Nörtti, supervaippavauva ja eläimiä mekaanikkoina

Aleksi Delikourasin Nörtti 3. Game over on tullut HelMet-kirjastoihin.

Voi varata tästä

Nörtti joutuu taas rehtorin puhutteluun (palataan siihen myöhemmin) ja niin joutuivat Erno ja Huukokin viime vuonna ilmestyneessä Dav Pilkeyn Supervaippavauvan seikkailut -kirjassa.
Supervaippavauvan seikkailut. Erno Parran ja Huuko Hollinsin ensimmäinen sarjakuvaromaani

 

 Erno ja Huuko ratkaisevat katumusharjoitukseksi saadun tehtävän luomalla uuden hahmon, Supervaippavauvan... jonka kaveriksi saadaan vaippakoirakin (entinen vaarakoira).

Ajankohtaista aihetta, ydinvoimaa, käsitellään ymmärryksellä.

Takaisintulomatkalla Uranuksesta käväistään Marsissa mehulla.

Loppulehdillä on hauskasti Jeff Kinneyn videota matkiva opas "Kuinka piirrät supervaippavauvan" ym.

 

Hurmaava kuvakirjauutuus pienelle teknikolle ja autofanille on puolestaan

Sharon Rentan Päivä eläinten autokorjaamolla.
Kannen kuvassa nokkapellin alle kurkistaa isä Bassetti, huoltoaseman omistaja. Tarinan alussa näemme isä-Bassettin saapumassa vihreällä sivuvaunullisella huoltoasemalle: isän vieressä on Valtteri-poika, joka on tulossa isän kanssa töihin. Bassettit ovat koiria; muina huoltoaseman mekaanikkoina ja henkilökuntana ovat oravat, muurahaiskarhut, härät, strutsi.
Ihanan letkeä kirja.

Kuva: Sharon Rentta

Päivä eläinten autokorjaamolla

Tässä oli taas näitä poikakirjoja... kirjoja isommasta lukijasta pienempään edeten...

Adalmiina

Omalla ja vieraalla maalla; rakastuneena, nälkäisenä, toiveikkaana

Sisko Latvuksen Kaukana omalta maalta ilmestyi vuonna 2011 (WSOY) ja sitä oli tarkoitus käsitellä jo tuolloin Kirjapuutarhassa Finlandia Junior -ehdokkaana, mutta se jäi sillä erää. http://kirjapuutarha.blogspot.fi/2011_11_01_archive.html

Hyvään kirjaan voi onneksi palata myöhemminkin. Kaukana omalta maalta palasi mieleeni, kun luin äskettäin Eunsun Kimin tarinan Pohjois-Korea – yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. (Toim. Sébastian Falletti, suom. Pirjo Thorel. Siltala 2014.) 

Molemmat kirjat alkavat kuvauksella siitä, miten nälkäinen lapsi odottaa kylmässä kodissa ruuanhakumatkalla olevaa äitiä kotiin.  Latvuksen kirja alkaa näin:

Äiti oli lähtenyt aamulla pimeän aikaan leipäjonoon. Matti, Helmi ja minä olimme sängyssä paksun peiton alla kaikki nutut päällä, koska sisällä oli vähintään yhtä kylmä kuin ulkona. (Mts. 5)

Kimin kirja alkaa näin:

Olin ollut melkein viikon yksin pienessä, jääkylmässä asunnossamme Pohjois-Korean Undokissa, missä olin syntynyt. Vanhempani olivat syötävää ostaakseen myyneet kaikki huonekalumme matalaa pöytää ja kaappia lukuun ottamatta. Lattiapäällystekin oli saanut lähteä, joten nukuin paljaalla betonilattialla makuupussissa, joka oli kursittu vanhoista vaatteista. (Mts. 9)

Inkerinsuomalainen Paavo on kirjan alussa 13-vuotias, pohjoiskorealainen Eunsun 11-vuotias. Paavon perhe on asunut Leningradissa ja joutuu lähtemään Siperiaan, loppumatka mennään Jeniseitä pitkin; Eunsun asuu Undokissa, Pohjois-Korean koilliskulmassa, aivan lähellä Kiinan ja Neuvostoliiton rajaa ja Tumenjokea, jonka yli hän pakenee äitinsä ja isosiskonsa kanssa eräänä talviyönä ollessaan 12-vuotias. Paavon tarina alkaa vuonna1942, Eunsunin 1997.

