenliikkeiden tutkimiselle. Kirjat voi lukea silti seikkailutarinoina, selviytymistarinoina, joskus paranormaaleina kauhutarinoina jne. ja saada niistä irti paljonkin. Niitä voi lukea myös metaforisemmin. Ystävyys, ystävyyden elintärkeä  voima - se on aihe, jota Almond kuljettaa myös kirjasta kirjaan. Yksinäinen, eristäytynyt, erilleen joutunut, menetyksiä kokenut lapsi ja nuori tarvitsee ystävän.  Almond kuvaa ystävysten yhteenkuuluvuutta ja uskollisuutta.

Maaginen realismi kuvaa parhaiten Almondin tyylilajia kirjoittajana.

Suosittelen tutustumista Almondiin, vaikkapa Naakkakesän kautta. Sellaiselle, joka on ihastunut Almondin kirjoihin jo aiemmin Naakkakesä antaa uuden syyn odottaa seuraavaa kirjaa.

Naakkakesässä Almond jättää tarinan alun mielikuvitusta kiihottavan seikan, vauvan löytymisen naakan huudon perusteella, auki, vaille salapoliisiratkaisua. Se on hänen tapansa pitää lukija otteessaan, saada hänet odottamaan selitystä, saada hänet ajattelemaan. Vauvan löytymisen kautta päästään perusaiheesiin. En kerro juonesta enempää. Naakkakesässä on  Almondin perushahmoja, sisimmältään hyvä ja viaton kertojapoika; kieroutunut ja väkivaltaa ihannoiva poika (ja hänen isänsä); muukalaisnuoret, joista tulee ystäviä; vauva; vanhemmat, isä, äiti; hämäräperäisiä tyyppejä.

Lainaan Naakkakesästä toisen muukalaisnuoren, Crystalin kommentin 14-vuotiaalle päähenkilöpojalle, Liamille:

"Sinunkaltaiset kuvittelevat olevansa minunkaltaisia, mutta minunkaltaiset haluaisivat kaikkein eniten olla sinunkaltaisia." (Mts. 166)

Crystal tarkoittaa, että rakastetut perhepojat ja -tytöt ihannoivat villiä ja vaarallista elämää, mutta kovia kokeneet, hylätyt tai muuten vailla hoivaa ja rakkautta jääneet nuoret haluaisivat perheen suojaa, kodin ja rakkautta. Crystal jatkaa:

"Minä olen outo ja dramaattinen. -- "Minä olen villityttö! -- "Ja toivoisin kamalasti, että olisin sellainen tylsä pieni naapurintyttö, joille sinä takuulla nyrpistät nenääsi."

Naakkakesässä on sota, sodan uhka, sotaleikit, lapsisotilas...ja, yllättäen,  Jacqueline Wilsonin toiveunia lähenteleviä juonenkäänteitä muistuttava loppunäkymä. Voisiko niin hyvin käydä? Onnistuisiko se?  Kumpa se voisi onnistua!

Almondin Naakkakesä on loppujen lopuksi toiveikas kirja.

Adalmiina

PS Liamin sukunimi on Lynch,  joka tuo aikuiselle lukijalle väistämättä mieleen surrealistisen elokuvaohjaajan David Lynchin.  Liam -nimi puolestaan johtaa ajatukset brittiohjaaja Stephen Frearsin Liam -elokuvaan (suom. Lapsuuden loppu). Ainahan nimiä pitää miettiä. Skellig -nimen Almond kertoo napanneensa kartalta, se oli jonkun saaren nimi, mutta moni on ollut sitä mieltä, että nimi viittaa skeleton-sanaan...

PS 2  Naakkakesässä kirjoittaminen ja tarinan sepitys ovat osa tarinaa (Almondilla usein). Liamin isä on kirjailija ja hänen työstään ja työskentelystään puhutaan paljon. Samoin toinen muukalaisnuori kirjoittaa. Tämä paljastus saattaa kiinnostaa jotakuta, jota kirjan kuvaus ei muuten  houkuttelisi lukemaan.

