Poika ja Arietta. Poika on tullut rehevän
puutarhan ympäröimään sukulaistaloon potemaan ja lepäämään. Yksinäinen
ja ikävöivä näkee tarkasti. Ei se ollut leppäkerttu, jota kissa vaani.
Arietta on ensimmäisellä retkellään
talon sisällä. Aiemmin hän on pujahtanut lattianalisesta
pienoismaailmastaan joskus puutarhaan. Niin tänäänkin. Poika näki hänet
jo silloin. Mutta he ovat eri piireistä.
Arietta on perheestä,
jonka elämä on sujunut rauhaisasti piilossa isojen katseilta, mutta nyt
kaikki muuttuu… Suloinen tunne, ystävyys, rakkaus… Myllerryksen keskeltä
avautuu uusia mahdollisuuksia, uudet kasvot.
Kaunis, haikea
kasvutarina. Kiihkeä, yhden kesän muutamiin merkittäviin päiviin
tiivistyvä kahden erilaisen nuoren jaettu todellisuus. Mielikuvituksen
rajattomuus. Luonto, puutarha, sade.
Hayao Miyazakin
suunnittelema ja käsikirjoittama, Masahiro Yonebayashin ohjaama
Kätkijät, 借りぐらしのアリエッティ perustuu englantilaisen Mary Nortonin
teokseen The Borrowers. Elokuvassa on käytetty Nortonin henkilöhahmoja
ja tarinaa Miyazakin tyyliin itsenäisesti. Nortonin The Borrowers
ilmestyi vuonna 1952 ja hän voitti sillä Carnegie-mitalin. Suomeksi
kirja ilmestyi vuonna 1959, suomentajana Ulla Lehtonen. Norton
kirjoitti tarinaan myöhemmin vielä neljä jatko-osaa, mutta Ghibli
-studio ei tee jatko-osia edes menestyneimmistä elokuvistaan. Kätkijät
-elokuvan ensi-ilta oli Japanissa kesällä 2010 ja Suomessa syksyllä
2011. HelMet -kirjastosta lainattavissa DVD:nä ja BD:nä.
Kätkijät DVD, Helmet.fi
Kätkijät -BD -levy, HelMet.fi
Tekijöiden haastattelut DVD:ssä ja BD:ssä mukana. Erittäin kiinnostavat
ja ajatuksia herättävät. Masahiro Yonebayashi on animaattori, joka on
ollut mukana monen Ghibli –elokuvan teossa. On koskettavaa ja
hämmentävää kuunnella häntä. Miyazaki ruotii ohjaajaksi päässeen tai
joutuneen Yonebayashin työskentelyä, kommentteja ja ominaisuuksia
tavalla, joka saa hetkittäin miettimään, laskeeko hän leikkiä. Ei, kyllä
hän taitaa olla tosissaan. Aika hurjaa. Kaikki mitä hän sanoo, on
tärkeää. Ainakin melkein kaikki.
Wikipedia: Kätkijät (Vuoden 2010 elokuva)
Kätkijöiden jälkeen Ghibli on julkaissut Goro Miyazakin ohjaaman
elokuvan Kukkulan tyttö, sataman poika kesällä 2011; Suomessa ensi-ilta
oli syksyllä 2012. Ensi kesänä Japanissa on Isao Takahatan ohjaaman
Taketori monogatari -elokuvan ensi-ilta. Takahata on Tulikärpästen
haudan ohjaaja.
Pari Kirjapuutarha-linkkiä aiempiin pikku vinkkeihin Ghibli -elokuvista :
Kirjapuutarha: Ghibli-animeja ja pari muutakin elokuvaa
Kirjapuutarha: Miyazaki, Hayao: Ponyo rantakalliolla
Adalmiina
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
maanantai 14. tammikuuta 2013
Simukalle Topelius-palkinto ym.
Suomen Nuorisokirjailijat antoivat Topelius-palkinnon vuoden 2012 parhaasta nuortenkirjasta Salla Simukalle kahden kirjan kokonaisuudesta Jäljellä ja Toisaalla.
Onneksi olkoon!
Kirjapuutarhassa näistä kirjoista oli puhetta seuraavissa kohdissa:
http://kirjapuutarha.blogspot.fi/2012/11/simukka-salla-toisaalla.html
http://kirjapuutarha.blogspot.fi/2012/04/mika-on-tarkeaa.html
Arvid Lydecken -palkinnon vuoden 2012 lastenkirjasta sai Kirsti Ellilän Majavakevät (kuvittaja Kirsi Haapamäki; Karisto 2012).
Majavakevät on hieno ja ajatuksia herättävä tarina Kolumbiasta adoptoidusta 12-vuotiaasta Hillasta ja lammen Kanadanmajavista, Hopeaturkista ja Mustatassusta, joihin Hilla samastuu.
Hillan tilanne on aavistuksen sukua Virpi Saarisen Jäälinnun sulalle ja Mari Kujanpään Minä ja Muro -kirjalle, vaikka Jäälinnun Aura on jo isompi tyttö ja 9-vuotias Lauha puolestaan esiintyy koulumiljöössä, ei metsässä tai lammen rannalla. Lapsen ulkopuolisuus ja apeus on aina riipaisevaa, mutta ei Majakevät, kuten ei Auran tai Lauhan tarinakaan, umpisurullinen ole, päinvastoin.
Adalmiina
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Tervetuloa Kirjapuutarhaan!
Hei!
Olemme muuttaneet nyt tänne Bloggeriin vanhan blogialustan jatkuvien teknisten ongelmien vuoksi. Myös kaikki vanhat postaukset ovat luettavissa täällä uudessa blogissa.
Tapaamisiin!
Terveisin
Adalmiina ja Saima
maanantai 7. tammikuuta 2013
Hyvää alkanutta vuotta 2013!
Hei! Joululoma on nyt ohi mutta talvi jatkuu! Yllä olevissa kuvissa kolmen viehättävän talvisen kuvakirjatarinan kansikuvat.
Ritva Toivolan Hilpeän mäenlaskun on kuvittanut Karoliina Pertamo; Saarni-kirjat 2012. Kolme eläinkaverusta viettää vauhdikasta päivää lumisessa pakkasmetsässä mäkeä laskien. Yksi kaveruksista on saanut joululahjaksi pulkan. Hyvä tuuli tarttuu.
Tiina Nopolan Siiri ja lumimies on jo 10. Siiri-kirja, mutta se ei ole yhtään vähemmän hauska kuin edelliset. Kirjan on kuvittanut jälleen Mervi Lindman; Tammi 2012. Siiri on saanut joululahjaksi sukset ja on innokas oppimaan hiihtämistä, mutta Ottoja kiinnostaa vain jääkiekko. Siiri keksii keinon saada pojat lumille... Talvinen seikkailu.
Tuula Korolaisen Kuono lumessa on kuvittanut Marjo Nygård; Lasten keskus 2012. Kuono lumessa on jo neljäs Korolaisen hiirikirja ja tämäkin on hyvä. Edelliset kirjat Kuono kohti tähteä (sai Finlandia Junior -palkinnon 2005); Kuono kohti koulua; Kuono kohti joulua. Hiiriperheen muuttomatkasta kehkeytyy hiiritytölle haasteellinen mutta onnellisesti päättyvä seikkailu.
Adalmiina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)