Latvuksen kirja on fiktiota, tosin historiallisia faktoja ja kuultuja tarinoita taitavasti hyödyntävää; Eunsunin kirja on muistelmateos, mutta aloituksessa on kaunokirjallista voimaa. Molemmissa kertomuksissa keskushenkilö joutuu ajan myötä tarkastelemaan lapsena omaksumiaan uskomuksia maan hallinnosta uudelta kannalta. Kummallekin oma perhe on rakas.

Kaukana omalta maalta on varhaisnuorten kirja, Eunsun Kimin tarina sopii puolestaan jo nuorten luettavaksi. Ylipäänsä laadukkaiden historiallisten romaanien ja muistelmien lukeminen auttaisi nuoria ymmärtämään, että vaikkapa Suzanne Collinsin, Ally Condien tai Lauren Oliverin dystopiat (Nälkäpeli-trilogia/The Hunger Games Trilogy; Tarkoitettu-trilogia/Matched trilogy ja Delirium-trilogia) eivät ole vain muodikkaita mielikuvitustarinoita, vaan niillä on yhtymäkohtia jo elettyyn ja koettuun ja tälläkin hetkellä jossain vallitseviin elinolosuhteisiin. 

On tärkeää huomata, että totalitarismia ei aina havaita, kun siihen kasvetaan ja kasvatetaan. Nuorten luettavaksi sopisi siksi myös Emily Wun Kuin höyhen myrskytuulessa: kiinalaistytön tarina (toim. Larry Engelmann; suom. Ari Ahola; Gummerus 2008) ja sen taustaksi puolestaan vaikka Frank Dikötterin Mao - Kiinan suuri nälänhätä 1958 - 1962 (suom. Seppo Hyrkäs. Siltala 2011). 

EDIT Vaikka tuoreimmat esimerkit totalitarismista, nälästä yms. löytyisivät Pohjois-Koreaa koskevista dokumenteista ja maasta paenneiden henkilöiden elämäntarinoista, kuten Shin Dong-hyukin, (Blaine Hardenin kirjassa Pako Pohjois-Koreasta. Leiri 14; Gummerus 2012) tai Barbara Demickin kirjassa Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa (Atena 2011) eri henkilöiden kertomuksista jne., otin esimerkiksi Emily Wun tarinan lähinnä siksi, että se sisältää lapsuuden kokemusten osalta samantapaisia aihelmia kuin Kaukana omalta maalta tai Eunsun Kimin tarinassa. Noissa kaikissa on rakastava perhe, onnellisia lapsuusmuistoja jne. toisin kuin Shin Dong-hyukilla. 

Kaukana omalta maalta on luettavana Netlibriksessä ja Kunnarissa Matildan kirjatarjottimella Aikamatka. Hyvä. Fiktion voima ei vähene historian tajusta, päinvastoin. Latvus on käsitellyt kirjassaan Neuvostoliitto-aihetta hienotunteisesti. Jokaisella kansallisuudella ja kielellä on kirjassa arvonsa ja ne saavat kunnioittavan käsittelyn.

Paitsi historiallinen romaani, Kaukana omalta maalta on myös kaunis rakkaustarina. Paavon rakkaus virolaiseen Mareen on herkästi piirretty. He ovat tavatessaan lähes lapsia mutta kirjan lopussa jo nuoria aikuisia. Anna Emilia Laitisen käsialaa olevat kirjan kannet kuvaavat kahta asiaa, jotka kannattelivat Paavoa: etukannessa pienenä vilkuttava Mare ja takakannessa lautta. Lauttaan kiteytyy koko kannatteleva perhe, isäkin vielä. Mare puolestaan on opettanut Paavolle selviytymiskeinon, jonka kuuli isältään: ”jos joutuu oikein pahaan paikkaan, pitää miettiä itsensä jonnekin muualle.” (mts. 60). Mare saa Paavon miettimään, mikä olisi se paikka, jossa hän kaikkein mieluiten olisi. Maren paras paikka oli Kassarin mummola Virossa, Paavon Serepetta Inkerissä, Serepetan mummola. 