Syyskesän tervehdys

Koulut ovat jo alkaneet, joten:

Oikein mukavaa ja antoisaa syyslukukautta kaikille koululaisille ja rattoisaa syksyä muillekin!

Adalmiina

Anderberg Strollo, Åsa: Minna

Tervehdys!

Elokuu on alkanut, helteet hieman hellittäneet ja lomakausi kallistuu lopuilleen. Ensimmäiseksi loppukesän kirjaksi blogiin otetaan vakava mutta mukaansatempaava tarina 16-vuotiaasta Minnasta eli Minna. Ruotsinkielinen alkuteos Bryta om ilmestyi vuonna 2007, suomennos viime vuonna, 2009 (Karisto Oy; suom. Sirkka-Liisa Sjöblom).

Åsa Anderberg Strollon MINNA sopii yläkouluikäisille ja sitäkin vanhemmille lukijoille. Lasten ja nuorten kanssa työskenteleville, kuten opettajille ja nuorisotyöntekijöille kirja on jopa suositeltava luettavaksi. Karuudessaan kirja esittää kysymyksen: miten on mahdollista, että lapsi joutuu viisivuotiaasta kuusitoistavuotiaaksi elämään sairastuneen vanhemman seurassa, vanhemman, jolla on useita sairaalajaksoja elämässään? Mikä taho ei ole tehtäviensä tasalla, kun jää huomaamatta, että lapsi on vailla apua vanhempien erottua ja huoltajavanhemman osoittautuessa kyvyttömäksi huolehtimaan lapsestaan?

Tarinan Minna ja Minnan äiti asuvat Ruotsissa, Tukholmassa. Minnan biologi-isä on kiireinen, uusissa naimisissa,  yliopistolla töissä ja  ajat sitten Minnan elämästä käytännössä poistunut, vaikka hänelle voi joskus soittaa ja hänet voi joskus jopa tavata. Isä ei tajua eikä näe lapsensa tilannetta.

Kirjan aiheena on lapsen ja nuoren heitteille jääminen, kun hän joutuu elämään ilman ulkopuolista tukea psyykkisesti sairaan vanhemman kanssa. Tarinan keskiössä on nuoren tytön koruton arki, selviytyminen ja kompurointi päivästä toiseen paonomaisine juhlahetkineen. Kirjan tapahtumien aikana Minna on 16-vuotias, mutta takautumien ja pikku kertomusten kautta Minnan elämästä piirtyy esiin kohtauksia varhaislapsuudesta asti.

Kerrontateknisesti kirja luottaa hengästyttävään päähenkilön mukana kulkemiseen paikasta toiseen, vuorokaudesta toiseen, joskus lähes minuuttiaikataululla. Minnan elämän kaoottisuus ja irrallisuus kehkeytyvät konkreettisiksi lukijalle, koska tarina etenee Minnan tajunnanvirrassa, sisäisessä monologissa ja paikoin loistavan todentuntuisessa dialogissa poikaystävä Eddien kanssa.

Minna on kirja, joka varmasti päätyy myös Espoon kaupunginkirjaston Lempibussikirjaksi! Se on paitsi viiltävä kuvaus tytön tarrautumisesta ainoaan saatavilla olevaan vähänkin rakastavaan olentoon, Eddieen, myös hyvin harkiten ja hienovaraisesti tehty kuvaus tytön seksuaalisuudesta, halusta; poikaan, läheisyyteen ja rakasteluun liittyvistä ajatuksista ja tunteista; pojan ulkoisen olemuksen erittelystä; kasvamisesta kohti oman, tytön, nautinnon arvostamista  - vaikkakin hylkäämistä peläten, kumppania myötäillen, miellyttämään pyrkien ja myönnytyksiä tehden. Hyvä, että päähenkilö kaiken kurjuuden keskellä on edes hetkittäin esimerkillisen itsenäinen ja sopivissa asioissa vaativa. Seksiasioissa nimittäin.

