Vesta-Linnea on Vesta-Linnea eikä kukaan muu

Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen yhteistyö Vesta-Linnea -kirjoissa on verratonta!

 Tämä taiteilijapari, kirjailija ja kuvittaja, tuovat meille kerta toisensa jälkeen riemastuttavia tarinoita. Vesta-Linnea kuunvalossa (Tammi, 2013; suom. Tittamari Marttinen. Alkuteos Vesta-Linnéa i månskenet; Schildt & Södeström, 2013) on ehkä hienoin tai ainakin erikoisin sarjan kirjoista. Vesta-Linnean persoonaa ja tunteita eritellään tavalla, jota voi verrata suomalaisista kuvakirjoista ehkä vain Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen Aatos ja Sofia -sarjaan (tai heidän trilogiaansa Tyttö ja naakkapuu / Minä, äiti ja tunturihärkki / Revontulilumi).

Mahtava kirja.
Kiitos kirjasta!

Tänään 11.10. on vietetty YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää.

Vesta-Linnea sai olla päivän tyttö. Tyttö, jolla on oikeus olla sellainen kuin on. Turvallisesti, tuttujen naisten suojelemana.

Adalmiina

Syksyn alku ja salaperäisiä tarinoita

Kuvassa Katri Kirkkopellon Molli-kirjan kansi

Molli on Katri Kirkkopellon vastikään kirjastoihin saatu uutuuskuvakirja, kustantaja Lasten Keskus, 2013. Kirkkopellon kuvitustaide on jo monista kirjoista ihailijoita kerännyt ja Molli tuo niitä varmaan lisää. Näin joulun ollessa vielä kaukana edessäpäin, ehtii hyvin tutustua kirjaston uutuuksiin ja keksiä olisiko niistä joku oman kullannupun tai kummilapsen omaan kirjastoon sopiva.

Molli ja kolme muuta tässä postauksessa mainittavaa kirjaa jatkavat tavallaan Saiman viime kertaisen postauksen avaamalla polulla, eli 18.9.2013 Liisa seikkailee

Liisan seikkailut Ihmemaassa tulee herkullisen lähelle aina, kun ollaan tekemisissä jonkin aivan pähkähullun tai kutkuttavan huvittavan, mutta samalla ahdistavan kanssa, jonkin tilanteen, ongelman tai vaikkapa tapahtumasarjan kanssa, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää ja kuitenkin jokin outo logiikka ja loppujen lopuksi jopa onnellinen loppu. Onnellinen käsitettynä kehityksenä vailla pimeyteen jäämistä ja katkeruutta.

 Mollin tarina ei ole ollenkaan ahdistava, mutta luettuna samaan aikaan espanjalaisen Carlos Ruiz Zafónin Marina -tarinan kanssa, se saa sävyjä, joita Muumilaaksosta muistuttavat henkilöt eivät ehkä muuten saisi. Ehkä hahmojen ulkonäössä on vivahteita, jotka ovat vain valoisampia, värikkäämpiä, puhtaampia ja yksinäisyydessäänkin iloisempia kuin Zafónin maanalaiset hahmot.

Mollin tarina sopii perheen pienimmille, alakoululaisille, yläkoululaisille ja lahjakirjaksi jokaiselle ystävyydestä haaveilevalle, jopa sille suvun happamimmallekin. 

Alla kirjan ensimmäinen aukeama, joka heti johdatti mieleen 15-vuotiaan Óscarin, joka astui myös portista vanhaan puutarhaan ... Katri Kirkkopellon Mollin tarinassa portista on menossa Pikku Sisu, joka haistoi villiintyneessä puutarhassa heti mahdollisuuden seikkailuun - mielenkiintoiseen, erikoiseen, kiinnostavaan ...aivan kuten Óscarkin.

Yllä olevassa kuvassa Katri Kirkkopellon Mollin ensimmäinen aukeama.

Carlos Ruiz Zafón, Marina, espanjankielinen alkuteos samanniminen, suomentaja Antero Tiittula, kustantaja Otava, 2013.

 Kun Alice/Liisa putoaa kaninkoloon ja siitä yhä syvemmälle, Óscar ja Marina käyvät tarinan painajaismaisimmissa kohtauksissa Barcelonan viemäriverkostossa. Tarinaa ei voi suositella alakoululaisille mutta se sopii paljon lukeneille jo yläkoulun loppupuolella. Päähenkilötkin ovat nuoria tarinan aikaan. (Óscar tosin kertoo tapahtumista vasta 15 vuoden jälkeen, aikuisena.) Tarinan tapahtumat alkoivat syyskuun lopulla vuonna 1979.