Sellaiselle, joka aikoo lukea kirjan, jääköön löydettäväksi, pääsevätkö Paavo ja Mare vielä lapsuutensa paratiiseihin ja jos niin miten.  

Sisko Latvukselta on ilmestynyt tänä syksynä uusi nuortenkirja: Kaksi sateenkaarta (WSOY 2014). Sen päähenkilön, 15-vuotiaan Innan isoisä on Paavo. Palataan uuteen kirjaan myöhemmin. 

Kaukana omalta maalta
Kaksi sateenkaarta



Adalmiina

Lokkisaaren ja Kanarian säpinöitä

Syksy tekee kovasti tuloaan mutta vielä tekee mieli lukea kesästä!

Pari vuotta sitten ilmestynyt mainio Laura Suomelan Lokkisaaren säpinät (WSOY 2012) 
 kertoo kesäleiristä, kaveruudesta, kesäpuuhista ja hämäräperäisistä tapahtumista, joihon törmätään leirillä. Kun edellisessä postauksessa olleet kirjat olivat juuri lukemaan oppineille pojille, tämä kirja vaatii jo sujuvaa lukutaitoa, mutta sopiikin sitten alakoululaisille ikään katsomatta. Erityisesti pojille, koska päähenkilöinä pojat, Juho ja Isto.

Lokkisaaren säpinät

Laura Suomelaa on ilo kehua notkeasta ja uskottavasta poikien mielenliikkeiden, tunteiden ja kaveruuden kuvailusta. Juho ja Isto ovat mukavia, hauskoja, ajattelevia poikia, joista heräsi heti tunne, että näistä kaveruksista olisi kiva kuulla lisää monen kirjan verran.

Tänä vuonna uusi kirja onkin ilmestynyt, nimittäin Kanarian säpinät (WSOY 2014). Siinäkin on kesä, tosin ei Suomessa vaan Kanariansaarilla, jonne Juho on päässyt Iston perheen kanssa hiihtolomalla. Ja eipä aikaakaan, kun ollaan taas keskellä seikkailua. Jess, lisää säpinöitä.

Molemmissa kirjoissa myönteisen, valoisan ja värikkään kuvituksen tekijänä Markus Pyörälä.


  Kanarian säpinät

Adalmiina

Helppolukuisia seikkailutarinoita pojille ja tytöille

Kirjatiikeri on uusi TA-VU-TET-TU, suuraakkosin kirjoitettu sarja. 

Tässä esimerkkeinä AARTEENMETSÄSTÄJÄT ja DELFIINITARINOITA.

Molemmat sisältävät neljä riemastuttavan yksinkertaista, lyhyttä, jännittävää ja hauskasti kuvitettua tarinaa. Paremmin pojille kohdistettuja, helppolukuisia tarinoita kuin mitä Aarteenmetsästäjät-kirjassa on, saa hakea.

Ai miten niin pojille? No, tytöthän lukevat melkein mitä vaan, mutta pojille on hyvä olla sellaisia aiheita kuin aarteet, krokotiilit, luurangot, myrkkynuolet, hait, sukellusveneet, robotit... Kaikkia niitä löytyy kirjasta AARTEENMETSÄSTÄJÄT. 

DELFIINITARINOISSA puolestaan delfiinien leikit, temput ja seikkailut ovat pääosassa. Delfiinitarinoiden ensimmäisessä kertomuksessa on mukana Aino-tyttö, muissa vain poikadelfiinejä. Näissäkin tarinoissa on aarteita, hylkyjä, mustekaloja, haita ja täpäriä pelastuksia.

THiLO, Aarteenmetsästäjät; kuv. Heribert Schulmeyer; suom. Seija Kukkonen. Kustannus-Mäkelä 2014.

THiLO, Delfiinitarinat; kuv. Dorothea Ackroyd; suom. Seija Kukkonen. Kustannus-Mäkelä 2014.

Aarteenmetsästäjät

Delfiinitarinoita

Adalmiina