Minnan ja Eddien suhde on täynnä ristiriitoja, se on epätoivoinen, mutta ohikiitävinä hetkinäkin se on Minnalle enemmän kuin ei mitään eli yksinäisyys. Oivallisesti kuvattu riippuvuussuhde. Oivallisesti kuvattu huimien temppujen taktiikka, jota Minna käyttää säädelläkseen Eddien mielialoja, estääkseen pahantuulisuuden ryöstäytymisen. Elokuvallisin ja tummin (Humisevan harjun mieleen tuova) on kohtaus öisessä Tukholmassa Katarinavägenilla ja Fjällgatanilla.

Minna  esittelee myös nykyaikaisia kiusaamisen muotoja, kuten julkista häpeän ja nöyryyttämisen  tuottamista netin ja kännykän välityksellä yms.

Minnan tarinassa on samantapaisia aineksia kuin esim. Jaqueline Wilsonin Tatuoidussa äidissä, Johanna Thydellin Taivaan kokoisessa tähtitaivaassa, Sara Kadeforsin Hei Sandor, täällä Ida ja monessa suomalaisen kertojan kirjassa, kuten esim. Mari Mörön, Sinikka Laineen, Sirpa Kähkösen, Kreetta Onkellin. Huolen ja eristyneisyyden syy vaihtelee vanhempien alkoholismista vanhempien mielenterveysongelmiin ja vakaviin sairauksiin (Thydelin kirjassa syöpä), mutta aina nuori tuntee olevansa yksin taakkansa kanssa. Nuori ei osaa tai halua kertoa ulkopuolisille. Kunnes jokin murtaa vaikenemisen muurin ja on mahdollista päästä ulos.

Vaikka Minna on ankeudessaan paikoin lähes ahdistava, se sisältää paljon tilannekomiikkaa ja hersyvän inhorealistisesti kuvattua pummiarkea - ja surkuisen surullisen kauniin rakkaustarinan lähes autiossa talossa. Ja lopussahan muuri kuitenkin murtuu, joten ihan lohdullinen tarina. Minna jää kirjan lopussa harjoittelemaan tavallista elämää. Ei yritetäkään väittää, että se olisi helppoa, mutta ei mahdotontakaan.

Adalmiina

Hyvää kesää!

Hyvää kesää!

Kaikille koululaisille ja lomalaisille hyvää ja rentouttavaa  kesälomaa!

 

Terveisin Kirjasto Omenan lasten- ja nuortenosasto

 

Adalmiina

Pearson, Mary E.: Kuka on Jenna Fox?

      Kansikuvan perhonen viittaa aivojen perhoskuvioon

Jos olet jo noin12-vuotias, yläkoululainen tai vanhempi; kiinnostunut scifi-kirjallisuudesta ja/tai pidät eettisistä pohdiskeluista ja mietit, mihin maailma on menossa biotieteiden ja biotekniikan sovelluksissa, tässä sinulle hieno uusi nuorten kirja!

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi on voinut suositella näin lämpimästi jotakin nuorten scifiä luettavaksi. Edelliset taisivat olla  Eoin Colferin Supernaturalisti (suom. Jaakko Kankaanpää. WSOY 2004) ja Philiph Reeven Nälkäisten kaupunkien kronikat (suom. Tero Kuittinen. Karisto: Kävelevät koneet 2004, Kadotettu manner 2005, Tuhon aikakirja 2006, Pimenevä maa 2007.

Mary E. Pearsonin Kuka on Jenna Fox (suom. Arja Kantele. WSOY 2010; alkuteos The Adoration of Jenna Fox. 2008)

Kirjan alkuperäinen nimi viittaa päähenkilötytön entiseen elämään vanhempiensa palvomana ainoana lapsena. Lapsena, joka teki aina parhaansa miellyttääkseen vanhempiaan, täyttääkseen heidän odotuksensa. Murrosiässä hän alkoi kapinoida suorittamista vastaan mutta heti alkuunsa kävi hullusti. Auto-onnettomuuden myötä Jennasta tuli vanhempiensa uudenlaisen rakentamisen, huolehtimisen ja kontrollin kohde. Rakkauden myös. Vai missä kohdassa vanhempien rakkaus on vielä hyvällä tavalla suojelevaa, missä itsekästä ja sokeaa lapsen tarpeille?