Tällaiset nuorille ja nuorille aikuisille sopivat tarinat sijoitetaan kirjastossa usein aikuisten kokoelmiin, hyvä niin, lukuinnostuksen saaneet löytävät kirjat kyllä, ei niitä tarvitse lasten osastolla tyrkyttää. Sellaiset hienot romaanit kuin Alain-Fournierin Suuri seikkailu (Le Grand Meaulnes, 1913), uusi käännös nimellä Ensirakkaus, Maria Haapio, Basam Books, 2003; André Alexisin Lapsuus (Childhood, 1998) tai Nick Hornbyn Skeittari (Slam, 2007) ja vastaavat, ovat yläkoululaisten kirjalistoilla.

Jos joku nuorten kirja Marina -teoksesta tulisi mieleen niin kaukaisesti vaikkapa Jostein Gaarderin Enkelimysteerio jossain kohtaa tarinaa (I et speil, i en gåte, 1993) ja toisessa taas Kirjapuutarhassa v. 2010 esitelty Pearsonin nuorten scifi  Kuka on Jenna Fox (The Adoration of Jenna Fox, 2008). Jälkimmäinen perhos-assosiaation ja lääketieteen etiikan vuoksi.

 Marina -kirjan kannen tyttö näyttää nuoremmalta kuin Marina, joka on Óscarin ikäluokkaa, jopa hivenen vanhempi Óscaria. Hän pyöräilee Óscaria vastaan valkoisessa mekossa, mutta kannen paljasjalkainen tyttö on kirjankuvittajan mielikuvaa, ei minkään tarinan kohtauksen kuvitusta...toisaalta, hyvä niin.

Jokainen löytää tarinan omalla tavallaan.

 Kun syksy etenee ja tuulet voimistuvat, voi tarttua mainioon Kati Närhen Mustasuon Mysteeri -sarjakuvatarinaan ja monin verroin Mollia ankeampaan ja tummempaan Karina Wolfin Unettomat -kuvakirjaan.

Kati Närhen Mustasuon mysteerit (WSOY, 2012) on hurmaava, alusta loppuun sekä kuvien että tekstin osalta eheä ja tyylikäs tarina. Hieno, harkittu, vaikuttava värimaailma, konstailemattomuus, suoruus, huumori - Mustasuon Mysteeri sopii kaiken ikäisille. No, ei pikkulapsille.

 Päähenkilönä orpo Agnes. Tyttöenergiaa, ajateltavaa.

(Kannen keltaiset silmät kuin Marinan kissalla Kafkalla - ne Óscar näki ennen Marinaa.)

Karina Wolfin Unettomat (The Insomniacs, 2012), kuvittajat Ben ja Sean Hilts, suomennos Taina Wallin, Karisto, 2013. Hiltsin veljesten eräs kuvitus onkin Mr. Hades, vainajien valtakunnan hallitsijan ja tämän maan päältä ryöstämän Persefonen (Zeuksen tyttären) synkeänpuoleinen tarina. (11.10. vietetään kansainvälistä Tyttöjen päivää, jolla kiinnitetään huomiota tyttöjen asemaan ja oikeuksiin.)

Unettomat on upeasti kuvitettu; jokainen kuva on täynnä yksityiskohtia, joiden pienet nyanssit aikuinen voi kokemusperäisesti tulkita ja jotka vangitsevat lapsen mielikuvituksen tunnelmillaan. Tarina perheestä, joka alkaa elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan on tarinana anarkistinen ja sellaisena hauska. Tällaisilla tarinoilla on joskus taipumus joutua myös antisaduiksi, tarinoiksi, joissa Punahilkka on pahis ja susi säälittävä, väärinymmärretty raasu, ellei peräti sankari.

 No, asioilla on aina puolensa - peruspirteiden ja hyvin nukkuvien perhelasten joukossa tällainen "käänteistodellisuus" herättää usein vain hilpeyttä. Kirjaa ei voi kuitenkaan suositella kritiikittömästi kaikille lapsille. Joillekin lapsille tarina voi olla ahdistava ja selittää enemmän aikuisten maailmaa kuin lasten.

Hyviä lukuhetkiä ja hyvää syksyn alkua kaikille Kirjapuutarhan lukijoille!

Terveisin Adalmiina