David Almondin Naakkakesä (Tammi 2010; alkuteos Jackdaw Summer, 2008) on kuudes suomennettu Almondin nuortenromaani. Kaikki suomennokset on tehnyt Kaisa Kattelus.
Helmet-kirjastosta löytyy lisäksi muutama Almondin suomentamaton nuortenkirja, kuten kiinnostavia omaelämäkerrallisia novelleja sisältävä Counting Stars (2000) ja nuortenromaani Clay (2005).
Suomennetut teokset ovat Nimeni on Skellig, Pimeän peli, Taivassilmä, Tiikerisydän, Tulennielijät ja nyt Naakkakesä.
Almond on palkittu ja arvostettu nuortenkirjailija. David Almondille myönnettiin tänä vuonna (2010) H. C. Andersen -palkinto.
Oikeastaan David Almond käsittelee kaikissa kirjoissaan samaa aihetta. Tarina on aina eri mutta tunnelma on sama. Tunnelmissa on kyllä vivahde-eroja. Henkilöt ja miljööt saavat tunnistettavia piirteitä mutta silti ne muistuttavat toisiaan. Almondin maailmaan astuessaan joko kiinnostuu siitä tai tuntee puistatusta. Almondin ote on hivenen melankolinen, tumma, tuntemattomiin vesiin vetävä. Juuri salaperäisiksi jäävät alueet vetoavat hänen tarinoissaan. Lukija odottaa tapahtumille ja ilmiöille analysoituja syitä, selityksiä ja selkeitä seurauksia, mutta hänen on kuljettava outoa maisemaa juonen puitteissa, ajateltava itse ja täydennettävä tarinan aukkokohtia.
Monelle nuorelle tällaiset tarinat ovat mieleen, koska niissä on heidän oman nuoruutensa, mielikuvituksensa, epävarmuutensa ja rajoja etsivän mielensä vastine. Kaikille Almondin tarinat eivät maistu. Joidenkin mielestä ne ovat liian synkkiä, outoja ja vakavia tai niiden runollinen kieli ei avaudu.
Almondin kirjoissa on tiettyä kammottavuutta, pahuutta, rajatilaisuutta, pelkoa herättäviä ilmiöitä, kyseenalaisia suhteita, muutoksenalaisuutta, menetyksiä, surua, ääritunteita, itsetuhoisuutta, arvoituksellisuutta, levottomuutta herättävää seksuaalisuutta jota ei selitetä jne. jne.
Jos kirjoissa olisi vain edellämainittuja piirteitä, ne saattaisivat jäädä pienen joukon kulttikirjoiksi, mutta onhan niissä muutakin. Kirjoista välittyy lasten ja nuorten kunnioitus ja lapsuuden ja nuoruuden kunnioitus. Se välittyy, vaikka lapset ja nuoret kamppailevat usein aikuisten, kummallisten ja vajavaisten aikuisten, niin omien vanhempiensa kuin moninaisten huoltajiensa, ristiriitaisessa huostassa. Se välittyy, vaikka lasten ja nuorten maailmassa on kiusaajia ja ilkeitä, jopa häiriintyneitä lapsia. Almond kuljettaa lukijan hyvien ja pahojen ihmisten lähelle, antaa tarkkailla heitä ja pakottaa lukijan etsimään syitä siihen, miksi kestäkin tuli mitä tuli.
Jaksaakseen olla hyvä ja toivoa tulevaisuutta Almondin lapsen ja nuoren on saatava rakkautta, kunnioitusta ja turvaa. Ja he saavat, lopulta.