Kirjan rakenne, tarinan rakentuminen muistumien, nykyhetken tapahtumien, päiväkirjamerkintöjen (ajatusten) ja sanakirjamääritelmien vuoropuhelusta ja toisiaan seuraavista, juonta avaavista yksityiskohdista, on taitavaa työtä. Uskon monen nuoren nauttivan tästä kirjasta.

Juonta paljastamatta voi sanoa, että kirjan hienoutta on sekin, että lähes kaikki, mitä päähenkilötytöstä, hänen perheestään ja muutamasta läheisestään kerrotaan, on scifi-piirteistään riisuttuna ketä tahansa nuorta koskettavaa. Nuoren itsenäistyminen, kapinointi, oman minän etsintä;  elämän, ihmisyyden ja minuuden pohdinta; ailahtelevat tunteet, halu ystävyyteen, tarve rakkauteen, oikeudenmukaisen maailman ja hyvän elämän toive.

Jenna on tarinan maailmassa, tarinan alussa, poikkeusyksilö, mutta toisaalta sekä Jennaan että hänen nuoriin ystäviinsä liittyvät omituisuudet ja erikoisuudet sopivat hyvin myös kehen tahansa nuoreen ihmiseen, mihin tahansa nuorten ryhmään, erityisesti tavalla tai toisella erityisiin nuoriin ja erityisiin ryhmiin...

Se, mikä aluksi voi tuntua oudolta, tulee hyvin lähelle ja ymmärrettäväksi. Kerrontatekniikka, tapa kertoa Jennan tarina aidosti Jennan äänellä ja Jennan hapuilevia ja teräviä oivalluksia ja tuntemuksia myötäillen, tajunnan rajoilla, unen ja valveen välillä liikkuen, takaa sen, että lukija alkaa heti alusta pohtia asioita Jennan kanssa, samaan tahtiin.

Kirjassa on huumoria, jännitystä, kauneutta. Jennan suhde Etheniin on kaunis, niin myös  Benderiin, eri tavalla. Olemassaolon ja identiteetin pohdiskelu tervetullutta nuorten kirjoihin.

Koko kirja on tyylikkyydessään iloinen yllätys. Kieli on selkeää ja kielellä sinänsä on tärkeä rooli kirjassa - sanoilla, käsitteillä ja merkityksillä. Outo, eksyä, inho, inhimillinen, ikuinen jne. - mitä kaikkea nuo sanat voivat tarkoittaa? Jenna katsoo sanakirjasta.

Coraline,  Sieppari ruispellossa jne. tulivat kirjan alussa mieleen tiettyjen yhtäläisyyksien vuoksi, mutta tässä kirjassa katse on käännetty reilusti tulevaisuuteen. Kirja puhuttelee nuorta lukijaansa hyvin myös tajunnan ja tunteiden erittelyllään.

Jenna Foxiin kannattaa tutustua!

Adalmiina

Burnett, Frances Hodgson: Salainen puutarha

Inga Mooren kuvitusta Salaiseen puutarhaan

Burnettin Salainen puutarha on hurmaava kevätkirja!

Yllä olevassa kuvassa on uusi, vuonna 2008 ilmestynyt, Inga Mooren upeasti kuvittama ja Emilia Nummisen suomentama Salainen puutarha (Egmont Kustannus Oy Ab /Kirjalito, 2008). Kannessa päähenkilö Mary valtavassa keväisessä puutarhassa.

Alapuolella vanha Toini Swanin suomennos; kirjassa ei ole kuvitusta. Kannessa Mary ja Dickon sekä Dickonin kesyt lemmikit astumassa salaiseen puutarhaan.

Kansi: Leena Puranen

Kenelle Salaista puutarhaa voisi suositella? Sehän on loppujen lopuksi aika vanha kirja, ilmestynyt aikoinaan jo vuonna 1911? Ja kannattaako tuota vanhaa, vuonna 1965 ilmestynyttä (5. painos) kirjaa enää edes mainita, nyt kun uusi, nykykielinen suomennos on tullut tarjolle ja entuudestaan tiedetään, että Inga Moore on huikea kuvittaja?

Salainen puutarha on klassikko, ikivihreä romaani, joka kannattaa ilman muuta lukea, olet sitten 10-vuotias tai 70-vuotias!

Sen verran voi vihjaista, että uusi suomennos on jonkinlainen nykykielinen selkoversio kirjasta. Sitä on helppo lukea. Jos olet aiemmin lukenut kirjan, kannattaa silti tutustua Mooren kuvittamaan versioon, mutta - kieli saattaa tuottaa pettymyksen! Se kadottaa todella monia vivahteita ja siten kuva henkilöistäkin muuttuu. Heti kirjan ensimmäinen lause saa vanhan käännöksen sisäistäneen lukijan haukkomaan henkeään.

Vanha käännös: "Kun Mary Lennox lähetettiin Misselthwaite Manoriin setänsä luo, kaikki olivat sitä mieltä, että hän oli harvinaisen ikävän näköinen pikku tyttö, ja totta se olikin."

Uusi käännös: "Kun Mary Lennox saapui setänsä kartanoon Misselthwaiteen, oli hän kartanon väen mielestä epämiellyttävin tyttö, joka koskaan oli nähty. Ja tottahan se olikin."

Totta taisi kuitenkin olla vain se, että Mary oli ikävän näköinen, ynseä, yrmeä, itsekäs ja komenteleva, mutta vastenmielinen hän ei ollut eikä tyrannimainenkaan, kuten uusi käännös antaa ymmärtää. On käytetty muotisanoja ja jätetty pois ynseät ja yrmeät arvellen, ettei niitä kukaan enää ymmärrä, mutta siten Maryn hienosti kuvattu persoona latistuu.

Orvoksi jäävää Marya kuvataan kirjan alussa Intiassa, ei vielä Englannissa. Siellä kaikki pitivät häntä ikävän näköisenä, siksikin että Maryn äiti oli ollut todellinen kaunotar ja perheen näkymättömissä pidetyn lapsen tapaaminen oli monelle yllätys. Kartanon väestä vain yksi ihminen, taloudenhoitaja, oli vastassa Marya Lontoossa. Hänen mielipiteensä ei ole kaikkien kartanolaisten mielipide. Kartanossa Martha ja puutarhassa puutarhuri Ben suhtautuivat Maryyn inhimillisesti ja alusta asti huvittuneena, ei inhoten. Ilmeisesti kääntäjä on halunnut tehdä tarinasta mahdollisimman helppolukuisen ja oikonut aina kun mahdollista?

Mary on ei-toivottuna syntynyt lapsi, hoitajien huomaan jätetty, mutta Burnett kuvailee häntä suurella myötätunnolla ja psykologisesti oivaltaen. Kirjan klassikko-asema ei ole tullut pelkästään mielikuvitusta kiihottavasta  tarinasta (Salaperäinen kartano nummen keskellä, suljettu puutarha, piilotettu lapsi), vaan myös lapsikuvauksesta, joka tekee kertomuksesta unohtumattoman kasvutarinan. Burnett on loihtinut kirjaan myös nummen Bronten sisarusten kaltaisella taidolla (isommille lukijoille Humiseva harju on hyvä vertailukohta). Ja sitten on tietenkin puutarha. Ja vuodenaikana heräävä kevät.

Matkalla nummen poikki alkaa yhtäkkiä tuulla ja syntyvä ääni sai Maryn kysymään, että ei kai se ole meri. Taloudenhoitaja Medlock vastaa:

Vanha käännös: "Tuuli vain puhaltaa pensaikossa."

Uusi käännös: "Ääni tulee siitä, kun tuuli puhaltaa pensaiden läpi."

Tuuli puhaltaa pensaikossa, edestakaisin, sinne ja tänne, joskus läpikin, mutta ääni syntyy juuri siitä, että tuuli puhaltaa puhaltamasta päästyäänkin pensaikossa.

Onko uusi käännös missään kohtaa parempi kuin vanha? On, yhdessä sanassa toisen kappaleen nimessä ja sen taustalla olevassa laulunpätkässä.

Vanha käännös:  "Mary-neiti, ärripää"

Uusi käännös: "Pikkuneiti Uppiniska"

En koskaan lapsena tajunnut tuota ärripää-sanaa, mutta ajattelin sen tilalle äksyliiniä tai ärripurria - ne sanat olin kuullut. Uppiniska lienee kaikille tuttu sana ja sellainen Mary tietty oli kirjan alussa, joten sana on ärripäätä parempi. Epäuskottavalta sen sijaan tuntuu pikkuneiti samanikäisen pojan suussa.  Mary-neiti todennäköisemmältä taustan huomioon ottaen. Mutta tässä uudessa käännöksessä lapsetkin ovat taaperoita tai pentuja - nykyajan ilmauksia, jotka eivät istu enempää tarinan  yläluokan kuin maalaisihmistenkään suuhun. Puhe on muutettu kaupunkilaispuheeksi, vaikka tarinassa ei olla kaupungissa. Mailit olisivat saaneet jäädä maileiksi, koska kilometrit kuulostavat asiaankuulumattomilta Englannissa! Epäjohdonmukaisuuksia on niin paljon, että lienee parasta lopettaa näihin muutamiin mieleen tulleisiin, ei välttämättä edes kuvaavimpiin esimerkkeihin. Kääntäminen on taiteenlaji.

Tarinassa on selkeä luokkayhteiskunta eikä siihen ole otettu kantaa. Sen sijaan ihmisten henkilökohtaiseen moraaliin ja elämäntaitoon on kiinnitetty huomiota. Köyhyyttä ei ihannoida, mutta osoitetaan selkeästi, ettei rikkauskaan sinänsä tee ketään onnelliseksi.

Köyhän palvelustytön Marthan kuvauksessa, samoin kuin Dickonin, Marthan veljen ja koko 12-lapsisen perheen kuvaamisessa Burnett käyttää varmasti oman perheensä kokemuksia. Kirjailija oli nelivuotias, kun hänen isänsä kuoli ja äiti jäi viiden lapsen kanssa köyhiin oloihin. Burnett alkoi jo 18-vuotiaana elättää perhettä avustamalla kahta eri lehteä kirjoittamalla niille tarinoita, 5 - 6 kpl kuukaudessa.

Inga Mooren kuvitusta Salaiseen puutarhaan

Hetkinen, hetkinen, siinähän on melkein kuin Hermione,  Harry  ja Ron? Ei, kyllä kuvassa ovat Mary, Colin ja Dickon. Dickonilla on punaiset hiukset ja pisamia, kuten Ronillakin. Ja Mary on kyllä ihan erilainen kuin Hermione, mutta asetelma, yksi tyttö ja kaksi erilaista poikaa yhdessä, se on sama.

 

Inga Mooren kuvitusta Salaiseen puutarhaan

Mary, puutarha, puutarhuri, punarinta ja hyppunarut

Salainen puutarha on kuulemma myös monien puutarha- ja kukkaihmisten suosikkikirja. Useat puutarha-alasta kiinnostuneet ovat kertoneet saaneensa kipinän puutarharakkauteensa Salaisen puutarhan ja  Maryn kautta.

Kaikki eivät suinkaan pidä kirjasta, mutta jos et vielä ole lukenut sitä niin nautinnollisia lukuhetkiä!

Edit. Ja on toki uudessa käännöksessä muitakin sanoja kuin ärripää, jotka oli aiheellista vaihtaa ajantasaisempiin, kuten hyppynuora hyppynaruun jne. Ja aina jää makuasioillekin tilaa!

Adalmiina