Mikä se aihe on, jota Almond käsittelee? Keskiössä on nuoren ihmisen hämmennys oman sisäisen ja ulkoisen maailmansa hämärässä, usvassa, mystisessä käsittämättömyydessä. Kirjojen toinen toistaan erikoisemmat ulkoiset olosuhteet ovat käsittelytaustoja sisäisten mielenliikkeiden tutkimiselle. Kirjat voi lukea silti seikkailutarinoina, selviytymistarinoina, joskus paranormaaleina kauhutarinoina jne. ja saada niistä irti paljonkin. Niitä voi lukea myös metaforisemmin. Ystävyys, ystävyyden elintärkeä voima - se on aihe, jota Almond kuljettaa myös kirjasta kirjaan. Yksinäinen, eristäytynyt, erilleen joutunut, menetyksiä kokenut lapsi ja nuori tarvitsee ystävän. Almond kuvaa ystävysten yhteenkuuluvuutta ja uskollisuutta.
Maaginen realismi kuvaa parhaiten Almondin tyylilajia kirjoittajana.
Suosittelen tutustumista Almondiin, vaikkapa Naakkakesän kautta. Sellaiselle, joka on ihastunut Almondin kirjoihin jo aiemmin Naakkakesä antaa uuden syyn odottaa seuraavaa kirjaa.
Naakkakesässä Almond jättää tarinan alun mielikuvitusta kiihottavan seikan, vauvan löytymisen naakan huudon perusteella, auki, vaille salapoliisiratkaisua. Se on hänen tapansa pitää lukija otteessaan, saada hänet odottamaan selitystä, saada hänet ajattelemaan. Vauvan löytymisen kautta päästään perusaiheesiin. En kerro juonesta enempää. Naakkakesässä on Almondin perushahmoja, sisimmältään hyvä ja viaton kertojapoika; kieroutunut ja väkivaltaa ihannoiva poika (ja hänen isänsä); muukalaisnuoret, joista tulee ystäviä; vauva; vanhemmat, isä, äiti; hämäräperäisiä tyyppejä.
Lainaan Naakkakesästä toisen muukalaisnuoren, Crystalin kommentin 14-vuotiaalle päähenkilöpojalle, Liamille:
"Sinunkaltaiset kuvittelevat olevansa minunkaltaisia, mutta minunkaltaiset haluaisivat kaikkein eniten olla sinunkaltaisia." (Mts. 166)
Crystal tarkoittaa, että rakastetut perhepojat ja -tytöt ihannoivat villiä ja vaarallista elämää, mutta kovia kokeneet, hylätyt tai muuten vailla hoivaa ja rakkautta jääneet nuoret haluaisivat perheen suojaa, kodin ja rakkautta. Crystal jatkaa:
"Minä olen outo ja dramaattinen. -- "Minä olen villityttö! -- "Ja toivoisin kamalasti, että olisin sellainen tylsä pieni naapurintyttö, joille sinä takuulla nyrpistät nenääsi."
Naakkakesässä on sota, sodan uhka, sotaleikit, lapsisotilas...ja, yllättäen, Jacqueline Wilsonin toiveunia lähenteleviä juonenkäänteitä muistuttava loppunäkymä. Voisiko niin hyvin käydä? Onnistuisiko se? Kumpa se voisi onnistua!
Almondin Naakkakesä on loppujen lopuksi toiveikas kirja.
Adalmiina
PS Liamin sukunimi on Lynch, joka tuo aikuiselle lukijalle väistämättä mieleen surrealistisen elokuvaohjaajan David Lynchin. Liam -nimi puolestaan johtaa ajatukset brittiohjaaja Stephen Frearsin Liam -elokuvaan (suom. Lapsuuden loppu). Ainahan nimiä pitää miettiä. Skellig -nimen Almond kertoo napanneensa kartalta, se oli jonkun saaren nimi, mutta moni on ollut sitä mieltä, että nimi viittaa skeleton-sanaan...
PS 2 Naakkakesässä kirjoittaminen ja tarinan sepitys ovat osa tarinaa (Almondilla usein). Liamin isä on kirjailija ja hänen työstään ja työskentelystään puhutaan paljon. Samoin toinen muukalaisnuori kirjoittaa. Tämä paljastus saattaa kiinnostaa jotakuta, jota kirjan kuvaus ei muuten houkuttelisi lukemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti